YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Tapio Wirkkalan lentokonevanerinen veistos, jonka omistaa TKK:n ylioppilaskunta Teematarinat
1950-luvun muotoilu

1950-luku oli suomalaisen taideteollisuuden kulta-aikaa.
Suomalaisen muotoilun sankaritarinaa hallitsevat Wirkkala, Franck ja Sarpaneva. Lasisuunnittelun pioneereja olivat kuitenkin naiset.

Suomalaisen muotoilun sankaritarina sai alkunsa jo ennen sotia kuvataidearvostelija Onni Okkosen aloitteesta. Okkonen antoi taideteollisuudelle sen kansallisen tehtävän ja latauksen joka kuvataiteilla oli vuosisadanvaihteessa ollut. Severi Parko muistelee, että opiskelijoiden mieliin oli 1950-luvulla iskostettu ”että ”hyödylliset” taiteet, muotoilu ja arkkitehtuuri oli noteerattu maailmalla, ja juuri ne toivat Suomelle kunniaa.” Modernismin on sanottu tulleen ”kyökin kautta” Suomeen, taideteollisuuden ennakkoluulottomuuden myötä.

Suomalaisen muotoilun keskeisiä nimiä olivat Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva ja Kaj Franck. Lahjakkaat naiset Gunnel Nyman, Saara Hopea ja Nanny Still työskentelivät sodan jälkeen suomalaisilla lasitehtailla suunnitellen niin arkilasia kuin uniikkeja taide-esineitä.

Katsele: Katso, mitä Pekka Suhonen sanoo 1950-luvun muotoilun kestävyydestä.

Opetus ja muotoilun työkenttä

Lasisuunnittelua ei kuitenkaan opetettu Taideteollisuuskeskuskoulussa. Tunnetut suomalaiset lasisuunnittelijat valmistuivat niin huonekalupiirtäjiksi, koristekuvanveistäjiksi kuin graafisiksi suunnittelijoiksikin. Lasin pariin he joutuivat kukin omalla tavallaan. Tutkija Harri Kalha on todennut, että suomalaisen muotoilun ehdoton voimavara oli joustava poikkitaiteellisuus. Gunnel Nyman, huonekalusuunnittelija koulutukseltaan, alkoi suunnitella lasia, mutta poikkesi usein takaisin huonekalusuunnittelun pariin. Tapio Wirkkala puolestaan on suunnitellut niin puukkoja, lentokoneen astiastoja kuin uniikkeja lasiesineitä.

Katsele: Katso, mitä Severi Parko kertoo Tapio Wirkkalan merkityksestä opettajana.

Muotoilun työkenttä oli sodanjälkeisessä Suomessa valtava. Säännöstelyn päättyminen toi alati uudenlaisia suunnitteluhaasteita muotoilijoille. Teollisuuden kehittyminen vaati kiinteää yhteistyötä suunnittelijoiden kanssa. Esimerkiksi Kaj Franck pohti uudenlaisen kodin ja elämäntavan vaatimuksia suunnitellessaan Kilta-astioita. ”Hajottakaa astiastot” oli hänen tunnuslauseensa. Moniosaiset, koristeelliset astiastot eivät vastanneet modernin elämäntavan vaatimuksia. Kilta-astiasarja oli suunniteltu siten, että yksittäisistä astioista oli mahdollista koota yksilöllisiä tarpeita vastaava kokonaisuus.

Franckin toive suunnittelijan anonymiteetistä ei toteutunut: hänen suunnittelemistaan laseista, aterimista ja astioista on tullut himoittua keräilytavaraa.

Katsele: Antti Nurmesniemi kertoo, mikä oli olennaista Kaj Franckin tuotannossa.
Arttu Brummer

Taideteollisuuskeskuskoulussa opiskelleet nuoret lahjakkaat suunnittelijat olivat kaikki olleet Arttu Brummerin oppilaita. Opettajana Brummer uskoi suomalaisen taideteollisuuden ominaislaatuun, ”luonnonlapsen alkuvoimaisuuteen, jota meiltä ei voi ottaa pois ja jota toiset yrittävät turhaan jäljitellä”. Brummer painotti myös yksilöllisyyttä ja vastusti tasapäistämistä: ”Kaipaamme yksilöitä …kaipaamme sankareita ja sankaripalvontaa”.

Suomalaisen muotoilun menestys maailmalla toteutti Brummerin toiveen. Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva loivat esineitä jotka liitettiin myyttiseen suomalaiseen luontoon ja pienen sisukkaan valtion taisteluun olemassaolosta.

Muotoilijan ja teollisuuden sekä käsityöläisten kiinteää yhteistyötä ei sovi unohtaa. Palkitut ja ihaillut esineet eivät olisi syntyneet ilman suurta tuotantokoneistoa, tekniikkaa, insinöörejä, kemistejä ja ennenkaikkea myötämielisiä teollisuusmesenaatteja.

Kuva: Taik:in arkisto
Arttu Brummer Taideteollisuuskoulun juhlissa 1940-luvulla

Taideteollisuusnäyttelyt - ”Milanon ihme”

1950-luku oli myös suurten taideteollisuusnäyttelyiden aikaa. Suomalaista muotoilua esiteltiin laajasti Milanon IX triennaalissa vuonna 1951. Maailma löysi Suomen Milanossa. Näyttelyssä esiteltiin suomalaista taideteollisuutta ryijyistä keramiikkaan ja lasiin.

Menestys jatkui kolmen vuoden välein järjestettävissä triennaaleissa vuosina 1954 ja 1957. Näyttelyarkkitehteina toimivat Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva, jotka molemmat palkittiin pääpalkinnoilla sekä näyttelysuunnittelusta että omista esineistään.

Vuonna 1957 järjestettiin Teollinen muoto-näyttely Helsingin Taidehallissa. Lontoossa esiteltiin suomalaista kuvataidetta ja muotoilua vuonna 1953. Suomalaista muotoilua teki tunnetuksi myös Design in Scandinavia -näyttely joka kiersi Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuosina 1954-57.

Design ja Suomi-kuva

Milanon triennaalet olivat keskeisiä suomalaisen muotoilun, ja itse asiassa koko Suomen julkisuuskuvan rakentamisessa. Se mikä maailmalla tulkittiin muotoilun nöyryydeksi ja aitoudeksi, nähtiin kotimaassa sankaritekona ”kilpailussa ulkoisesti mahtavampia vastaan”.

Toisaalta muotoilua kaivattiin sodan runtelemassa maailmassa: käytännöllisestä lasista, tekstiileistä ja puusta sekä keramiikasta että hopeasta tuli rauhan ja onnellisuuden symboleja.

Voimakas taideteollisuus ja maailmalla menestyvä muotoilu nähtiin sodan jälkeen Suomen siteenä länsimaihin. Korostettiin Suomen yhteyttä skandinaviaan erotukseksi itäblokista. Muotoilun valtiollinen tuki kasvoi valtavasti 1950-luvulla juuri positiivisen kansainvälisen maineen ansiosta.

Yleinen kuvataideharrastus

Sodanjälkeisen kuvataide-elämän eräs leimaava piirre oli yleisen kuvataideharrastuksen voimakas lisääntyminen. Taideyhdistyksiä perustettiin innokkaasti joka puolelle maata, ja perustamisvuosi oli useimmiten 1945. Vuosikymmenen lopulla ilmestyi yleistajuisia taidekuvalehtiä, kuten Taiteen Maailma ja Kuva. Kansanomaisen taideharrastuksen leviäminen päättyi kun ikkunat taas aukesivat ulkomaailmaan ja taidemaailmaan virtasivat uudet, yleisölle oudommat aatteet ja virtaukset. Kuvalliset taidelehdet jäivät nimenomaan sodanjälkeisen ajan ilmiöiksi. Molemmat lehdet lakkautettiin kirjojen ja lehtien myynnin laskettua ja paperin säännöstelyn loputtua 1950-luvun alussa.

Ei paluuta entiseen

Arkkitehtuurissa ei sodan jälkeen palattu 1930-luvun funktionalismiin. 1940-luvun arkkitehtuuria on luonnehdittu hapuilevaksi ”kauneutta arkeen” –pyrkimykseksi, mutta sitä voidaan tarkastella myös funktionalismin rikastumisena ja pehmentymisenä. Jälleenrakennuskauden arkkitehtuuria on pidetty romantisoivana, vaikka syynä rakentamisen tyyliin ja tapaan oli myös ankara materiaalipula ja sodan kovien kokemusten jälkeen pehmeämmän ympäristön kaipuu.

Evakkojen asuttaminen ja tuhoutuneiden asuntojen korvaaminen muokkasivat suomalaista maisemaa voimakkaasti. Arkkitehtuurin oli keskityttävä yksittäisten suurhankkeiden sijaan rationaaliseen tuotantoon. Arkkitehdit vastasivat haasteeseen kehittämällä standardisoidun tyyppitalon, joita rakennettiin mallipiirustusten mukaan niin maaseudulle kuin kaupunkeihin. Aikanaan tyyppitaloja pidettiin karuina ja ankeina, mutta nykyään ne ovat jo osa suomalaista rakennusperinnettä. Maaseudun pientilat ja kaupunkien liepeillä sijaitsevat omakotitaloalueet kertovat siitä miten Suomi ratkaisi erään sodanjälkeisen ongelman.

Artikkelin lähteet

Ateneum maskerad. Taideteollisuuden muotoja ja murroksia. taideteollinen korkeakoulu 130 vuotta. Toim. Yrjö Sotamaa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B 62. Helsinki, 1999.

Suomen kulttuurihistoria 4. Koti, kylä, kaupunki. Toim. Kirsi Saarikangas et. al. Tammi. Helsinki, 2004.

Toini Muona ja Gunnel Nyman. Taidekeskus Retretti 2002. Toim. Harri Kalha. Helsinki, 200

Julia Donner

» Alkuun

1950-luvun muotoilu

Muotoilun naiset - ­Gunnel Nyman, Nanny Still ja Saara Hopea
Kehystarinat
Sivun sisältö

» Opetus ja muotoilun työkenttä
» Arttu Brummer
» Taideteollisuusnäyttelyt - ”Milanon ihme”
» Design ja Suomi-kuva
» Yleinen kuvataideharrastus
» Ei paluuta entiseen
» Artikkelin lähteet
Teematarinat

1950-luvun muotoilu
» Musiikin modernistit
Pikkutarinat

» 1950-luvun kulttuurilehdet
» Contrapunctus






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema