YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Osa 7 - Särkyneen peilin sirpaleet 1950-1954 / 1950-luvun muotoilu / Muotoilun naiset - ­Gunnel Nyman, Nanny Still ja Saara Hopea
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Muotoilun naiset - ­Gunnel Nyman, Nanny Still ja Saara Hopea

Suomalaisen lasin historiaan on jäänyt useita kimmeltäviä naistähtiä.

Sota-aikana suomalainen lasiteollisuus oli monen muun teollisuudenalan tavoin vaikeuksissa. Työntekijät joutuivat rintamalle ja raaka-ainetta - lasihiekkaa – ei ollut saatavilla. Talvisodan alkaessa pyrittiin rintamalle kutsutut miehet korvaamaan naisilla, ja hiekkaa hankittiin ainakin Iittalassa kotikulmilta. Kotimaisesta hiekasta puhallettiin ”hurjannäköistä” lasia, muistelee lasintarkastaja Aune Pärni sotavuosia. Korkean rautapitoisuuden vuoksi lasi oli vihertävää. Se soveltui sota-aikaiseen tuotantoon: tehtiin lääke- ja virtsapulloja sekä alusastioita sairaalakäyttöön.

Sodan jälkeen lasitehtailla tuli ajankohtaiseksi tuotteiden laadun parantaminen. Lasitehtaat järjestivät suunnittelukilpailuja uuden tuotannon aikaansaamiseksi ja suunnittelijoiksi palkattiin taiteilijoita. Sodan jälkeen lasitehtailla työskenteli useita lahjakkaita naisia: Gunnel Nyman, Nanny Still ja Saara Hopea. Suomalaisen suunnittelun suurnimet Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva ja Kaj Franck murtautuivat myös esiin. Modernismi alkoi enteillä suomalaisessa lasisuunnittelussa 1940-luvun romanttisen vaiheen jälkeen.

Naiset miesten maailmassa

Naissuunnittelijoiden asema ei ollut itsestään selvä designin miehisessä maailmassa. Kaj Franck kirjoitti vuonna 1950: ”Naisen olemus on harvoin uutta luova, se on suojeleva”. Vaikutusvaltaiset miessuunnittelijat hallitsivat Iittalan ja Nuutajärven lasitehtaita. Riihimäen lasitehdas teki silti poikkeuksen; siellä työskenteli pitkään kaksi naissuunnittelijaa, Helena Tynell ja Nanny Still. Naiset eivät päässeet myöskään yleensä suunnittelemaan taideteollisuusnäyttelyitä.

Nanny Still on kuitenkin luonut poikkeuksellisen pitkän uran naisena miesten joukossa. Tapio Wirkkala ja Nanny Still muodostavatkin mielenkiintoisen vastakohtaparin: toinen on uomo naturale ja toinen donna culturale. Wirkkalan yhteydessä korostuu luonnon alkuvoimaisuus, Still on puolestaan sekä taiteilija että maailmannainen ja sulava seurustelija.

Gunnel Nyman oli ensimmäinen nainen joka työskenteli lasihytissä yhdessä puhaltajan kanssa. Lasisuunnittelussa yhteistyö puhaltajien kanssa on onnistumisen edellytys. Materiaali on vaativaa ja ratkaisut täytyy tehdä nopeasti. Lasin kanssa työskentelyä ei ollut mahdollista opiskella kirjoista, vaan käytännön työ opetti tekijää.

Nanny Still ja Vilho Terhomaa. Kuva. Suomen lasimuseo
Nanny Still ja Vilho Terhomaa (työkuva, Stillillä maljakon piirros kädessä).

Gunnel Nyman

Erik Lindqvist palkkasi Gunnel Nymanin Nuutajärvelle vuonna 1946. Nyman oli jo tuolloin Suomen kuuluisimpia lasisuunnittelijoita. Hänen Iittalan lasitehtaalle suunnittelemansa Kalavati edusti Suomea Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Nymanilla oli herkkä suhde lasiin. Jo työskennellessään vuosina 1932-36 valaisinsuunnittelijana Taito Oy:ssä hän oli syventynyt tutkimaan valon ja lasin suhdetta. Lasin sisään jäävät pienet ilmakuplat korvasivat Nymanin maljoissa, kaatimissa ja maljakoissa koristelun ja saivat valon taittumaan ja heijastumaan lasin pinnasta. Nymanin ura jäi lyhyeksi. Hän kuoli vuonna 1948. Gunnel Nymanin suunnittelemat lasiesineet ovat suomalaisen lasisuunnittelun klassikoita.

Arttu Brummer yhdisti Gunnel Nymanin Helene Schjerfbeckiin kirjoituksissaan 1940-luvun lopulla. Lähtökohtana oli materiaalisuuden henkevöittäminen puhtaaksi abstraktiksi kauneudeksi.

Gunnel Nymanin elämäntyö ennakoi jo 1950-luvun modernismia. Maineikkaat Serpentiini- ja Huntu-maljakot syntyivät 1940-luvulla Nuutajärven lasitehtaassa. ”…jokainen lasi pieni olento on, ruumis ja sielukin sillä on…” kirjoitti Dora Jung Gunnel Nymanin lasiesineistä vuonna 1948.

N.Stillin värillisiä pulloja. Kuva:Designmuseo
Pullojen väriaine on Stillin itsensä kehittämä

Nanny Still

Nanny Still valmistui vuonna 1949 Taideteollisuuskeskuskoulun metallitaiteen osastolta. Sekä jälleenrakennusajan vaatimukset että monipuolinen koulutus mahdollistivat suunnittelijoiden työskentelyn usean materiaalin parissa. Nanny Still osallistui valmistumisvuotenaan Riihimäen Lasi Oy:n järjestämään pohjoismaiseen kutsukilpailuun. Kilpailun tuloksena Still sai mahdollisuuden tutustua työskentelyyn lasihytissä yhdessä puhaltajan kanssa. Lasi materiaalina kiehtoi Nanny Stilliä.

Still työskenteli suunnittelijana Riihimäen lasitehtaan palveluksessa vuodesta 1949 1970-luvulle saakka, jolloin käsityömäinen lasituotanto lopetettiin Riihimäen tehtailla. Belgiaan muuttanut Still jatkoi suunnittelijana Rosentahlin tehtaiden palveluksessa. Nanny Still on uransa aikana suunnitellut kaikkea koruista paistinpannuihin. Hän on itse sanonut että ”teollisuudessa täytyy tehdä yhden esineen sijasta tuhansia esineitä ja sellaisia esineitä, jotka ovat niin hyviä että niitä voi tehdä tuhansittain”.

Nanny Still muistetaan parhaiten juuri Riihimäen Lasin suunnittelijana. Riihimäellä hän suunnitteli käyttölasia, esimerkiksi lasisarjan Viiru, jonka koristelussa hyödynnettiin puumuotin saumoja. Vuonna 1956 Still suunnitteli presidentinpuoliso Sylvi Kekkosen pyynnöstä tunnetun Tamminiemi -lasisarjan.

Kuva. Designmuseo
Saara Hopean madeiralaseja "Marja".

Saara Hopea

Saara Hopea (1925-84) oli koulutukseltaan sisustusarkkitehti. Hopea oli ollut Kaj Franckin oppilaana Taideteollisuuskeskuskoulussa. Työskenneltyään piirtäjänä Taito oy:n palveluksessa Saara Hopea siirtyi Franckin kutsumana Nuutajärvelle. Saara Hopean ja Kaj Franckin yhteistyötä on kuvattu niin saumattomaksi, että heidän töitään on mahdotonta erottaa toisistaan. Tämä sopiikin hyvin Kaj Franckin muotoiluideologiaan, jossa uniikkituotteiden sijasta panostettiin suunnittelijan anonymitettiin.

Saara Hopea suunnitteli lukuisia lasisarjoja, karahveja ja maljakoita. Hänen taide-esineistään ovat tunnetuimpia ”Taifuuni”- ja ”Pantteri”
-maljakot. Lasisarjoista klassikoiksi muodostuivat värilliset ”Pinottavat”-lasit sekä ”Flamingo”- ja ”Bistro”- lasisarjat.

Saara Hopean ura lasisuunnittelijana ei ollut pitkä. Isänsä kuoleman jälkeen hän siirtyi hoitamaan perheen kultasepänliikettä Porvooseen.

Artikkelin lähteet

Design 45 anni. Nanny Still. Suomen lasimuseo. Marianne Aav et. al. Riihimäki, 1996.

Klemola Marketta 1981. Juodaan kunnes Iittala näkyy. Iittalan lasitehtaan juomalasit 1881-1981. Hämeenlinna.

Matiskainen Heikki 1994. Suomalaisen lasin historia Suomen lasimuseossa. Suomen lasimuseo. Riihimäki.

Nanny Still. Amos Anderson 10.2-29.4.2001. Toim. Liisa Kasvio. Amos Andersonin taidemuseon julkaisuja, uusi sarja 36. Helsinki, 2001.

Nuutajärvi – Kartano ja lasipruuki. Jukka Eenilä et. al. Museovirasto ja Wärtsilä Oy, 1983.

Nuutajärvi 200 vuotta suomalaista lasia. Toim. Tuula Poutasuo. Oy Hackman Ab. Tampere, 1993.

Toini Muona ja Gunnel Nyman. Taidekeskus Retretti 2002. Toim. Harri Kalha. Helsinki, 2002.

Julia Donner

» Alkuun


Muotoilun naiset - ­Gunnel Nyman, Nanny Still ja Saara Hopea
Kehystarinat
Sivun sisältö

» Naiset miesten maailmassa
» Gunnel Nyman
» Nanny Still
» Saara Hopea
» Artikkelin lähteet
Teematarinat

» 1950-luvun muotoilu
» Musiikin modernistit
Pikkutarinat

» 1950-luvun kulttuurilehdet
» Contrapunctus






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema