tatjuska, 03.11.2009 12:34

Halloweenin kutsu

 
Taas kuulen kotiini kutsuvan Halloweenin äänen.
Tunnen kuinka mielikuvitukseni alkaa kulkea omaa ”rataansa”,
 
sillä erilaiset näköharhat kertovat sen, vaikka se johdu unenpuutteesta.
Otan ystäviin yhteyttä kertoakseni ovatko he myös kuulleet Halloweenin kutsun?
 
Varmistan myös, ettei heillä ole hätää.
Valmisteltuani itseäni Halloweeniin tunnen vereni kuohuvan sisälläni.
 
Tämä on merkki jostain pahasta, joka tapahtuu myös muille tutuilleni.
EI! EI! SAA! huudan mielessäni ja lähden nopeasti varoittamaan ystäviäni.
 
Kellon lähestyessä keskiyötä, kirin vauhtiani ja toivon, ettei ole liian myöhäistä.
Mutta sitten pysähdyn kuin käskystä ja tunnen kylmän hengitykseni selkääni?
 
Käännyn hitaasti toiseen suuntaan ja näen mustaan kaapuun pukeutuneen hahmon,
minulle selviää hetken kuluttua, että hahmo on Itse Manalan Herra.
 
Alan tuntea myös kuinka tunto alkaa kadota ja sydämeni lyö enää hyvin hitaasti.
Samalla silmissäni sumenee ja en erota enää hyvin ympärilleni.
 
Lopulta lyyhistyn maahan ja Manalan Herra ottaa sieluni, sanoen käheällä äänellä: on tullut aikasi täyteen Maan päällä.
 
Vaikka en ole vielä 18-vuotta?
Anelen Manalan Herraa ettei hän tekisi sitä minulle.
 
Mutta en saa sitä mitä toivoin,
vaan muiston jääneen ystävilleni.
 
Tunnen heidän surunsa Rajan taakse,
mutta en voi lohduttaa heitä kädestä.
 
Näinkö on joka Halloween, että yksi lähtee ja toinen jää?
Vaikka olin hyvä ihminen, niin lähtöni tuli, miksi?
 
Halloween kutsu tulee vielä jokaiselle, toisille se tulee liian aikaisin ja
toisille myöhemmin.
 
Väärältä se tuntuu, mutta se on osa Maailmankaikkeuden kiertoa, jota
ei voi pysäyttää ainakaan itse ihminen.
 
Runo: Tatjuska