KEVÄÄN TUULET.

tatjuska, 06.03.2010 12:43

KEVÄÄN TUULET. 

 
Kevään tuulet tulleet taas.
Tunnen sen kasvoillani.
 
Se saa ajatukseni liikkeelle.
Kuulen Kesän kutsun.
 
Samalla tunnen rakkaani pyynnön.
Kuinka voisin vastata, kun en tiedä missä olet?
 
Kevään kukkaistuoksu tuo tiedon ihanan.
Kevään vaihtuessa Kesäksi kauneus komistuu.
 
Katson taas Keväistä merta.
Näen kuvasi siellä rakkain.
 
En tiedä mitä tehdä,
voin vain katsoa merta Keväistä.
 
Lähestyessäni rantaa tunnen aallon kosketuksen.
Tuo kosketus on kuin kätesi pehmoiset.
 
Kevään tuulet tuovat aina jotain uutta.
Välillä se on iloista ja surullista.
 
Vain tosi rakastunut tietää mitä on Kevät.
Silmät kiinni laittamalla saan kuvan siitä.
 
Laitan taas yhteistä aamiaistamme,
vaikka en tiedä tuletko sinä ollenkaan.
 
Kevään tuulet ovat osa elämäämme.
Se on myös osa jotain suurempaa?
 
Vaikka olen saanut nähdä monta vuotta tuulien taivalta,
en vieläkään tiedä ja tunne tarkkaan Kevään tuulia.
 
Kevään tuulet jatkavat kiertoaan Maailmamme rannoilla.
Mitä tapahtuu jos yllättäen tuulet lakkaisi kokonaan?
 
Kevään muuttuessa Kesäksi tunnen vihdoin rakkaani läsnäolon
ja sydämen lämpimän sykkivän äänen.
 
Tähän päättyy Kevään tuulet, mutta palaamme taas ja
se on ensi vuonna.
 
Vain silmät kiinni laittamalla saat kuvan Kevään tuulista.
 
Runo: Tatjuska

Halloweenin kutsu

tatjuska, 03.11.2009 12:34

Halloweenin kutsu

 
Taas kuulen kotiini kutsuvan Halloweenin äänen.
Tunnen kuinka mielikuvitukseni alkaa kulkea omaa ”rataansa”,
 
sillä erilaiset näköharhat kertovat sen, vaikka se johdu unenpuutteesta.
Otan ystäviin yhteyttä kertoakseni ovatko he myös kuulleet Halloweenin kutsun?
 
Varmistan myös, ettei heillä ole hätää.
Valmisteltuani itseäni Halloweeniin tunnen vereni kuohuvan sisälläni.
 
Tämä on merkki jostain pahasta, joka tapahtuu myös muille tutuilleni.
EI! EI! SAA! huudan mielessäni ja lähden nopeasti varoittamaan ystäviäni.
 
Kellon lähestyessä keskiyötä, kirin vauhtiani ja toivon, ettei ole liian myöhäistä.
Mutta sitten pysähdyn kuin käskystä ja tunnen kylmän hengitykseni selkääni?
 
Käännyn hitaasti toiseen suuntaan ja näen mustaan kaapuun pukeutuneen hahmon,
minulle selviää hetken kuluttua, että hahmo on Itse Manalan Herra.
 
Alan tuntea myös kuinka tunto alkaa kadota ja sydämeni lyö enää hyvin hitaasti.
Samalla silmissäni sumenee ja en erota enää hyvin ympärilleni.
 
Lopulta lyyhistyn maahan ja Manalan Herra ottaa sieluni, sanoen käheällä äänellä: on tullut aikasi täyteen Maan päällä.
 
Vaikka en ole vielä 18-vuotta?
Anelen Manalan Herraa ettei hän tekisi sitä minulle.
 
Mutta en saa sitä mitä toivoin,
vaan muiston jääneen ystävilleni.
 
Tunnen heidän surunsa Rajan taakse,
mutta en voi lohduttaa heitä kädestä.
 
Näinkö on joka Halloween, että yksi lähtee ja toinen jää?
Vaikka olin hyvä ihminen, niin lähtöni tuli, miksi?
 
Halloween kutsu tulee vielä jokaiselle, toisille se tulee liian aikaisin ja
toisille myöhemmin.
 
Väärältä se tuntuu, mutta se on osa Maailmankaikkeuden kiertoa, jota
ei voi pysäyttää ainakaan itse ihminen.
 
Runo: Tatjuska

Tuuliset rannat

tatjuska, 03.11.2009 11:50

Tuuliset rannat
 
Kävelen ajatuksissani taas tuota rantaa,
toivoen näkeväni jälleen kauan sitten kadonneen rakkauteni.
 
Tuulen tuoma henkäys kasvoilleni kertoo kaiken,
mennyttä ei voi saada enää takaisin.
 
Mutta ajatuksissani sen voi aina elää uudelleen.
Miettiessäni tuota saan kyyneleen itselle.
 
Jonain päivänä olen itse osa tuota Tuulisen rannan historiaa.
Silloin kerron itse oman tarinan tuleville sukupolville,
 
kevyenä tuulen henkäyksenä ja vahvistaen Tuulisen rannan pohjaa,
jonka tarkoitus on kantaa vielä monta tulevaa rakkautta.
 
Joskus saan tunteen, että jossain päin Maailmaa syntyy aina uutta rantaa,
joka liittyy ajan myötä omaani rantaani ja vahvistuu entisestään.
 
Joskus Luonto Äiti saattaa mullistaa nämä rannat ja silloin nukumme Sinisen Meren uniin.
Vaikka äkkinäinen lähtömme tuntuu tuskalta, niin jälkeemme jää Verenpunainen Ruusu.
 
Tämä Ruusu kertoo, että Veri on kyyneleemme myös, silloin kuin me emme ole enää Universumin Tähdistöön kuuluvana, vaan sammuneita virtoja, jotka eivät enää liiku.
 
Runo: Tatjuska

LEHTIEN HAVINA.

tatjuska, 05.10.2009 16:43

LEHTIEN HAVINA.

Lehtien havina on, kuin
kohtaloni kohina.
 
Etsien käyn kohti kohtaloani.
Metsien henget tuon tahtomattani.
 
Taas kuulen tuulen tuoneen viestin.
Saan huulet tuleen, tuhonneen taiston.
 
Matala pieni tieni, mutta kuljen sitä vain,
Manala iso tiesi, uutta onnea toivon sinulle ain.
 
Kaikki liikkuva saattaa olla kohtalon ivaa,
”me” liikkuvana tuota ei pidetä ivana.
 
Lehtien havina on, kuin iso kapina,
apeana lahoavana katson vapinaasi.
 
Kohtalon kolhimana jatkan tuota matkan verran.
Kyselen kahleeni avainta suota myöten turpeisen.
 
Hengitykseni käy raskaaksi, tuntien voimani katoavan.
Tuskani tuo kuolettavaksi, kynsien rappeumani tarttuvan.
 
Menen yhä syvemmälle pimeään,
suostuen Pahan hyväksymälle puolelle.
 
Nyt tunnen lähtöni tulleen, mitään enää en voi,
mutta onnen lämpö kuulleen, tuleen menee ei vain soi.
 
Mitä jää jälkeeni enää, menneisyyden murheet,
nykyisyyden nurjat vai tulevan tuomiot?
 
Vai jääkö jälkeeni sitten: menneisyyteni menestykset,
nykyisyyteni nerot naurut vai tulevaisuuteni toivot?
 
Mitä minä teen sul,
sitä sinä teet mul.
 
Tähän päättyy tarinamme täällä lakkaispuun alla,
Maahan syntyy värimme päällä kukkaiskedon yllä.
 
Runo: Tatjuska

LOKAKUUN LEUDOT LEMMET.

tatjuska, 02.10.2009 13:36

LOKAKUUN LEUDOT LEMMET. 

On Lokakuu, katson ulos ikkunasta.
Näen ulapan, joka valmistautuu talveen.
 
Lokakuun leudot lemmen tuulet tuo sanomaa.
Sinun on etsittävä rakkaimmallesi lämpimin voima.
 
Tuo voima on rakkaus, joka pitää meidät lämpimänä,
talven tuikuissa ja myrskyissä myllertävissä.
 
Kulkiessani kanssani rakkain, toivon löytävämme etsimämme.
Sillä koti rakkauden kullan kallis on!
 
Rakkauden koti täytyy rakentaa kestävälle suhteelle, johon
kuuluu rehellisyys ja tasa-arvo.
 
Ilman näitä kahta asiaa ei rakkauden kotia synny, vaan
se sortuu alleen haudaten kaiken.
 
Lokakuun leudot lemmen tuulet tuo joka vuosi, ennen talvea
sanoman, että rakkauden täytyy kestää vuodesta toiseen.
 
Lokakuussa luodaan taidetta, sillä rakastavaisten kirjo,
loistaa, valkoisen ohuen pitsiharson alla odottaen jotain?
 
Vaikka kesä on jäänyt taakse, niin se kuuluu joka vuotiseen kiertoon.
Joskus tuntuu, että kaikki kuolee talvella, mutta ei se niin ole.
 
Vaan syvä valkean hohtoinen uni, joka saa meidät mukaan siihen.
Ilman unta emme jaksaisi ja se näyttää meille ohjeet seuraavaan heräämiseen.
 
Kaikki eivät kuitenkaan nuku syvää valkeaa unta, vaan he istuskelevat miettien,
menneisyyttään, nykyhetkeään ja tulevaisuuttaan yhdessä tai yksin.
 
Lokakuun leutojen lemmen tuulten rikkaus ja rohkeus kertoo kestävästä kehityksestä. 

Runo: Tatjuska!

Pöytälaatikkorunoilija

sunglasses, 20.09.2009 14:40

Pöytälaatikkorunoilija survoo laatikon kiinni,

mahtua ei meinaa, täynnä on runoilijan laatikko.

Runoilija luovuttaa, hikeä otsalta pyyhkii,

penkoessaan pohjalta runon löytää, lukiessaan itsekseen nyyhkii.

Runon takaisin laatikkoon piilottaa,

laatikkoa rätillä kiilottaa.

Silti laatikon paikalleen paikkaa,

hymyillen helposti laittaa.

By: Sunglasses

Sydämen ääni

tatjuska, 13.09.2009 13:47

Sydämen ääni.
 
 
Kuljen hiljaa Onnen siltaa,
kuulen samalla sydämeni äänen.
 
Miettien mistä ääni tulee?
Tuo ääni kertoo kaiken tärkeän.
 
Ilman sydämeni ääntä en tietäisi sinusta mitään.
Saan joskus tilaisuuteni katsoa sydämeeni.
 
Sieltä näen menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden.
Joskus kuitenkin sydän ei jaksa kertoa kaikkea.
 
Silloin on paras ottaa hieman lepoa ja varoa pistävää
piikki köynnöstä, joka voi tehdä polttavan reiän sydämeeni.
 
Jos näin käy en saata nähdä sinua enää rakkain.
Mutta sielun vahva voima ei anna periksi koskaan onneksi.
 
Sydämen ääni on, kuin musiikki kappale, joka soi meidän iloksemme.
Pitämällä huolta sydämen äänestä, saamme kuulla sitä vielä pitkään.
 
Jokainen joka uskoo rakkauteen, omistaa myös sydämen äänen.
Taas ne jotka eivät usko rakkauteen, ei ole sydämen ääntä ollenkaan.
 
Runo: Tatjuska

Syksyinen unelma

tatjuska, 13.09.2009 11:51

SYKSYINEN UNELMA.

Purppura pilvet lipuvat ohitseni,

sateen ropina saa minut pysähtymään.

Etsin tietä kohti sinun sydäntäsi.

En luovu etsimästä sitä koskaan!

Käteesi tartun kiinni ja katson sydämeesi,

tietäen, että olet ainut asia Maailmassani.

Suussa sulava suklaa on, kuin Syksyinen unelma.

Yhdessä koimme joka päivä purppura pilvien tulon.

Aikaa ei voi pysäyttää, mutta sodan voi.

Syksyinen unelma tuo Rakkauden sanoman.

Istumme yhdessä iltaa, katsoen Auringon laskua,

haaveilemme Syksyisestä unelmasta.

Rakkautemme on, kuin vene joka vei meitä eteenpäin.

Varomme joutumasta kuoleman harmaisiin kivikkoihin

Syksyn taipuessa kohti Talvea, emme anna jäätyä unelmaamme,

vaan kohtaamme herättyämme Kevään lämmön.

Kevään vaihtuessa Kesän suveen, muistamme Syksyn unelman.

Loppu Kesän tuuli keinuttaa meidät uneen, josta alkaa Syksyinen unelma.

En tiedä toista unelmaa, joka vetäisi vertoja, mutta sinä olet vielä enemmän!

Taas Syksyinen unelma kertoi joka vuotisen tarinansa meille.

Syksyisillä unelmillamme peittäisimme kokonaisen valtameren!

Jossa olisi tyyntä ja myrskyä.

Välillä tuntuu etten halua herätä Syksyisestä unelmastani koskaan!

vaan jatkaa sen mukana Maailman ääriin, sinun kanssasi rakkain.

Runo: Tatjuska

HAAVEIDEN MERI

tatjuska, 31.08.2009 13:07

HAAVEIDEN MERI

 
Haaveiden Meri tyrskyää,
maalailen rakastettuani paperiin.
 
Haaveiden Meri kertoo,
menneen ja tulevan.
 
Lähden taas purjehtimaan,
sinua muistelen laulellen.
 
Etsin aarteen sinulle,
annan myös sydämeni sinulle.
 
En pelkää Haaveiden Meren myrskyä!
Saan paljon kokemusta kohtalostani.
 
Meitä ei erota mikään, paitsi surun harmaa muuri.
Teitä toivon mukaan kuuntelemaan tätä tarinaa.
 
Haaveiden Meri tuo tullessaan myös sanoman.
Laineiden tanssi opettaa meille elämän tarkoituksen!
 
Tähtien takaa lähden etsimään omaa onneamme myös!
Lähtien matkaan vetiseen uomaan lannistumatta.
 
Haaveiden Merta ei pysäytä mikään,
vaan saamme tuntea sen joka kerta.
 
Tarinamme ei pääty koskaan!
Teoriamme täyttä totta on!
 
Runo: Tatjuska

Haaveilija

sunglasses, 18.08.2009 20:22

Tässäpä olisi yksi keksimistäni runoista :)

Haaveilija

Nainen hiuksiaan haroo,

sotkuista nutturaansa varoo.

Voisi luulla stressiä, huolta,

mutta kun katsoo asian oikeaa puolta.

Ilmeestä kasvojen näkee sen,

haaveilee nainen prinssistä unelmien.