tatjuska, 03.11.2009 11:50

Tuuliset rannat
 
Kävelen ajatuksissani taas tuota rantaa,
toivoen näkeväni jälleen kauan sitten kadonneen rakkauteni.
 
Tuulen tuoma henkäys kasvoilleni kertoo kaiken,
mennyttä ei voi saada enää takaisin.
 
Mutta ajatuksissani sen voi aina elää uudelleen.
Miettiessäni tuota saan kyyneleen itselle.
 
Jonain päivänä olen itse osa tuota Tuulisen rannan historiaa.
Silloin kerron itse oman tarinan tuleville sukupolville,
 
kevyenä tuulen henkäyksenä ja vahvistaen Tuulisen rannan pohjaa,
jonka tarkoitus on kantaa vielä monta tulevaa rakkautta.
 
Joskus saan tunteen, että jossain päin Maailmaa syntyy aina uutta rantaa,
joka liittyy ajan myötä omaani rantaani ja vahvistuu entisestään.
 
Joskus Luonto Äiti saattaa mullistaa nämä rannat ja silloin nukumme Sinisen Meren uniin.
Vaikka äkkinäinen lähtömme tuntuu tuskalta, niin jälkeemme jää Verenpunainen Ruusu.
 
Tämä Ruusu kertoo, että Veri on kyyneleemme myös, silloin kuin me emme ole enää Universumin Tähdistöön kuuluvana, vaan sammuneita virtoja, jotka eivät enää liiku.
 
Runo: Tatjuska