YLE Teema

 

Ajattelen, siis olen ja Uuden aallon jäljillä voittivat Koura-palkinnot

Julkaistu tiistaina 06.04.2010

Kaksi Teeman tv-ohjelmaa, Ajattelen, siis olen ja Uuden aallon jäljillä, on voittanut omien sarjojensa pääpalkinnot tv- ja radio-ohjelmille vuosittain järjestettävässä Koura-palkintojuhlassa. Kirjamaa sai lisäksi sarjassaan kunniamaininnan.

Lapset ja nuoret -sarjan Koura-palkinnon sai YLE Oppimisen ja tieteen tuottaman Ajattelen, siis olen -ohjelmasarjan jakso Kuka minä olen.”Ohjelman suurin sivistyksellinen ja taiteellinen merkitys nousee sisällön ja muodon täydellisestä kohtaamisesta”, raati toteaa perusteluissaan. Sarjan tekijöistä palkittiin käsikirjoittaja-ohjaaja Tuula Rajavaara, graafikko-animaattori Kirsi Kukkurainen, musiikintekijä Tapani Rinne, äänisuunnittelija Timo Hintikka, kuvaaja ja äänittäjä Henrik Leppälä, leikkaaja Teemu Kokkonen ja kuvaussihteeri Anna-Maija Jokela.

Kulttuurisarjan Koura-palkinnon sai YLE Kulttuurin tuottama dokumentti Uuden aallon jäljillä (kuva). Sen tekijöistä palkittiin käsikirjoittaja-ohjaaja Kati Sinisalo, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Markku Pulkkinen. Ote raadin perusteluista: ”Uuden aallon jäljillä on hengeltään ihastuttava ja toteutukseltaan valloittava taidonnäyte. Sublime!, kuten ranskalaisilla on tapana asia ilmaista.”

YLE Kulttuurin tuottama Kirjamaa sai lisäksi kunniamaininnan kulttuurisarjassa jaksosta Terijoen pioneerit.

Koulutusrahasto jakaa vuosittain Koura-palkinnot Yleisradion ja MTV3:n parhaille tv- ja radio-ohjelmille viidessä eri sarjassa. Palkinnot jaettiin Helsingissä torstai-iltana.

Lue lisää palkituista ohjelmista:

Ajattelen - siis olen

Uuden aallon jäljillä

Kirjamaa

Postiosoite ja katsojapalaute

Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.

YLE Teema in English