YLE Teema

 

Ajattelen siis olen

Julkaistu perjantaina 18.09.2009 1 kommenttia 172 suositusta

Jokainen lapsi on kiinnostunut itsestään ja suhteestaan muihin sekä ympäröivään maailmaan. Jos minä olen minä, niin muut ovat sitten kai muita. Mutta mistä tiedän, että juuri minä olen olemassa?

Ajattelen, siis olen

koko sarja ohjelmakirjastossa maanantaina 22.2. klo 12.00

Ihminen on kysynyt itseltään kautta aikojen olennaisia kysymyksiä elämästä, jotka samalla sattuvat olemaan myös olennaisia filosofisia kysymyksiä. Se, ettei näihin kysymyksiin ole ilman muuta olemassa varmoja ja yksiselitteisiä vastauksia, ei tee tarpeettomaksi, vaan pikemminkin välttämättömäksi ryhtyä niitä käsittelemään.

Viisiosainen Ajattelen, siis olen -ohjelmasarja haastaa filosofoimaan lasten kanssa kotona ja koulussa. Sarjaan on haastateltu 8 - 12 v. oppilaita Lapinjärvellä, Loviisassa, Lappeenrannassa ja Oulussa. Koululaiset nostivat kysymyshatusta kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Hattuun sai myös keksiä omaa mieltä askarruttaneita kysymyksiä toisille pohdittavaksi. Voiko joku olla kaunis, jos hän on kaunis, mutta paha? Millainen maailma olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia? Voiko ajatella kahta asiaa samaan aikaan? Kuinka Jumala voi elää, kun se ei ole syntynyt? Minne ihminen päätyy, kun se kuolee?

Haastattelun aikana kaikki oppilaat piirsivät myös kuvia ajatuksistaan ja tarinoistaan. Koululaisten tekemät piirroshahmot lähtevät ohjelmasarjassa seikkailemaan koulun arkeen ja ajattelun näyttämölle. Lasten piirrosmaailma avaa filosofisten kysymysten käsittelylle uuden, havainnollisen näkökulman. Ohjelmasarjan aihealueet jakautuvat seuraavien teemojen alle:

1. Ajatukseni kuplivat
2. Elollisen ja elottoman ero
3. Omantunnon jäljillä
4. Olennaiset sanat
5. Tietämisen vaikeus

Katso ohjelmat Opettaja.tv:n sivuilla.

Sarjaan liittyy Opettajan opas: Miten käyttää Ajattelen, siis olen -ohjelmasarjaa opetuksessa?

Katso myös jatkosarja Ajatusdemo - seitsemän nuoren pohdintoja filosofisista kysymyksistä.

Toimittaja: Tuula Rajavaara
Tuottaja: Mirja Holste
Tuotanto: YLE Oppiminen ja tiede

Lisätietoa ohjelmasta


Sarjaan liittyy Opettajan opas

Sarjalla on Facebook-ryhmä

Ajattelen siis olen -sarja on valittu edustamaan Suomea kansainvälisessä julkisen palvelun televisio-ohjelmien INPUT-kilpailussa, joka järjestetään 8.-12. toukokuuta Budapestissä. Kisassa on mukana 78 tuotantoa 29 maasta.

Mukana oleva ohjelmat INPUTin sivuilla

Suosittele172 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

On hyvä, että herätellään henkiin vanhoja hyviä viisauksia ja pohdintoja.

50-60 luvuilla yritykset kouluttivat hyvin paljon työnjohtoa ja henkilökuntaa Eric Bernen Transaktioanalyysi koulutuksella, jonka tarkoituksena oli saada ihmiset tiedostamaan omaa käyttäytymistä vuorovaikutustilanteissa.

Käyttäydyimmekö aina oikeassa olevan vanhemman taspainoisen aikuisen, vai kiukuttelevan pikkulapsen tavoin.

Valitettavasti koulutukset lopettiin 90- luvun laman johdosta.

Nyt koulutusohjelmaa on uudistettu ja päivitetty ja se on nousemassa pikkuhiljaa uudelleen koulutusohjelmaksi.

Toinen mikä muistui mieleeni oli Ahlbäckin Ajatuksen vapauttaminen.

Kainaus kirja-arvostelusta.
Alf Ahlberg toteaa kirjassaan "Ajatuksen vapauttaminen" mm. "Nykyelämän havainnoitsija ei voi olla huomaamatta, että maailmaa ohjavat ajatukset eivät suinkaan ole lähtöisin joukoista, vaan muutamista harvoista ja että niitä levittää äärettömän tehokas propagandakoneisto, yhteiskunnallinen suggestio, jonka laajuudesta ja voimasta ei menneinä aikoin tiedetty mitään. -Nykyelämän todellisia johtajia ja vallanpitäjiä ovat probakandapäälliköt, mielipiteiden muokkaajat.

-Saatta näyttää ikäänkuin joukot hallitsisivat, mutta todellinen hallitsija on suggeroinnin muokkaama mielipide. - Kun toivomme, että jokin mielipide olisi oikea, tarraudumme kiinni syihin, jotka asiallisesti tarkaten saattavat olla heikkoja, kuin oljenkorret.- Emme halua tietää painavista vastasyistä ja asetumme kaiken logiikan lakien yläpuolelle".- Lähde ( Ajatusten Vapauttaminen Kulutusosuuskuntien Keskusliitto Helsinki 1939).

"

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook