YLE Teema

 

Las Hurdes - maa ilman leipää

Julkaistu keskiviikkona 26.05.2010 3 kommenttia 246 suositusta

maanantai 5.9. klo 23.00

Luis Buñuel: Maa ilman leipää (Las Hurdes) 1932

 

”Tässä voimakkaassa dokumentissa minua on kiinnostanut loppumattomasti se, miten suuri fiktioiden ohjaaja Luis Buñuel päätyy julmasti tosiasioihin pitäytyvässä elokuvassa samanlaiseen unenomaiseen tunnelmaan kuin vaikkapa teoksissaan Kulta-aika tai Viridiana.

Aihe on karuin mahdollinen: Espanjan köyhimmät seudut, nälän kotimaa. Raajarikot, kääpiöt ja mielipuolet kuuluvat erottamattomasti kuvaan, ne ovat tulos vuosisataisesta hygienian puutteesta, kurjuudesta ja insestistä. Vain yksi asia on varma ja katkaisee monotonisen elämänmenon: kuolema.

Esitystapa seuraa turistielokuvan mallia. Saadaan nähdä ilman antropologista taivastelua esitetty sosiaalinen historia (yhteenveto maantiedosta, seutuhistoriasta, koulutuksesta, ravinnosta, sairauksista) sekä illuusioiden, tapojen ja harhaluulojen antologia. Ohjaaja toteaa lakonisesti ja täsmällisesti tosiasiat ja on tuttuun tapaansa aivan julma suhteessa kliseisiin.

Kuvista on eliminoitu kaikki turha. Siksi armottomat kuvat kunnioittavat ihmistä, jolta on riisuttu kaikki ihmisarvo, siksi yleistunnelma on melkein harras.”

Peter von Bagh

 

Luis Buñuelin ohjaaman, matkakertomusta muistuttavan elokuvan kuvat Pyreneitten köyhien elämästä ovat niin ankaria ja absurdeja, että realismi muuttuu surrealismiksi.

 

Peter von Bagh esittelee elokuvan: katso video alla.

 

Videot

Suosittele246 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Ceylonin laulu

Basil Wrightin ohjaama lyyrinen kronikka kaukaisen saaren asukkaiden elämästä ja uskonnollisista tavoista sekä länsimaisen teollisuuden vaikutuksesta niihin. Elokuvan esittelee Peter von Bagh.

Englannin sävel

Humphrey Jenningsin lyyrinen, moniääninen dokumentti kuvaa ilman kommentteja yhtä päivää Englannissa toisen maailmansodan aikana. "Tämä lähes täydellinen elokuva on minulle, elokuvakouluja käymättömälle, ollut tärkein opinkappaleeni”, toteaa Peter von Bagh.

Kommentit

Petri

Hei,

tuleeko näitä von Baghin valitsemia dokkareita katsottavaksi Areenaan?
Tällä hetkellä siellä on näistä näkyvissä vain von Baghin esittelyt elokuvista.

Mopo-Hande

Joo, hei vaan...
Samaa asiaa kuin Petrillä. Että en päässyt television ääreen perjantaina 16.7., kun tuli mm. tuo Maa ilman leipää dokumentti, eikä siitä tullut uusintaakaan, niin olisi upeaa ja mahtavaa jos sen vois Areenasta katsoa. Onko tulossa?

YLE Teema

Hei, kaikki dokumenttielokuvan klassikot lukuun ottamatta elokuvia Hõtel des Invalides, Taris, Las Hurdes – maa ilman leipää sekä Nizzasta puheenollen tulevat Areenaan vähintään viikoksi ensiesityksestään. Näitä elokuvia ei Areenaan saada tekijänoikeudellisista syistä.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook