YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Jupit

Julkaistu keskiviikkona 27.03.2013 1 kommenttia 63 suositusta

tiistai 9.4. klo 21.55

”Ei kai kastematokaan ajattele että sillä on joku tärkee funktio kun se möyhentää maata ja on niinkun merkittävä agraarituotannon faktori, mutta se on ihana hyödyllinen elukka silti. Ja tämmönen kiiluvasilmäinen spekulantti pitää markkinat liikkeessä, tehostaa niitten toimintaa. Se on
kansantaloudelle hyödyllinen olento. Tulkoon niitä lisää.”
– Jukka Keitele

Teeman elävän arkiston huhtikuun nuorisokulttuuri-teema jatkuu kurkistuksella 1980-luvun citykulttuuriin ja juppiuteen. 1980-luku oli voimakasta kaupunkikulttuurin esiinmurtautumisen aikaa Suomessa. Uusia ilmiöitä olivat mm. paikallisradiot, kahvilakulttuuri ja vaikkapa uutena taidemuotona performanssitaide. Maassa elettiin ns. löysän rahan aikaa pankkien noudattaessa löysää lainapolitiikkaa, niinpä rahaa liikkui paljon ja vaurauden & menestyksen näyttämisestä tuli muodikasta. Puhekieleen ilmaantui sana juppi, joka tulee englannin kielestä (YUP, Young Urban Professional) ja kuvaa menestyvää, erityisesti raha-asioissa menestyvää nuorehkoa kaupunkilaista.

Illan ensimmäisessä ohjelmassa City on minun (1993) Mediakomppania-ohjelman tekijät Gilbert Granholm ja Markku Heikkinen jäljittävät 90-luvun perspektiivistä jo kadonnutta 80-luvun citykulttuuria. Mistä city-kulttuurissa olikaan oikein kyse? Haastateltavina on mm. City-lehden perustajista Kim Weckström ja Eero-Pekka Rislakki, valokuvaaja Marica Rosengård, liikemies Lauri Nykopp, ex-pankkiiri Jukka Keitele ja atk-päällikkö Sam Inkinen.

Teemaan sukeltaa syvemmälle Ylen 1980-90-luvun vaihteen brändiohjelma Lauantaisauna, jonka ohjelmassa Young professionals – uuden sukupolven ammattilaiset (1989) Young Professionals -ryhmän edustajat toimitusjohtaja Samppa Inkinen, yrityssuunnittelija Mika D. Rubanovitsch, Ekonomiaopiskelijoiden liiton puheenjohtaja Olli Ruuskanen ja toimitusjohtaja Markus Järvinen keskustelevat toimittaja Risto Arkimiehen johdolla ammattilaisuudesta ja menestymisestä. Nuorten talousmiesten visiointi vie teknologiavallankumousta ja verkottumisen maailmaa kohti, sekä korostaa luovuuden, kansainvälisyyden teknologian merkitystä vapaalle ihmiselle. ”Ehkä ensimmäistä kertaa ihminen voi olla onnellinen, toteaa Sam Inkinen vanhojen rakenteiden sortumisesta ja uuden yrityskulttuurin tulosta.

Lisää Elävässä arkistossa:

Mistä oli kunnon juppi tehty?

Lisätietoa ohjelmasta

City on minun (1993)
(1993) Kadonnutta 80-luvun citykulttuuria etsimässä. Haastateltavina Kim Weckström, Marica Rosengård, Eeropekka Rislakki, Lauri Nykopp, Jukka Keitele ja Sam Inkinen.

Young professionals (1989)
(1989) Keskusteluohjelmassa Sam Inkinen, Mika D. Robanovitsch, Olli Ruuskanen ja Markus Järvinen pohtivat, onko Suomessa vaikea sanoa olevansa hyvä ja mitä hyötyä on Young professionals -ryhmään kuulumisesta.

Suosittele63 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elävä arkisto: 1990-luvun nuoria

Teeman elävän arkiston huhtikuun nuorisokulttuuri-teema jatkuu ysärihengessä, kun lähetysvuorossa on Baba Lybeckin ja Alex Niemisen juontama tuore Lista TOP 40 -ohjelma, sekä Pertti Salovaaran juontama interaktiivinen huumoriohjelma Moottori-ilta Pasilassa.

Pilvilinna (16)

Sakari Rimmisen ohjaama, vuonna 1970 valmistunut elokuva koululaisten kapinasta sekoittaa fantasian, dokumentaarin ja totuuselokuvan aineksia.

Kommentit

Atro Niiniluoto

En pidä itseäni juppina, mutta City-lehdestä ja Radio Citystä pidän edelleen. Minun suvussani graffiteja ei 80-luvulla piirrelty seiniin, vaan vihkoon.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook