YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Pro arte utili 3

Julkaistu perjantaina 19.10.2012 1 kommenttia 66 suositusta

tiistai 13.11. klo 21.55

Teeman Elävän arkiston Pro arte utili -sarjan kolmas osa tutustuu suomalaisiin muotoilun opettajiin ja opiskelijoihin. Lisäksi illan ohjelmassa nähdään henkilökuvat hopeaseppä Bertel Gardbergistä ja tekstiilitaiteilija Irma Kukkasjärvestä. Vuonna 1981 ilmestyneen sarjan on toimittanut Kirsti Petäjäniemi.

Opettaja-jakso esittelee keraamikko Kyllikki Salmenhaaran (1915-1981), joka toimii Taideteollisen korkeakoulun keramiikkalinjan yliopettajana. Muun muassa Arabian tehtaalla taiteilijana työskennellyt Salmenhaara avaa luokkansa ovet kameroille ja kertoo ajatuksiaan keramiikasta.

Salmenhaaran keramiikkaoppilaat Lea Klemola, Terhi Juurinen ja Riitta Pensanen perustivat oman Seenat-savipajan ja nappasivat Taideteollisuuden valtionpalkinnon vuonna 1979. Seenatin Juurinen ja Pensanen vastasivat muun muassa vuonna 1982 Rautatieaseman metrolaiturin seinäkeramiikasta. Kolmikko kertoo työstään savipajallaan jaksossa Seenat.

Sinisen kukan maa -jakso on omistettu lokakuussa 2011 menehtyneelle tekstiilitaiteilija Irma Kukkasjärvelle. Taiteilijan henkilökuva avartaa Kukkasjärven (1941-2011) työtä, materiaalivalintoja sekä Sinisen kukan maa -ryijyn tekoprosessia.

Hopeaseppä Bertel Gardbergin (1916-2007) henkilökuva kulkee nimellä Käden jälki. Etenkin ruokailuvälineitä ja kirkkohopeita muotoilleen Gardbergin tunnetuimpia tuotteita ovat Hackmanin klassiset Carelia-aterimet. Vuonna 1963 tuotantoon menneet aterimet löytyvät edelleen lukuisista suomalaiskodeista.

Luokkakuva-jakso kertoo Taideteollisen korkeakoulun teollisen muotoilun viimeisen vuosikurssin oppilaista vuonna 1979. Mitkä olivat opiskelijoiden eväät tulevaisuuteen?

Lisää Elävässä arkistossa:

Suomalainen muotoilu - Finnish design

Suosittele66 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elävä arkisto: Pro arte utili 4

Pro arte utili -sarjan viimeinen jakso on pyhitetty neljälle eri materiaalin ja erilaisten muotojen parissa työskentelevälle muotoilijalle.

Kommentit

Atro Niiniluoto

En tiennyt, että Rautatieaseman keramiikka on TaiKilaisten, siis oppilaiden, taidonnäyte. Kukkasjärvestä kertova jakso oli kiintoisa myös, paitsi että hevosen häntien käyttäminen taiteessa vaikuttaa hieman raa'alta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook