YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Glastonbury

Julkaistu tiistaina 11.05.2010 0 kommenttia 239 suositusta

Julien Templen dokumenttielokuva Glastonburyn rockfestivaalin värikkäästä historiasta.

maanantai 28.6. klo 20.45, uusinta pe 2.7. klo 23.45

Musiikkidokumenttien ja -elokuvien ohjaajana legendaarisen maineen luonut Julien Temple teki vuonna 2006 värikkään dokumentin Glastonburyssa vuodesta 1970 lähtien järjestetyn suuren musiikkifestivaalin historiasta.

Musiikin harrastaja ja yrittäjä Michael Eavis päätti järjestää festivaalin Glastonburyn vihreille nurmikentille ensi kertaa vuonna 1970. Tuolloin kävijöitä oli 1500 ja pääesiintyjänä T.Rex. Nyt festivaali on kasvanut maailman suurimmaksi ulkoilmassa järjestettäväksi musiikki- ja taidetapahtumaksi, joka kerää vuosittain yhteen pop-, reggae-, rock-, blues- ja elektronisen musiikin kirkkaimmat tähdet sekä tarjoaa runsaasti muuta esittävää taidetta kuten tanssia, teatteria ja sirkusta.

Vuosittain festivaalilla vierailee yli 150 000 festivaalikävijää.

Glastonbury-dokumentti esittelee festivaalin historiaa 1970-luvulta vuoteen 2005 asti. Dokumentin kuvamateriaali perustuu muun muassa festivaalikävijöiltä kerättyyn aineistoon sekä Templen vuosina 2002-2005 Glastonburyssa kuvaamaan materiaaliin.

 

Julien Templen dokumentti Joe Strummer esitetään maanantaina 5.7.

Lisätietoa ohjelmasta

Glastonbury (Britannia 2006, 133 min), ohjaus Julien Temple.

Suosittele239 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Joe Strummer

The Future Is Unwritten: Julien Templen dokumenttielokuva kertoo The Clash -yhtyeen legendaarisesta keulakuvasta ja punk-ikonista.

Made in Sheffield

Dokumentti elektronisen brittipopin kätilöistä ja syntymäkaupungista. Mukana mm. Cabaret Voltaire, Human League, ABC, Def Leppard, Heaven 17, Moloko ja Pulp.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook