YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Keskiviikon Kino

Gomorra (16)

Julkaistu torstaina 26.01.2012 0 kommenttia 200 suositusta

keskiviikko 23.5. klo 21.45

Roberto Savianon dokumentaariseen kirjaan perustuva, Matteo Garronen ohjaama Gomorra on viime vuosien ylistetyimpiä eurooppalaisia elokuvia. Realistinen, raaka ja selvänäköinen mafiakuvaus valittiin myös virallisesti vuoden 2008 parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi.

Gomorra kertoo viisi tarinaa ihmisistä, joiden elämää Napolin mafia - camorra - eri tavoin koskettaa. Näistä tarinoista syntyy kaunistelematon ja mytologisoimaton kuva rikollisjärjestöstä, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle italialaiseen yhteiskuntaan. Avainsana on jäte: paitsi alueen skandaalimainen jäteongelma myös ihmiselämä, josta pääsee eroon yhtä helposti kuin jätteestä.

Elokuvan ensiesitys Teemalla oli Teemalauantaissa 17.9.2011 Roberto Saviano, mafian jahtaama -dokumentin parina. Dokumentti uusitaan Teemalla 20.5. ja 22.5.2012.

Lisätietoa ohjelmasta

Gomorra, Italia 2008. O: Matteo Garrone. N: Toni Servillo, Marco Macor, Ciro Petrone, Salvatore Abruzzese, Carmine Paternoster, Gianfelice Imparato, Maria Nazionale, Salvatore Cantalupo. (16)

Suosittele200 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Roberto Saviano, mafian jahtaama

Nuori napolilaiskirjailija julkaisi vuonna 2006 kirjan Gomorra, joka kertoi suorapuheisesti Italian vaikutusvaltaisimmasta rikollisjärjestöstä. Mafian uhkaama mies on siitä asti elänyt poliisien vartioimana. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Italia, ota tai jätä

Italian poliittinen kaaos, jätekasat, korruptio, velkakriisi, ja mafia rytmittävät dokumentin tekijäparin tutkimusmatkaa Italiassa: jäädäkö vai lähteä? Matkaa kamalassa ja ihanassa maassa Luca ja Gustav tekevät tietysti vanhalla Fiat 500:lla.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook