YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Ion B:n maailma

Julkaistu tiistaina 08.11.2011 3 kommenttia 141 suositusta

torstai 17.5. klo 17.00

Alexander Nanaun ohjaama dokumenttielokuva Ion B:n maailma kertoo kodittomasta romanialaisesta taiteilijasta Ion B:stä, jonka jätepaperista tekemistä huikeista kollaaseista on yhtäkkiä tullut taidemaailman uusi sensaatio. Dokumentti voitti syksyllä 2010 tv-alan arvostetuimpiin kuuluvan Emmy-palkinnon kansainvälisten taideohjelmien sarjassa.

Ion Bârlădeanu on yli 60-vuotias mies, joka asustaa bukarestilaisessa roskakuilussa ‒ samalla hän on taiteellisen läpimurron kynnyksellä! Hän kutsuu itseään ohjaajaksi, kollaasejaan elokuviksi ja sivistystään pullosta saaduksi. Haudankaivajasta kodittomaksi kulkuriksi edennyt auteur on omissa oloissaan luonut mittavan ja omaperäisen taiteellisen tuotannon.

Bârlădeanu on luonut pienoistodellisuuttaan 1970-luvulta alkaen materiaalista, jonka muut heittivät pois. Satojen kollaasien kokoelmassa tutut tähdet lyövät satiirisesti kättä kommunismin ajan kuvaston kanssa. Ceauşescun kuvien rinnalla lehtikuvat Steve McQueenista ja Jean-Paul Belmondosta symboloivat vapautta.

Taidemaailma pyrkii nyt saamaan otteen yli 20 vuotta kadulla eläneestä eksentrikosta. Romaniassa pop-estetiikka pääsi valloilleen vasta kommunismin kaaduttua, mutta Bârlădeanun töissä voi alusta asti nähdä pop-taidetta, dadaa ja surrealismia. Warholin kaltaisia esikuvia hän ei kumarra koska ei niitä tunne.

Ion B:n maailman ensiesitys televisiossa oli Teemalauantaissa 5.2.2011.

Lisää aiheesta:

The World According to Ion B: ohjelman kotisivut

Ion B:n maailman ohjaajan Alexander Nanaun haastattelu

Lisätietoa ohjelmasta

Ion B:n maailma (The World According to Ion B.). Dokumentti, ohjaus Alexander Nanau. Tuotanto HBO Romania, yhteistyössä YLE Teeman, SVT:n ja Avron kanssa. Romania 2009.

Suosittele141 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Ion Bârlădeanu on aivan loistava taiteilija. Hänen kuvakollaasinsa ovat uskomattoman hienoja. Kannattaa katsoa!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ion Bârlădeanu on aivan loistava taiteilija. Hänen kuvakollaasinsa ovat uskomattoman hienoja. Kannattaa katsoa!

Todella mielenkiintoinen tarina ja taiteija Bârlâdenanun selviäminen
elämän vaikeuksissa.. Onnea Hänelle Jatkossakin..!!!

Anonyymi

Voi harmi, meni eilen ohi tämä paljon kehuttu dokkari. Eikö sitä tule Areenalle ollenkaan?

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook