YLE Teema

 

Kesäkino 2013

Joki (12)

Julkaistu perjantaina 31.05.2013 0 kommenttia 63 suositusta

Kaikki tahtoo rakastaa: Kesäkinossa tarinoita kahdesta pikkukaupungista.

lauantai 20.7. klo 21.00

Useilla Jusseilla palkittu Jarmo Lampelan elokuva kertoo pienen tehdaskaupungin ihmisistä suurten valintojen edessä. Kuudessa toisiaan sivuavassa tarinassa näyttelevät muun muassa Juha Kukkonen, Ilkka Koivula, Antti Mikkola ja Sanna Hietala.

Paperitehtaan hallitsemassa pikkukaupungissa voi alkusyksyn lauantaiaamuna kokea jännitystä torilla ja ylittää omat rajansa kokeilemalla benji-hyppyä. Samaan aikaan kaupungin halki virtaavan joen rannalla yksinhuoltajaäiti astuu lapsensa kanssa veteen, torin laidalla pizzeria-apulainen järjestää kiukkuisen työkaverinsa treffejä, tuhlaajapoika yrittää löytää 60-vuotisjuhlista karanneen isänsä, lehdenjakaja kerää rohkeutta tavatakseen salaisen rakastettunsa, flunssainen perheen isä joutuu keskelle aviokriisiä, ja vanha pariskunta jakaa viimeiset yhteiset hetkensä.

Toisiaan leikkaavat pikkukaupungin tarinat tapahtuvat kaikki yhden tunnin aikana ja tulevat muuttamaan hahmojensa elämää mullistavalla tavalla.

Elokuvan eri tarinoita yhdistävänä tunnusmusiikkina soi lopussa Hectorin laulu ”Kaikki tahtoo rakastaa”. Lähes 50 roolia sisältävän käsikirjoituksen teki Jarmo Lampela itse.

Vuonna 2001 valmistunut Joki osui muun muassa Magnolian (1999) ja Trafficin (2000) kanssa maailmanlaajuiseen simultaanikerronnan elokuvatrendiin, mikä huomioitiin useassa aikalaisarviossa. Muun muassa Soundi-lehden Asko Alanen kiitteli Lampelan naturalistista tyyliä: ”Hän ei korosta tarinoiden yhteenhitsaamisen vaatimaa kikkailua, vaan todellakin siirtyy kulloistenkin ihmisten nahkoihin ja virittää kameratyön sen mukaiseksi.”

Pitkiä elokuvia ja lukuisia televisio-ohjelmia ohjannut Jarmo Lampela työskentelee tällä hetkellä elokuvaohjauksen professorina Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Teeman Kesäkinossa Lampelan ohjauksista on mukana myös Rakastin epätoivoista naista (13.7.).

Joki sai vuoden 2001 parhaan elokuvan Jussi-palkinnon, lisäksi Jusseja tuli ohjauksesta, käsikirjoituksesta, leikkauksesta ja äänisuunnittelusta.

Huom! Joki on aiheena Radio Suomen kesäsarjassa Kaikki rakastavat torstaina 18.7. klo 19.08. Toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa elokuvasta on keskustelemassa ohjaaja Jarmo Lampela. Ohjelma uusitaan sunnuntaina 21.7. klo 23.03.

Lisätietoa ohjelmasta

Joki, Suomi 2001. O: Jarmo Lampela. N: Sanna Hietala, Antti Mikkola, Juha Kukkonen, Heikki Rantanen, Ilkka Koivula, Liisa Vuori, Elina Hoffrén.

Suosittele63 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kukkia ja sidontaa (16)

Stella Polaris -ryhmän vimmainen musta komedia pikkukaupunkilaisista ja heidän mutkikkaista suhteistaan. Ihmissuhdekiemuroissa kompastelevat mm. Kari-Pekka Toivonen, Sari Havas, Sari Siikander ja Jussi-patsaan roolistaan saanut Outi Mäenpää.

Mustaa valkoisella (16)

Jörn Donnerin ensimmäinen suomalainen elokuva kertoo hyvin toimeentulevan pariskunnan avioliiton hajoamisesta ja uuden suhteen tarjoamasta hauraasta lupauksesta. Pääosissa Donner itse, Kristiina Halkola ja Liisamaija Laaksonen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook