YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
Poliakoff

Kadonnut prinssi

Julkaistu tiistaina 23.11.2010 0 kommenttia 262 suositusta

sunnuntai 15.04 klo 11.40

Kadonnut prinssi (The Lost Prince) on Stephen Poliakoffin kirjoittama ja ohjaama tosipohjainen draama Englannin prinssi Johnista, jonka olemassaolo salattiin pojan sairauden vuoksi. Kaksiosainen tv-elokuva sai ensiesityksenä vuona 2003.

Vuonna 1905 syntynyt prinssi John (Juhana) oli kuningas Yrjö V:n ja kuningatar Maryn nuorin lapsi. Enkelinkasvoinen ja hurmaava poika oli vanhempiensa rakastama ja myös isoisänsä suosiossa. Juhana oli kuitenkin tyystin erilainen kuin muut lapset. Häntä vaivasivat alati paheneva epilepsia ja oppimisvaikeudet, jotka veivät prinssiltä salonkikelpoisuuden. Tämän vuoksi vanhemmat piilottivat hänet julkisuudelta.

Maailma oli kulkemassa vääjäämättä kohti ensimmäistä maailmansotaa, eikä kuninkaallisilla ollut varaa näyttää heikkoutta muuallakaan Euroopassa. Siksi nuori prinssi joutui elämään eristettynä Sandringhamin kartanossa yhdessä veljensä ja lastenhoitajansa Lallan kanssa koko lyhyen elämänsä ajan.

Stephen Poliakoffin mestarillinen draama kuvaa riipaisevia tapahtumia pienen pojan silmin. Kadonnut prinssi on voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa vuoden 2005 parhaan minisarjan Emmy-palkinnon.

 

Osa 1:

Nuori prinssi Johnny katselee perhettään, joka viettää kuningatar Alexandran, Johnin isoäidin, syntymäpäivää. Perhe saa pian vieraita, kun Venäjän tsaari perheineen tulee kesänviettoon. Kaikille on selvää, että prinssi Johnny on epätavallinen lapsi. Lastenhoitaja Lalla tietää, ettei John ole terve, mutta tilanteen vakavuus paljastuu vasta jonkun ajan kuluttua. Kuninkaallinen perhe ryhtyy toimenpiteisiin samaan aikaan, kun Johnnyn isä julistetaan kuningas Yrjö V:ksi. Myös ensimmäisen maailmansodan lähestyminen mullistaa perhe-elämää.

Osa 2:

Prinssi John ja Lalla elävät eristettyinä maaseudulla, mutta jopa sinne kaikuvat ensimmäisen maailmansodan äänet. Johnin veli, prinssi George, saapuu Wood Farmille ja kertoo, että perhe aikoo muuttaa nimensä Windsoriksi, koska saksalainen tausta ei kuningasperheelle sodan aikana sovi. John kaipaa venäläisiä serkkujaan, eikä ymmärrä, että tsaariperheelle on käymässä todella huonosti. John harjoittelee julkista esiintymistä, mutta se ei ole helppoa. Harjoitukset valuvat kuitenkin hukkaan, sillä Johnin elämänlanka katkeaa nuorena.

Lisätietoa ohjelmasta

Kadonnut prinssi (The Lost Prince). Ohjaus ja käsikirjoitus Stephen Poliakoff. N: Miranda Richardson, Michael Gambon, Gina McKee, Tom Hollander, Matthew Thomas, Daniel Williams. Tuotanto: BBC, 2003.

Kadonnut prinssi BBC:n sivuilla (englanniksi).

Suosittele262 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Carlos, shakaali (16)

Olivier Assayasin ohjaama kuusiosainen draamasarja maailman etsityimmän rikollisen, terroristi Carlosin noususta ja tuhosta. Nyt kahtena peräkkäisenä iltana uusittavaa sarjaa on esitetty myös elokuvateattereissa ylistävien arvostelujen kera.

14.4. Teemalauantai: Titanicin tuhosta 100 vuotta

Teemalauantaissa muistellaan kohtalokkaan sunnuntaiyön tapahtumia Pohjois-Atlantilla tasan sata vuotta sitten. Illan avaa uusi tv-dokumentti Titanicin muistot elävät yhä. Illan elokuva on klassinen brittidraama Titanicin kohtalonyö.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook