YLE Teema

 

Kesäkino

Onnen maa & Taikayö

Julkaistu torstaina 24.05.2012 0 kommenttia 155 suositusta

lauantai 9.6. klo 21.00-24.00

Teeman lauantai-iltojen Kesäkinoissa kuljetaan kotimaisten elokuvien matkassa onnen maalta Erottajalle, heinäladoista asfalttiviidakkoon. Kesäkinon avaa Markku Pölönen, joka esittelee elokuvansa Onnen maa ja vanhan suomifilmisuosikkinsa Taikayö.

Kesän aikana Teemalla matkataan Suomen kesään sijoittuvien elokuvien seurassa sodanjälkeisestä takapajulasta urbaaniin onnelaan - tai viattomasta onnen maasta syntiseen kaupunkiin. Teeman elokuvasarjaan liittyy Radio Suomen kesäsarja "Onnen maalta Erottajalle", jossa 12 tunnettua kulttuuripersoonaa keskustelee toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa Kesäkinon elokuvista.

Kesäkinon avaa Markku Pölösen nostalginen tangoelokuva Onnen maa vuodelta 1993. Sitä edeltävässä Jukka Kuosmasen haastattelureportaasissa Matka Onnen maahan Pölönen kertoo Onnen maan päähenkilöstä Tenhosta sekä suhteestaan suomalaiseen elokuvaan, kesään, tangoon, maaseutuun ja Helsinkiin. Lisäksi Pölönen esittelee Onnen maan seuraksi valitsemansa klassisen suomifilmin, William Markuksen Taikayön.

”Kohtalo potkii munille. Naisiin ei voi luottaa, mutta musiikki, musiikki ei petä koskaan.” – Tenho Hirvola.

Onnen maa kertoo Tenhosta, joka palaa Helsingistä kesäksi kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan. Elämä kaupungissa on näyttänyt kaikki puolensa, eikä kotipitäjän meno ole muuttunut miksikään. Nuori mies hakee pelastusta tangosta ja vaaleasta Virvestä. Vain toiseen voi luottaa. Askelmerkeistä huolimatta Tenho joutuu kesän loputtua kohtaamaan 1960-luvun alun Suomen maaseudun murroksen sekä itsensä. Tenhon kustannuksella nähdään loistava oppitunti kaikille rehellisen työn vieroksujille ja tanssitaidottomille.

”Elokuvassa ei edes vihjata, mutta Tenho on tullut kesäksi varmaankin vahtimaan perintöosansa suotuisaa käsittelyä”, ohjaaja Markku Pölönen kertoo.

Tenhoa esittää Pertti Koivula. Muissa tärkeissä rooleissa ovat Katariina Kaitue, Anja Pohjola, Veikko Tiitinen, Tuula Väänänen, Taisto Reimaluoto, Tatu Kaihua, Leo Raivio ja Reijo Taipale.

Onnen maan jälkeen nähtävän William Markuksen tukkilaiselokuvan Taikayö (1954) pääosissa ovat Tuija Halonen, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen ja Heikki Heino. Taikayö kertoo kahdesta maaseuturuokalaa pitävästä naisesta ja kahdesta paikalle saapuvasta kulkumiehestä. Elokuva perustuu Reino Helismaan samannimiseen lauluun. Markku Pölönen esittelee Taikayön.

Kesäkinon avausillan päättää vuonna 1997 valmistunut suomalaisten elokuvaopiskelijoiden moniääninen dokumentti Made in Filmland, jossa tehdään junalla kesäistä matkaa läpi suomalaisen elokuvan historian, mahalaskuineen ja huippuhetkineen. (Ohjaajat Aiju Ahlakorpi, Teresa Mecklin, Saara Saarela.)

 Markku Pölönen avaa myös Radio Suomen kesäsarjan Onnen maalta Erottajalle sunnuntaina 3.6. kello 13.08, uusinta su 10.8. samaan aikaan.

Lisätietoa ohjelmasta

Matka Onnen maahan, Suomi 2012. Reportaasi, toimittaja Jukka Kuosmanen.

Onnen maa, Suomi 1993. Ohjaus Markku Pölönen, pääosissa Pertti Koivula, Katariina Kaitue, Anja Pohjola, Veikko Tiitinen, Tuula Väänänen, Taisto Reimaluoto, Tatu Kaihua, Leo Raivio ja Reijo Taipale.

Taikayö, Suomi 1954. Ohjaus William Markus, pääosissa Tuija Halonen, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen ja Heikki Heino.

Made in Filmland - matka suomalaiseen elokuvaan, Suomi 1997. Dokumentti, ohjaus Aiju Ahlakorpi, Teresa Mecklin, Saara Saarela.

Suosittele155 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Pitkä kuuma kesä (12)

Perttu Lepän vauhdikas elokuva Kalle Päätalo -nimisen bändin noususta kuuluisuuteen Joensuussa suomirockin syntymävuonna 1980.

Puupää-juhannus

Juhannuksen kunniaksi Pekan ja Pätkän seurassa ollaan kesälaitumella, ketjukolarissa ja sammakkomiehinä. Kolmen Puupää-elokuvan tähtikaartiin kuuluu tietysti myös Justiina.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook