YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.
Kesäkino

Puupää-juhannus

Julkaistu tiistaina 29.05.2012 2 kommenttia 162 suositusta

Juhannusyönä kolme Puupää-elokuvaa

lauantai 23.6. klo 21.00 - 01.05

"Tämähän on ihan käynyttä mehua. Eihän tätä voi ihmisille tarjota." – Pekka Puupää

Juhannuksen kunniaksi Pekan ja Pätkän seurassa ollaan kesälaitumella, ketjukolarissa ja sammakkomiehinä.

Pekka Puupää kesälaitumella vuodelta 1953 on Puupää-sarjan toinen elokuva. Siinä Pekka ja Pätkä lähtevät Justiinan käskystä etsimään vuokramökkiä mutta päätyvätkin ostamaan talonrötiskön ja perustamaan siihen täysihoitolan. Matkailukohteen vetonaulaksi he pestaavat Pätkän sukulaismiehen, joka kuulemma osaa laulaa - roolissa nähdään Olavi Virta!

Illan toinen elokuva on vuonna 1957 valmistunut Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (7). Elokuva on episodeista koostuva fantasiajuttu, jonka kehystarinana toimii Pekan ja Pätkän yritys tienata sievoiset rahat Pekan tapaturmavakuutuksella. Päänsä lyöneet miehet näkevät sairaalassa kolme houreunta, joissa he ovat ihmissyöjien saaliina viidakossa, vääpeli Justiinan käskytettävinä armeijassa ja lopulta villissä lännessä.

Samalta vuodelta on illan kolmas elokuva, Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä. Aluksi maata muusikoina kiertävät Pekka ja Pätkä kutsutaan kertausharjoituksiin, mutta he joutuvat erehdyksessä armeijan vaativimpaan paikkaan, sammakkomieskoulutukseen. Pojat muun muassa löytävät luodolta merenneidon ja Pekka joutuu nyrkkeilyotteluun. Pienessä sivuroolissa vilahtaa nuori Spede Pasanen. Elokuvan lopussa Pekka ja Pätkä nousevat lentokoneeseen matkalla kohti Suezia...

Ei naurattanut lainkaan. Mutta se mikä Esa Pakarisesta ja Masa Niemestä näkyy, on lavaosaaminen, komediaperinne ja fyysinen taito.” – Kari Ketonen

Radio Suomen kesäsarjassa Onnen maalta Erottajalle näyttelijä Kari Ketonen keskustelee toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa elokuvasta Pekka ja Pätkä kesälaitumella sunnuntaina 24.6.

"Väärinkäsitysten loputtomuus ja ymmärryksen puute eivät paljoa naurata. Esa Pakarisen ja Masa Niemen chaplinmainen lavaosaaminen sekä hauskoiksi tarkoitettujen irtonumeroiden määrä korvaa kuitenkin laadun. Justiina, juonen olemattomuus, pakolliset laulunumerot, päähenkilöiden yksinkertaisuus ja 50-luvun maailma pitävät hereillä. Pekka Puupään kesähuvilallaan viemäriin kaatamat konjakit olisivat kyllä olleet tarpeellinen lisä katsomossa." – radiosarjan toimittaja Jukka Kuosmanen

Lisätietoa ohjelmasta

Pekka Puupää kesälaitumella, Suomi 1953. O: Armand Lohikoski. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Olavi Virta, Ruth Johansson.

Pekka ja Pätkä ketjukolarissa, Suomi 1957. O: Armand Lohikoski. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Armas Jokio.

Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä, Suomi 1957. O: Armand Lohikoski. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Sirkka-Liisa Wilen.

Suosittele162 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kesäkapina (12)

Jaakko Pakkasvirran kesäinen ja kapinallinen elokuva vieraantumisesta, mainonnan maailmasta ja yhteiskunnallisesta heräämisestä.

Valehtelija (7)

Kaurismäen veljesten ja uuden elokuvan läpimurto, elokuva nuoren miehen loputtomasta vaelluksesta kesäisessä Helsingissä. Elokuvan ohjasi Mika Kaurismäki, pääosaa esittää Aki Kaurismäki.

Kommentit

Anonyymi

 
 
" "Lianhe Zaobao"社説は根深い多くの問題を反映しているこの事件を指しますティンバーランド ブーツ。社員と通信する貧しいSMRT会社に疑問を呈し、不始末、安い労働力に外国過度に依存する地域経済を露出して、まずもう一度、外国人労働者を反映するために、適切な保護の利益かどうか、文化的背景の異なる従業員を管理する方法の問題、紛争を解決するために、第四に、外国人労働者の不足が "通常の方法"; "シンガポール第一"というスローガンは、副作用の実装で登場しました。米国電気電子技術者協会のコンセプトは、協会は最近、その、2040年までに自動で予測しながら無人自動車が徐々に技術ティンバーランド、法律、管理の障害を克服し、新たな技術の急速な発展は、遠くに行く車両の総数の75%に達する。この変更はまた、輸送システムの革命をもたらすだろう、トラフィックランプが徐々に消え、運転免許証は無関係になり、映画 "カーズ"の車の交換のシーンは、もはや単なる幻想、インテリジェント交通システムはありません私たちに向かって。 Googleの無人自動車と急速な発展の自動車インテリジェントは、米国で道路をヒットさせ、そのようなアウディやBMWなどの従来の自動車大手も無人コンセプトカーの次世代の開発に多額の投資を行っています。 さて、誰もが無人自動車の時代は夢ではなかったことを知っているが、他のものに比べて、モンクレール電気電子技術者協会(IEEE)はもっと楽観的である。これは、大胆に2040年までに、世界全体の道路の車の75%が無人の車になると予測レポートは今月初めに米国で最も重要な最先端の技術協会、、です。交通と自動車関連のインフラ、社会的、意識が今世紀半ば前に無人の車根本的な変化の出現で発生しますが、輸送システムの概念は、新しい外観となります。 モンクレールダウン高度道路交通システムの新世代は、IEEE、無人の車が輸送システムは、もはや交通信号と道路標識を必要としないでしょう支配し、運転免許証も時代遅れの概念になります。

Anonyymi

 
どんなに高い国際刑事裁判所ドックにもたらされるかもしれない人々の状態。しかし表現不満が解消されない問題やティンバーランド ブーツ、アフリカ側に露出以上は、国際刑事裁判所は、それが自分自身で動作し、タイムリーな調整や改善を行うことが必要である。これは、国際刑事裁判所の非常に重要な側面は、問題の役割を担うべきか、実際には含まれています。 この点でティンバーランド、国連李Baodongへの中国の常駐代表は、非常に適切なコメントを調達している。上の李Baodong、国連安全保障理事会 - 公開討論で問題
 

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook