YLE Teema

 

Kino Europa

Maharadjan kosto

Julkaistu tiistaina 17.11.2009 0 kommenttia 316 suositusta

keskiviikko 15.6. klo 23.40

Maharadjan kosto jatkaa suoraan siitä, mihin viikko sitten esitetty Eschnapurin tiikeri päättyi: maharadjalle palatsia suunnitellut arkkitehti Harald Berger ja hänen intialainen rakastettunsa, temppelitanssijatar Seetha jatkavat pakoaan takaa-ajajat kannoillaan. Samaan aikaan hallitsijan vanhempi veli suunnittelee vallankaappausta, ja arkkitehdin sisar Irene saapuu aviomiehensä kanssa Eschnapuriin.

Vaikka elokuvan tapahtumat on sijoitettu elokuvan tekoaikaan, tuntuu tarina hovijuonitteluineen ja temppeleineen viittaavan paljon kauemmas menneisyyteen. Itse asiassa Lang ja hänen käsikirjoittajakumppaninsa Thea von Harbou olivat tehneet käsikirjoituksen jo 1920-luvun alussa von Harboun oman romaanin pohjalta, ja he olisivat tuolloin halunneet myös filmata elokuvan. Tuottaja Joe May ei kuitenkaan antanut Langin tehdä elokuvaa, vaan ohjasi siitä itse varsin kelvottomana pidetyn tulkinnan vuonna 1921. Ennen Langin omaa ohjausta vuonna 1959 myös Richard Eichberg oli tehnyt tarinasta oman versionsa vuonna 1938.

Natsien noustua valtaan Lang pakeni Yhdysvaltoihin, missä hän jatkoi uraansa varsin menestyksekkäästi. Von Harbou, jonka kanssa Lang oli mennyt naimisiin vuonna 1922, valitsi puolestaan vastakkaisen tien liittyen natsipuolueeseen, joskin avioerolle vuonna 1933 oli muitakin kuin poliittisia syitä.

Kun Lang palasi Saksaan 1950-luvun lopulla, hän palasi myös varhaisten mykkäelokuviensa perinteeseen. Intia-elokuviensa jälkeen hän viimeisessä ohjaustyössään vuonna 1960 herätti henkiin niin ikään jo vuonna 1922 luomansa suurrikollisen tohtori Mabusen.

(Eschnapurin tiikeri ja Maharadjan kosto esitettiin edellisen kerran Teemalla syksyllä 2009 näyttelijä Elina Salon suosikkielokuvien sarjassa. Elina Salon elokuvaesittelyn voi katsella täällä.)

Lisätietoa ohjelmasta

Maharadjan kosto (Das Indische Grabmal, Saksa 1959, 97 min.). O: Fritz Lang. N: Debra Paget, Paul Hubschmid.

Löydä lisää:

Intia, seikkailu, Fritz Lang
Suosittele316 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kanal - kirottujen tie (K15)

Andrzej Wajdan mestariteos kertoo epätoivoisista vastarintataisteilijoista, jotka yrittävät paeta viemäreiden kautta vapauteen Varsovan kansannousun viimeisinä päivinä 1944.

Veitsi vedessä

Roman Polanskin vuonna 1962 Puolassa ohjaama tiheätunnelmainen esikoiselokuva kertoo pariskunnasta, liftarista ja vaaralliseksi muuttuvasta purjehduksesta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook