YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!

Mesenaatti

Julkaistu tiistaina 10.12.2013 0 kommenttia 62 suositusta

keskiviikko 1.1. klo 22.15

Kuka oli Sara Hildén? Tampereelta? Ehkä taiteilija? Vai taiteenkeräilijä? Tamperelaiset saattavat muistaa, muu Suomi liittää hänen nimensä ehkä Sara Hildénin taidemuseoon eikä tiedä juurikaan muuta. Pia Andellin dokumenttielokuva Mesenaatti kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta.

Elokuva on myös kuvaus eräästä avioliitosta, sen onnellisista hetkistä, mutta myös alkoholismista, erosta ja eron seurauksista. Elokuvan kehyksenä on Sara Hildénin kirjoittama kirje hovioikeudelle, jossa hän omin sanoin kuvaa elämäänsä taiteilija Erik Enrothin kanssa. Kirje avaa heidän yhteiselämäänsä, ja salaperäistä Sara Hildéniä ihmisenä. Hänelle rakastaminen ja omistaminen näyttivät olleen lähellä toisiaan.

Elokuvassa on runsaasti harvinaista arkistomateriaalia. Mesenaatti on myös kiinnostava katsaus 1960-ja 70-luvun taidemaailmaan, jossa tapahtui paljon enemmän kuin koskaan sitä ennen. Samalla se kertoo myös Tampereesta 1940–70-luvuilla. Tampere oli, hämmästyttävää kyllä, paikka jossa itseoppineella muotikauppiaallakin saattoi olla maailmanluokan yhteydet suoraan kansainvälisen taiteen huippuihin.

Suosittele62 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Exit Through The Gift Shop (S)

Maailmankuulun mutta salaperäisen katutaiteilijan Banksyn dokumenttielokuva on miltei uskomaton tarina siitä, miten yksi Banksy-fani muutti laittoman sissitaiteen härskiksi rahastukseksi. Ulos pääsee vain kassan kautta!

Marina Abramovic: The Artist is Present

Ainutlaatuisen vaikuttava dokumenttielokuva seuraa rohkeasti rajoja rikkoneen, pöyristyttävänkin serbialaistaiteilijan valmistautumista tämän koko elämäntyön kattavaan näyttelyyn New Yorkin MoMAssa. Taiteilija on nyt todella läsnä!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook