YLE Teema

 

Oscar-gaala 2014

Julkaistu torstaina 13.02.2014 29 kommenttia 101 suositusta

Teema esittää Oscar-gaalan 2014 suorana lähetyksenä Hollywoodista sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 3. maaliskuuta. Lähetys alkaa  aamuyöllä kello 3.25. Gaala esitetään suorana yli 225 maassa.

Oscar-gaalaa kommentoivat Teeman lähetyksessä Kultakuumeen Tuomas Karemo ja Filmiryhmän J.P. Pulkkinen seuranaan elokuvakriitikko ja Oscar-fani Anna Möttölä.

Sopimussyistä gaalalähetystä ei poikkeuksellisesti voi seurata Areenasta suorana lähetyksenä. Gaala on katsottavissa Areenasta myöhemmin samana päivänä ja siitä eteenpäin viikon ajan. Oscar-gaala myös uusitaan Teemalla samana iltapäivänä eli 3.3. kello 17 alkaen.

Tänä vuonna gaalassa on jännitettävää myös suomalaisille. Lyhytelokuvasarjassa parhaan fiktion palkinnosta kilpailee Selma Vilhusen ohjaama ja Kirsikka Saaren käsikirjoittama Pitääkö mun kaikki hoitaa? 

86. Oscar-gaala keskittyy elokuvan sankareihin. Gaalaa emännöi Ellen DeGeneres. Edellisen kerran hän juonsi tilaisuuden vuonna 2007.

Oscar-gaalaan valmistaudutaan Teemalla lauantaista lähtien. Teemalauantai 1.3. on omistettu Oscar-voittajille, ja sunnuntaina gaalaa ennen katsellaan niinikään Oscar-elokuvia.

Suosittele101 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

1.3. Teemalauantai: Oscar-voittajia

Oscar-gaalaan valmistaudutaan kahden upean, tähteyttä käsittelevän Oscar-voittajan seurassa. Yhdentoista Oscarin illan elokuvat ovat The Artist ja Kaikki Eevasta. Lopuksi nähdään Suomen Oscar-ehdokas Pitääkö mun kaikki hoitaa?

Minun Afrikkani (12)

Seitsemän Oscarin elokuva tanskalaiskirjailija Karen Blixenin vaiheista Keniassa, jossa hän rakastuu englantilaiseen seikkailijaan. Pääosissa Meryl Streep ja Robert Redford, ohjaus Sydney Pollack.

Kommentit

Tero

Kommentoidaanhan vain mainostauoilla, että kuulee mitä lavalla puhutaan? Muuten täytyisi katsoa Ruotsin TV:stä, josta 'punainen matto' -osuus katsotaan joka tapauksessa kun sitä Yle ei ilmeisesti näytä...

Kiitos vielä kerran.

Yle Teema

Juuri niin. Puheiden päälle ei puhuta, kommentit keskitetään mainostaukoihin.

Anonyymi

mahtaako tuo punainen matto osuus näkyä Suomen lähetyksessä ollenkaan? Voiko joku vastata?

nykisi

Mistä ohjelmisto, eli missä järjestyksessä Ossit jaetaan?

jellona

nykisi kirjoitti:
Mistä ohjelmisto, eli missä järjestyksessä Ossit jaetaan?

Perinteisesti on mennyt niin, että aloitetaan pienemmistä palkinnoista ja paras elokuva valitaan viimeisenä. Mitään järjestystä ei kai ole julkistettu, mutta Oscarien virallisilta nettisivuilta voi katsoa ehdokkaat, joten suurin piirtein käänteisessä järjestyksessä varmaan mennään.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
mahtaako tuo punainen matto osuus näkyä Suomen lähetyksessä ollenkaan? Voiko joku vastata?

Punaisen maton osuutta ei lähetetä.

Anonyymi

Tarkoittaa internet-lähetysoikeuksien puute siis sitä, että myös suorana näkyvä Teema (areena.yle.fi/tv/suora/teema) on pimeänä tms. gaalan ajan?

Anonyymi

Suuret kiitokset jo näin etukäteen YLElle Oscar-gaalan lähettämisestä.

Anonyymi

Osaisikohan joku kertoa mistä voi katsoa punaisen maton osion?

Anonyymi

voiko gaalan katsoa suorana teemalta ulkomaissa esim. englannissa?

Anonyymi

Pystyykö punaisen maton osion katsomaan esim. areenasta?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Pystyykö punaisen maton osion katsomaan esim. areenasta?

hitokseen en tiiä vastausta kysymykseesi.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Pystyykö punaisen maton osion katsomaan esim. areenasta?

hitokseen en tiiä vastausta kysymykseesi.

toivossa on hyvä elää! Toivottavasti Suomalainen lyhytelokuva voittaa Oscar palkinnon!

Alalla töissä

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Pystyykö punaisen maton osion katsomaan esim. areenasta?

hitokseen en tiiä vastausta kysymykseesi.

toivossa on hyvä elää! Toivottavasti Suomalainen lyhytelokuva voittaa Oscar palkinnon!

Käytännössähän se on jo voittanut, kun jotain 100:sta lyhäriehdokkaasta pääsi viiden finaaliin. Tätä ei kannata unohtaa! Upea saavutus suomalaisille elokuvantekijöille ja mikä tilaisuus verkostua.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
mahtaako tuo punainen matto osuus näkyä Suomen lähetyksessä ollenkaan? Voiko joku vastata?

Punaisen maton osuutta ei lähetetä.

Miksi ihmeessä? Missataan siis kaikki haastattelut ja info gaalan järjestelyistä ym. ajankohtaisesta. Ja millä ihmeellä sinne neljään asti sitten pysyy hereillä?? Näkyykö punainen matto jostain muualta?

Anonyymi

Näkyykö se punainen matto osio Suomen televisiosta tai edes netistä?

Anonyymi

Haloo, punaisia mattoja saa kaupasta.

Yle Teema

Hei, toistetaan siis vielä kerran:
Suora lähetys Teemalla alkaa sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä 3.3. kello 3.25 eli vasta varsinaisen Oscar-gaalan alkaessa.
Punaisen maton tapahtumien seuraamisen sijasta gaalaan valmistaudutaan yöllä Teemalla Oscar-elokuvia katsomalla. Loppuillan ja alkuyön elokuvat ovat seitsemän Oscaria voittanut Minun Afrikkani (kello 22.50) ja Hollywood-aiheinen Tähti on syntynyt (kello 1.25).
Poikkeuksellisesti Oscar-gaala on katsottavissa suorana AINOASTAAN Teeman televisiolähetyksessä. Areenasta sen voi katsoa vasta gaalan päätyttyä. Tämä johtuu sopimuksesta jolle emme voi mitään, eli tämä ei ole mitään Ylen kiusantekoa.
Siis kaikki Oscar-fanit ja elokuvien ystävät televisioiden äärelle aamuyöllä kello 3.25, tai sitten aamupäivällä Areenan ääreen (nettijulkaisu vie oman aikansa, joten tarkkaa Areenaan ilmestymisen aikaa emme pysty kertomaan), tai uudelleen televisioiden äärelle maanantaina kello 17, kun gaala pikauusitaan Teemalla.
Antoisaa Oscar-yötä!

Anonyymi

Punainen matto osuus pitäisi näkyä ainakin ---> http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/vid-1288659689115.html?pos=ok-tr...

Anonyymi

Käsittämättömän huonoja kommentaattoreita, erityisesti tiimin kaamea naishenkilö. Voi luoja. Toivottavasti ensi vuonna uudestaan uusin voimin ja vähän inspiroivammalla ja järkevämmällä tiimillä. Dream on.

Anonyymi

Kiitos televisioinnista! Loistavaa!
Vain 2 parannusehdoitusta ensi vuodelle: Punainen matto, kommentaattorit, jotka eivät paljasta elokuvan loppuja.

Anonyymi

Mahtavaa yle tykkäsin erittäin paljon. Punainen matto vielä ensi vuonna niin täys kymppi

Anonyymi

Kiitokset hienosta yöstä.
Miinusta vain Punaisen maton pois jättämisestä. Sama kuin Linnan juhlista jättäisi kättelyn näyttämättä.

Yle Teema

Kiitos kiitoksista ja parannusehdotuksista!
Punaista mattoa on osa kaivannut, osa ei. Sen verran voinee jo paljastaa, että sitä harkitaan ensi vuoteen.

Anonyymi

Iso kiitos Oscar-televisioinnista! Mukavasti myös teräväpiirtona, ehkä ensi vuodelle saa myös 5.1-äänen? Meinasi Nelonen jättää pulaan lopettamalla televisioinnit juuri kun tapahtumasta tuli kiinnostavampi suomalaiseltakin kantilta.

Vaikka en olekaan yleensä studiokommentaarien ystävä niin ei ainakaan tarvinnut hävetä studioraadin asiantuntemattomuutta samalla tavalla kuin Nelosen lähetyksissä, joissa studiopuoleen oli kuitenkin panostettu paljon enemmän. Mitä nyt taisi unohtua mainita, että yksi suomalainen oli mukana teknisen Oscarin voittaneiden joukossa, vaikka ei henkilökohtaista patsasta saanutkaan.

Anonyymi

Ei tunnu Areenassa toimivan. Android-sovelluksesta ei löydy ollenkaan ja mobiililaitteella nettisivujen kautta kokeiltaessa ilmoittaa tuntemattomasta virheestä.

Anonyymi

Paras Oscar lähetys mitä olen Suomessa koskaan seurannut. Kiitos teille!

Yle Teema

Linkki Areenaan on tässä:
http://areena.yle.fi/tv/2194893
Ikävä kyllä gaala ei näy mobiililaitteissa, se johtuu vaaditusta suojauksesta (samasta syystä live stream ei ollut mahdollinen).

Atro Niiniluoto

Elokuvissa en ole aikoihin käynyt, mutta jännittävä tilaisuus oli. Musiikkiesityksistä tunnistin ainakin kappaleen Somewhere over the rainbow. Koskettavaa oli myös menneiden tekijöiden muistelu.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook