YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Runoraati

Runoraati - maljapuhe tulevaisuudelle!

Julkaistu tiistaina 07.09.2010 1 kommenttia 203 suositusta

sunnuntai 10.4. klo 20.00

Kotimainen näytelmäkirjallisuus hehkuu ja hengittää! Runoraati nauhoitti sen kunniaksi erikoislähetyksen Tampereen teatterikesässä elokuussa 2010. Raadin arvioitavana on maljapuheita tulevaisuudelle.

Kun Runoraati alkoi 2002, runous oli muutostilassa. Nyt näytelmäkirjailijoilla on uutta sanottavaa ja tuoreet keinot sanoa. Uudet kotimaiset näytelmät kiertävät kotimaata ja ulkomaillakin. Näytelmiä julkaistaan kirjoina, ja näytelmäkirjailijoista on ansiokkaasti tullut myös runoilijoita ja romaanikirjailijoita.

Nykynäytelmissä on usein monologi, soolo, puheenvuoro, joissa kirjoittaja roolihahmon suulla väittää, haastaa ja ottaa kantaa. Runoraati päätti haastaa viisi näytelmäkirjailijaa kirjoittamaan lyhyet monologit: maljapuheet tulevaisuudelle. Puheen kesto on kolme minuuttia. Muita rajoitteita ei asetettu. Kirjailijoiden valitsemat näyttelijät esittävät puheet raadin ja yleisön edessä Tampereen teatterikesässä.

Teksteistä keskustelevat teatterin rakastaja Jukka Virtanen, Alivaltiosihteerin koomisia kohtauksia jo 20 vuotta kirjoittanut Simo Frangén, teatterikriitikko Suna Vuori sekä tanssija ja koreografi Ari Numminen.

Suosittele203 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Mikä mahtoi olla kappale, joka soi lopputekstien aikana?

Se oli Heini Junkkaalan toivemusiikki eli Alberto Iglesias: Hable Con Ella (Pedro Almodóvarin elokuvasta Puhu hänelle)

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook