YLE Teema

Suomensukuiset 30 päivässä

Julkaistu keskiviikkona 19.12.2012 98 kommenttia 359 suositusta

lauantai 17.5. klo 21.55

Ville Haapasalo matkustaa Siperiaan etsimään suomalaisuuden juuria. Hän matkaa 30 päivän ajan Volgalla ja Uralilla suomensukuisten kansojen luona.

Toukokuussa 2012 kuvatusta matkasta on tehty huikea 10-osainen sarja, jossa näytetään ennennäkemättömiä paikkoja sukulaiskansojemme mailta. Sarjassa myös tavataan monia suomalaisugrilaista äidinkieltään vaalivia ihmisiä, naapurimme mahtavan lipun alla. Mitä heille kuuluu?

Matka alkaa Marista, jossa Ville pääsee mukaan pienen Shorunzan kylän elämään. Kylän väitetään olevan yksi parhaiten säilyneitä suomalaisugrilaisia kyliä Marissa. Villen hiljentää pyhä lehto ja saa tanssimaan polkkaa kylän nuorin asukas.

Toinen kohteista on Udmurtia. Udmurtia on kuuluisia Kalashnikovin AK-47 kiväärin valmistamisesta. Kuinka käy aseita pelkäävälle Villelle Izhmashin asetehtaalla? Toinen asia, josta Udmurtia on viime aikoina tullut tutuksi on Euroviisumummot, jotka sijoittuivat toukokuussa 2012 toiseksi Euroviisujen finaalissa. Ville tapasi Buranovan kylän Babushkat ja kyseli tunnelmia, kaksi päivää ennen finaalia.

Kolmas vierailun kohde on Mordva, jossa on ersiä ja moksia. Pääkaupungissa Saranskissa Ville joutuu keskelle MM-kävelykisan hulinaa. Maailman parhaimmat kävelijäthän tulevat juuri Mordvan alueelta ja meno on sen mukainen. Saranskissa Ville tapaa myös yhden maan suosituimmista suomalaisugrilaisista muusikoista. Alue on vauraampaa kuin muut suomalaisugrilaiset alueet Venäjällä ja se näkyy mm. Putinin vierailua varten rakennetussa kylässä ja koulussa, joissa lapsia valmennetaan kadeteiksi, jo ensimmäisestä luokasta lähtien. Ville näkee kuinka koululainen kokoaa ja purkaa käsikranaatin.

Toiseksi viimeinen matkakohde on Komi, joka sijaitsee Ural-vuoriston länsipuolella. Komit ovat yksi säilyneimmistä suomalaisugrilaisista kansoista Venäjällä, perinteidensä ja kielensä puolesta. Pääkaupungissa Syktyvkarissa Ville pääsee Komin kuuluisimman kuvanveistäjän malliksi ja tapaa suomalaisille tutun hiihtäjälegendan Raisa Smetaninan. Matkan koskettavimmat hetket Ville kokee Stalinin entisen vankileirin joukkohaudan äärellä, jossa makaa 25 000 ruumiin seassa myös monia suomalaisia vankeja. Matkan loppua kohti tunnelman nostaa mansien pyhät kivipatsaat Uralin huipulla sekä seitsemän hirvenvasan varaemona toimiminen.

Viimeinen matkakohde on Uralin itäpuolella sijaitseva Hantimansia. Ville todistaa kuinka pulassa perinteistä porotaloutta harjoittavat hantit ovat keskellä venäläisten öljynporausalueita. Pääkaupungissa Hantimansiassa Villelle näytetään maaginen mansijumalatar. Matka huipentuu OB- jokiajeluun, joka johtaa kuuluisalle Sosvan silakkatehtaalle, jonka herkkuja nautitaan Moskovan Kremlissä asti. Ville löytää myös pieniä suomalaisugrilaisia kyliä, joihin pääsee kulkemaan vaan kesäisin, joen ollessa sula.

Tämä matka Venäjän suomalaisugrilaisille alueille on ollut Villelle rankin, aiempiin verrattuna. Olosuhteet olivat enemmän kuin köyhiä, tiet lähes kulkukelvottomia ja lentokoneet nähneet parhaat päivänsä jo vuosikymmeniä sitten. Raskainta oli kohdata totuus katoavista sukulaisista, joiden kohtalosta ei monikaan enää välitä.

Suosittele359 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Marjatta

Jos anonyymi et et tykkää ohjelmasta ei tarvitse kirjoitella, kuitenkin katselet sitä .Poistu pois haukkumasta ,oikein hyvää ohjelmaa.

Anonyymi

Ville on ihana nallekarhu!! <3 ;) hyvä sarja tykkään!!

Markku

Niinkös se Marjatta sinun maailmassasi menee, että kommentoida ei saa jos ei ole muuta kuin ylistävää sanottavaa. Kyllä minua ainakin häiritsee Haapasalon jatkuva juovuksissaolo, epäsiisti olemus ja puhe, josta saa välillä ihan arvailla, missä nyt mennään. Ei oikein edes jaksa naurattaa. Myötähäpeä kai on oikea sana kuvaamaan ns. juontajan esiintymisen herättämiä ajatuksia.

Ammattitaitoa on joskus voinut näyttelemiseen olla, mutta nyt se on kyllä ryypätty näkymättömiin.

Volga

Det är ju konstigt att inte finnarna blir förbannade då Ville Haapasalo påstår att dom härstammar från Volgakröken. Jag skulle åtminstone bli det om jag vore en finne.

Hyvä sarja!

Minusta Ville on ystävällinen, sydämellinen ja huumorintajuiunen ihminen. Sen osoitti taas tämäkin päiväinen hieno jakso. En ole kyllä huomannut, että hän olisi esiintynyt kertaakaan humalassa!!

komi

"Ville Haapasalo matkustaa Siperiaan "-Komimaa ei ole Siperiaa,on Pohjois Eurooppa.Kiitos,hyvä sarjasta.

venäjällä asunut

Katsoin eilen kolmannen osan Suomensukuisista. Vihaksi pisti. Ohjelmaa oli kuin sutaisten pantu pystyyn, leikkaukset miten sattuu. Kukaan ei tuntunut tehneen mitä taustatyötä. Villa sanoo useasti, että udmurtit ovat "kuolemassa sukupuuttoon". Ihme, sillä udmurtteja on yli 500 000. Besermaneja taas on yli 3000, joten heidän tilansa on eri. Ville suree, ettei nuoriso osaa tapoja ja kulttuuria, vaikka Miss Udmurtia kertoo tulevansa kylästä, jossa kaikki puhuvat Udmurtia. Ville olisi voinut käydä udmurtin kielisen sanomalehdessä. Tuo Izhevskin kylähullun olisi voinut jättää pois ja perehtyä paremmin udmurtteihin.
Käynti besermani kylässä oli aika fiakso. Ihmiset olivat odottaneet, panneet pöydän koreaksi ja Ville ei viitsinyt viipyä muuten kuin ruuan ajan. Olisi tullut aiemmin ja viipynyt koko päivän.
Käännösvirheitäkin on. PUhuttiin sadikista, eli lastentarhasta, ja käännös oli puutarha. Edellisessä jaksossa puhuttiin kahdesta kampanjista Tshethsenisaa eli kahdesta sodasta . Käännetty oli komppania. Ottaa päähän.

en finne igen

Volga kirjoitti:
Det är ju konstigt att inte finnarna blir förbannade då Ville Haapasalo påstår att dom härstammar från Volgakröken. Jag skulle åtminstone bli det om jag vore en finne.

Vad är det för fel på volgakröken? Det är ju vackert område. Exotiskt. Tänk vad våra förfäder har haft det trevligt när de småningom förflyttat sig genom bördiga slätter hit till vårt tusensjöars land ! Jag blir inte alls förbannad av att vara finne och kanske från volgakröken.
Dessutom tycker jag om den här serien med Ville Haapasalo. Han är bra !
Mig stör det inte om han är drucken, blir synligt rörd och har hela tiden samma kläder. Han är ju konstnär, han har en roll och hans klädsel är hans image.
God fortsättning åt dig, Ville ! Tack för reseserierna!

Anonyymi

Villelle ensinnäkin kiitokset mielenkiintoisista ohjelmista!!! Sitten se pyyntö jatkosta: Ville voisit tehdä tuosta rajantakaisista, mutta vähän lähemmistäkin sukulaisistamme myös vastaavan dokumentin. Kävin itse ensimmäistä kertaa viime kesänä rajan takana, vaihteeksi muualla kuin suurkaupungeissa: kävin Vienankarjalassa luonnonkauniilla Vuokkiniemellä. Se matka oli oikea elämys - vaikkakin yhtä surumielinen toisaalta kuin Villenkin kokemukset: nuoret lähtee kylistä ja kieli kuolee. Tosin Vuokkiniemellä on hieman valoisamman oloinen tulevaisuus kuin ehkä muissa kylissä. Mene ihmeessä Ville sinne ja tee vaikka Vuokkiniemi-päiviltäkin ohjelmaa! Viimeinen runonlaulaja kylältä jo kuoli pari vuotta sitten mutta kylältä löytyy vielä perinnejoikun laulaja sekä aivan ihanat esiintyvät martat <3 Pidä Ville kiirettä että ehditään dokumentoida heidätkin vielä! Mie kiitän!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Unohdin vielä sanoa että Vienankarjalasta kannattaisi tehdä jo siksikin dokumentti, koska sieltähän se Lönnrothkin tallensi valtaosan eepoksemme Kalevalan runoista. Siellä myös asusti monta kuulua runonlaulajaa, esim. Miihkali Perttunen ja heidän sukunsa.

Anonyymi

Lisää viinaa Villelle! Silmät liikkuu. Vielä.

Anonyymi

Tämä on ollut ainakin tähän asti hauska ohjelma. Onhan ne aikaisemmatkin tullut katsottua. Pidän Ville asenteesta: ei eksotisoi, mutta ei myöskään nyökkäile ymmärtävästi kaikelle.
Venäjällä elo on usein melko absurdia, ja se kyllä välittyy hyvin tämänkin matkan aikana. Neuvostoliiton lippukin salossa ja pakkasukko keskellä tyhjää kylää...
Lukemani mukaan seuraavana on vuorossa Koillisväylä. Pääsisikö sinne mukaan?

Tervetuloa vuoteen 2013

Ohjelma on täyttä roskaa ja sisältää aika pahojakin virheitä. Alkaen: Suomensukuiset, suomalais-ugrilaiset kansat....? Kumpaakaan ei ole olemassa.Puhutaan ainoastaan kielisukulaisuudesta. Koko Volgan mutka on ajat sitten kuopattu virheellisenä ja nykyään tiedetään, että suurimmalla osalla nykysuomalaisista on juuret Länsi-Euroopassa. On oikeastaan aika huvittavaa, että YLE joka selvästikin pitää itseään fiksumpana kuin mainoskanavat näyttää tällaista suoranaista valehtelua, ellei sillä sitten ole taas vaan tarve sympatisoida Venäjää.
Suosittelen kaikkia aikanaan suomettuneessa Suomessa ugrilaisuudella aivopestyjä tutustumaan Leena Peltosen-Palotien saavutuksiin geenitutkimuksen saralla.

jausa

Kovasti näköjään keskustellaan siitä onko Haapasalo ohjelmissaan humalassa vai ei. En usko että olisi koko ajan juovuksissa. Mutta ei kyllä taida ihan koko aikaa olla selvin päinkään. Epäselvä ja puuroinen ulosanti ei anna oikein hyvää kuvaa. Ehkä kyseessä onkin semmonen syntymäkänni. Toisaalta jälkeenpäin nauhoitetut taustapuheet tuntuisi olevan aika selkeitä joten mistäs tuon tietää.

ent. pietarilainen

Tervetuloa vuoteen 2013 kirjoitti:
Ohjelma on täyttä roskaa ja sisältää aika pahojakin virheitä. Alkaen: Suomensukuiset, suomalais-ugrilaiset kansat....? Kumpaakaan ei ole olemassa.Puhutaan ainoastaan kielisukulaisuudesta. Koko Volgan mutka on ajat sitten kuopattu virheellisenä ja nykyään tiedetään, että suurimmalla osalla nykysuomalaisista on juuret Länsi-Euroopassa. On oikeastaan aika huvittavaa, että YLE joka selvästikin pitää itseään fiksumpana kuin mainoskanavat näyttää tällaista suoranaista valehtelua, ellei sillä sitten ole taas vaan tarve sympatisoida Venäjää.
Suosittelen kaikkia aikanaan suomettuneessa Suomessa ugrilaisuudella aivopestyjä tutustumaan Leena Peltosen-Palotien saavutuksiin geenitutkimuksen saralla.

minä voin todista että suomalsisuus alkoi itästä ja ne kansat
venäjallä jaivät sinne, kuin suomalaiset heimot aloitit oman
taipalen kauko itästä satoja vuotta sitten ja jos ei olis
perälahtia, vaeltaisivat länteen mihiin maata riitäis.
meikäläiset olivat ilmeitänyt tämän maapallon päälle
aikasemmin kuin länsi naapurit kaikki.

Anonyymi

Ohjelman idea on hieno ja Ville sydämmellinen.
Mutta miksi hän pitää samoja vaatteita, ja villapipoa!!, oli lämpöä sitten 28 tai 7. Hiki lentää ja otsan pyyhkimisestä ja märistä kainaloista tulee liian iso numero. Vaihda nyt hyvä mies jotain muuta päälle ja lakkaa hikoilemasta turhaan. Saadaan sitten keskittyä itse asiaan, jooko?

soundtrack

Olisiko mahdollisuutta saada musiikkilistaus, kun ei edes lopputeksteissä ole. Mielenkiintoista musiikkia mitä kuuntelisi mielellään Youtubesta. Tunnistin pari biisiä mutta en kuollaksenikaan muista miten ne löydetään kun en kieltä tunne.

Anonyymi

Tervetuloa vuoteen 2013:

Mitäs jos itse tutustuisit Y-kromosomin haploryhmien esiintyvyyteen

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Haplogrupo_N_(ADN-Y).PNG

Anonyymi

Tunteellinen ja ihmisläheinen Ville, joka näyttää katsojaa kiinnostavat paikat ja mitä elämä oikeasti on. Ville matkaseurana olisi ihan mahtavaa. Lisää jatkossakin Villen ohjelmia ja elokuvia! Kiitos!

mm

Ohjelman idea on erittäin hyvää ja Ville Haapasalo persoonana ilmeisesti täälä hetkellä paras sitä juontama.Ihmetyttää kuitenkin taustatietojen heikkous.Jatkuvasti puhutaan Siperiasta vaikka ollaan Uralvuorien länsipuolella http://fi.wikipedia.org/wiki/Siperia.Käännösvirheitäkin aika usein.Ja taustamusiikki voisi olla muu kuin venäjäkielinen.Rankka matkaa kyllä ilmesti ollut.Isot kiitokset.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ihan tiedoksi vain. Anoat Siperialaiset paikat ovat Hanti Mansi ja Ob joki. Olisi toimitus voinnut katsoa hieman karttaa ennen otsikointia. Siperia kun tunnetusti alkaa vasta Uralin itäpuolelta ja jatkuu, jatkuu, jatkuu ... seuraavat 7000 kilometriä.

Itse asiassa tämä ei ole ainoa kerta missä Venäjän maantiedon tuntemus heittää härränpyllyä. Jopa Finlandia palkinnon saanneissa kirjoissa (hytty nr 6) esiintyy omituinen maantiedon tuntemus. Onko Yle nykyään niin köyhä ettei karttakirjan hankintaan ole varaa ?

Tätä samaa olen ihmetellyt. Eikö Siperia ala vasta Ural-vuorten itäpuolelta?

Anonyymi

minä voin todista että suomalsisuus alkoi itästä ja ne kansat
venäjallä jaivät sinne, kuin suomalaiset heimot aloitit oman
taipalen kauko itästä satoja vuotta sitten ja jos ei olis
perälahtia, vaeltaisivat länteen mihiin maata riitäis.
meikäläiset olivat ilmeitänyt tämän maapallon päälle
aikasemmin kuin länsi naapurit kaikki.[/quote]

Vai voit sinä todistaa? Taidat olla venäläinen ja ihan venäläisillekin tiedoksi, että geenitutkimus on todistanut tuon itäperimän olevan Suomessa vähemmistönä. Koskee saamelaisia ja pientä osaa Itä-Suomen väestöstä. Suomalaiset eivät ole geeneiltään sukua edes toisilleen. Miten sitten jollekin tuhansien kilometrien päässä oleville mongoleille?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335645147.html

Kannattaa olla tarkempi!

Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa vuoteen 2013:

Mitäs jos itse tutustuisit Y-kromosomin haploryhmien esiintyvyyteen

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Haplogrupo_N_(ADN-Y).PNG

Täyttä valhetta kuten suurin osa tässä amerikkalaisten "tietokirjassa", jonne kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Tuosta sivusta pitäisi jo kyllä ilmoittaa sivujen valvojalle. Tekijä on nimimerkki "Mauluzioni" ja lähdettä ei ole vaan lukee omia piirroksia????????????????
Tässä lisää miehen itsekeksimiä töherryksiä: http://commons.wikimedia.org/wiki/User:Maulucioni

Katso esim. tämän sivun lähdetiedostoja ja kartan tekijää joka on blokattu:http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Frequenies_of_caucasion_specific_y-dna_haplogroups_in_Europe_and_surrounding_regions..jpg
Lähteenä tulee kuva Louvresta tai tyhjä kartta. Ette kai te ihmiset ole niin hölmöjä, että te uskotte Wikipediaa ihan joa asiassa?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa vuoteen 2013:

Mitäs jos itse tutustuisit Y-kromosomin haploryhmien esiintyvyyteen

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Haplogrupo_N_(ADN-Y).PNG

Mistä tai mitä kautta löysitkin sivun jossa ei mikää asia pidä paikkaansa ja yhdellekään kartalle ei löydy paikkansa pitävää lähdetiedostoa? Suosittelen suomalaista versiota.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Haploryhm%C3%A4

suomen siperiasta

Erittäin hyvä dokumentti!!

mutta miksi, miksi siperiaksi kutsutaan euroopan paikat??

Anonyymi

Eivätkö anynoomit osaa avata antamiaan linkkejä? Tuolla suomalaisella wikisivullahan on sama asia y-kromosomin haploryhmästä N. Ei tässä mistään yksittäisestä "omasta piirroksesta" ole kyse vaan ihan yleisesti tiedossa olevasta asiasta. Se on tietysti totta ettei samantyyppisten kielten levinneisyys välttämättä korreloi geneettisen samankaltaisuuden kanssa.

Luetaan niitä omia linkkejä vähän tarkemmin.

Jartzi

Ihan liian usein on tullut myötähäpeän tunne Villeä katsoessa. Puhuu haastateltavien päälle, kysyy itsestäänselvyyksiä, toistaa jo sanottuja lauseita ja puhuu joutavia, ja lie koko ajan pöhnässä. En tiedä, miten pitäisi hänen Venäjän-tuntemuksensa ymmärtää, kai sen pitäisi olla muutakin kuin votkan lipittämistä?

Hyvää Villen esiintymisessä on olleet herkät kohtaukset, joissa hän ihan oikeasti tuntuu järkyttyneen sukulaiskansojemme kohtalosta, ja nämä hetket ovat olleet pysäyttäviä. Samoin rehelliset toteamukset kun heitä on seurattu ja valtiovalta on laittanut omat korvat kuuntelemaan. Haloo, tämä on oikeasti naapurimaamme arkea.

Kiitos näistä hyvistä kohdista!

Kateellisena ajattelen Joanna Lumleyn Niilin-matkaa, joka vähän aikaa sitten esitettiin. Vaikka hän on Absolutely Fabulousin Patsy ja dokaava hutsu, niin hyvä näyttelijä osaa astua roolistaan Niilin-kulttuurin tuntijaksi ja aidon hauskasti ihmetteleväksi matkaajaksi. Nautin Lumleyn terävistä havainnoista ja siitä, kuinka hän kunnioitti haastateltaviaan ja silti oli niin oma hurmaava itsensä. Tässä on aika hyvä esimerkki kiinnostavasta ja osaavasta tarinankertojasta ja matkaoppasta, joka oli selvinpäin. Vinkki-vinkki.

Anonyymi

Jartzi kirjoitti:
Kateellisena ajattelen Joanna Lumleyn Niilin-matkaa, joka vähän aikaa sitten esitettiin. ..niin hyvä näyttelijä osaa astua roolistaan Niilin-kulttuurin tuntijaksi ja aidon hauskasti ihmetteleväksi matkaajaksi.

Minusta Ville pesee Lumleyn mennen tullen. En viitsinyt edes katsoa mainittua ohjelmaa, koska siinä kaikki oli niin "ihmeteltävää". Pyramideillekin mentiin kamelilla ratsastaen (tähän loppui minun ohjelman katsomiseni). Jokainen Kairon basaarissa käynyt ymmärisi, että siinä vedettiin Joannaa linssiin aitokairolaiseen tapaan. Se vasta noloa oli.

Musiikinystävä

Tunnistaako kukaan pianokappaletta joka alkaa soimaan viimeisessä jaksossa n. 25 minuutin kohdalla?

Olisi kiva kuunnella kokonaan jos tietäisi mitä etsiä...

Anonyymi

Kiitokset Teemalle ja etenkin Ville Haapasalolle suomensukuisten kansojen tarinasta. Mahtoi olla rankka ja ajatuksia herättävä reissu.
Erilaisuudessaan pysähdyttävä.
Arvostakaamme oikeasti omaa kulttuuriamme,kieltämme ja identiteettiämme, ennen kuin se on liian myöhäistä!

Venäjää taitava ja maata tunteva

Jos Ville osaisi venäjää paremmin, olisimme mekin saaneet ohjelmasta enemmän irti. Nyt Villen venäjänkieli oli usein melkoista sönkkäämistä ja ohjelman asiasisältö jäi paikoin heppoiseksi. Olisimme kaivanneet enemmän asiasisältöä ohjelmaan. Valitettavasti ohjelman sisältöä heikensi myös Villen rakkaus vodkaan. Ihmettelemme, että teema näyttää tämän tasoisia ohjelmia.

Toinen musiikinystävä

Musiikinystävä kirjoitti:
Tunnistaako kukaan pianokappaletta joka alkaa soimaan viimeisessä jaksossa n. 25 minuutin kohdalla?

Olisi kiva kuunnella kokonaan jos tietäisi mitä etsiä...

Itse tykästyin myös siihen kappaleeseen ja löysinkin sen:

http://www.audionetwork.com/production-music/reminiscence_18988.aspx

Anonyymi

Hieno sarja, kiitokset Villelle ja tekijätiimille. Musiikista olisi kiva tietää, kun jaksoissa monia unohtumattomia säveliä sai ilon kuulla.

Musiikinystävä

Toinen musiikinystävä kirjoitti:
Musiikinystävä kirjoitti:
Tunnistaako kukaan pianokappaletta joka alkaa soimaan viimeisessä jaksossa n. 25 minuutin kohdalla?

Olisi kiva kuunnella kokonaan jos tietäisi mitä etsiä...

Itse tykästyin myös siihen kappaleeseen ja löysinkin sen:

http://www.audionetwork.com/production-music/reminiscence_18988.aspx

Siinähän se. Kiitos teille.

Anonyymi

Yksi sarjassa kuultu musiikkikappale oli Mumiy Troll - Takie Devchonki. Lisää sasis kertoa jos tietää. :)

Pois asiapalstoilta.

Mikä mies on herra anonyymi?
Kirjoitteletko humalapäissäsi Haapasalon olevan jopa koiran oksennus?
Välillä ylistät. Tuntuu olevan aika ailahteleva järjen juoksu.
On paljon muitakin purkautumis keinoja kuin tulla kännissä mölisemään asialliselle palstalle. Eikö yhtään hävetä selvänä?

Anonyymi

jausa kirjoitti:
Kovasti näköjään keskustellaan siitä onko Haapasalo ohjelmissaan humalassa vai ei. En usko että olisi koko ajan juovuksissa. Mutta ei kyllä taida ihan koko aikaa olla selvin päinkään. Epäselvä ja puuroinen ulosanti ei anna oikein hyvää kuvaa.

Toisaalta Haapasalo ei ole Venäjällä ison kuvausryhmän kanssa duunaamassa jotain Matkapassia vaan hän on siellä ensisijaisesti matkalla omaksi ilokseen, toissijaisesti kuvaamassa matkastaan dokumenttia. Ja kun ihminen on matkalla, hän ei sylje kuppiin jos jossain tarjotaan muutama vodkapaukku eikä lähde siitä, ettei iltaisin voi käydä pyörimässä kaupungin yöelämässä tai muuten vaan kaljoilla. Yöelämää ja sen sellaista nähtiin enemmän toki ensimmäisessä sarjassa mutta myöhemmissäkin on riittänyt erilaisia illanistujaisia ja ties mitä kinkereitä joissa jo ihan kohteliaisuuden vuoksikin pitää ottaa kuppia.

Minusta Haapasalon ohjelmista välittyy realistinen ja samaistuttava kuva siitä, millaista on MATKAILLA Venäjällä. Ei sen ole tarkoitus olla kuivakka oppitunti Venäjän historiasta, kulttuurista ja nähtävyyksistä.

Ope

Voi kun saisi opetuskäyttöön sukukansoja ja sukukieliä käsitteleviä nuorille suunnattuja ohjelmia! Samalla toivon myös suomalaisista klassikkokirjailijoista (Kivi, Juhani Aho, Minna Canth jne.) kiinnostavasti tehtyjä ohjelmia edelleen nuorille (ysiluokkalaiset). 15-30 minuuttia olisi sopiva kesto ja rajattomat käyttöoikeudet kouluille :)

Anonyymi

Uusi Ville alkaa taas! Jihuu! Ainoa matkaohjelma, joka sopii mulle.

Ruotsissa asuva suomalainen Eläkeläispariskunta

Olen katsonut mieheni kanssa tietokoneen kautta Ville Haapasalon ohjelman videosta; "Silkkitie"
Ja olemme odottaneet että voisimme katsoa muitakin hänen tekemiään ohjelmiaan, mutta ne ei näy täällä Ruotsissa. Eikö tähän asiaan sais parannusta.
Monta muuta hyvää ohjelmaa jää väliin, koska niissä on ilmoitus että "Katsottavissa vain Suomessa.
Harmi!

Eikö tähän asiaa sais parannusta?

Ruotsissa asuva suomalainen Eläkeläispariskunta 2

2. Olen puolikielinen ja näin ollen ruotsinkieliset ohjelmat jää katsomatta, koska en ymmärrä puhetta jos se on ruotsiksi.
Jos siinä olis edes ruotsinkielinen teksti, niin sitä ymmärtäisin paremmin, koska voi tarvittaessa käyttää Googlessa olevaa kääntäjää apuna. Mutta ikävä kyllä se ei käännä kaikkia sanoja aivan oikein., Ja työlästähän tämä tällainen on,¨
Mieheni kyllä on kaksikielinen ja ei tarvitse tulkkia.

harmi homma

Aihe ja ajatus hyvä, reitit mielenkiintoisia, mutta Villen alkoholinkäyttö ja humalaisuus heikentävät laatua huomattavasti. Vodka on huomattava osa venäläistä kulttuuria kyllä, mutta ei tarvitsisi värittää näitä ohjelmia niin paljon. Jossain vaiheessa Villen puhe alkaa olla epäselvää ja Villen kommentit ja keskustelut "ala-arvoisia" siihen nähden, mitä ohjelmien tasolta toivoisi. Surullista, että alkoholista on tullut hänelle ilmeisesti ongelma, sitä ainakin ulkoinen habitus ohjelmissa, linnan juhlissa ja havainnot mm. Helsingin Sanomien haastattelusta kuvineen antaisivat ymmärtää. Toivottavasti itse pian päättää tehdä asialle jotain ja saa itsensä kuntoon. Siitä kiittäisi varmasti myös kaunis vaimonsa ja muu lähipiiri. Kaikkea hyvää Villelle!

Anonyymi

tämä inhottava läski voisi poistua jo VENÄJÄLTÄ. NAAMA TURVOKSISSA AINA. venäjällä nytkin esintyi elokuvassa ja elokuvassa ei edes nimeä, vain kutsuvat saunaksi. mutta rahaa ei haisee

Anonyymi

Hyvä ohjelma. Ja tuskin katsoisin tätä jos Ville ei olisi juontajana. Pipo on aina päässä, muuta ei se ainakaan kiristä kuten joillakin kommentoijilla.

Katrilli

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Villelle ensinnäkin kiitokset mielenkiintoisista ohjelmista!!! Sitten se pyyntö jatkosta: Ville voisit tehdä tuosta rajantakaisista, mutta vähän lähemmistäkin sukulaisistamme myös vastaavan dokumentin. Kävin itse ensimmäistä kertaa viime kesänä rajan takana, vaihteeksi muualla kuin suurkaupungeissa: kävin Vienankarjalassa luonnonkauniilla Vuokkiniemellä. Se matka oli oikea elämys - vaikkakin yhtä surumielinen toisaalta kuin Villenkin kokemukset: nuoret lähtee kylistä ja kieli kuolee. Tosin Vuokkiniemellä on hieman valoisamman oloinen tulevaisuus kuin ehkä muissa kylissä. Mene ihmeessä Ville sinne ja tee vaikka Vuokkiniemi-päiviltäkin ohjelmaa! Viimeinen runonlaulaja kylältä jo kuoli pari vuotta sitten mutta kylältä löytyy vielä perinnejoikun laulaja sekä aivan ihanat esiintyvät martat <3 Pidä Ville kiirettä että ehditään dokumentoida heidätkin vielä! Mie kiitän!

Unohdin vielä sanoa että Vienankarjalasta kannattaisi tehdä jo siksikin dokumentti, koska sieltähän se Lönnrothkin tallensi valtaosan eepoksemme Kalevalan runoista. Siellä myös asusti monta kuulua runonlaulajaa, esim. Miihkali Perttunen ja heidän sukunsa.

Vienan maisemat ja ihmiset perinnetaitoineen on dokumentoitu moneen kertaan asiallisesti. Villeä ei tarvitse usuttaa sinne hortoilemaan. Pintapuolisuus on hänen tavaramerkkinsä. Mordvakin tuli hutaistua teennäisesti. - Kyllä alkoholistin tunnistaa vähemmistäkin, jos on yleensä semmoisen kohdannut. Suomessakin niitä riittää. Selviltään Ville olisi hauskakin.

Katrilli

Pois asiapalstoilta. kirjoitti:
Mikä mies on herra anonyymi?
Kirjoitteletko humalapäissäsi Haapasalon olevan jopa koiran oksennus?
Välillä ylistät. Tuntuu olevan aika ailahteleva järjen juoksu.
On paljon muitakin purkautumis keinoja kuin tulla kännissä mölisemään asialliselle palstalle. Eikö yhtään hävetä selvänä?

Täällä on useita kommentoijia, jotka eivät ole laittaneet nimeään / nimimerkkiään näkyviin, vaan kaikki he ovat siis Anonyymeja. Heh vain! :D

Hartikainen

Sarja oli loistoviihdettä alusta loppuun, ja lopetusjakso oli kaikessa realismissaan ja synkän tulevaisuudenkuvan maalailussaan erittäin vaikuttava. Kiitoksia YLE:lle hienosta tuotannosta - sopivassa suhteessa viihdettä ja asiaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook