YLE Teema

 

Suomi, koulun ihmemaa

Julkaistu torstaina 05.01.2012 6 kommenttia 125 suositusta

lauantai 26.05 klo 11.20

Suomen koulujärjestelmä on jo yli vuosikymmenen ajan sijoittunut kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaimpien joukkoon. Miksi juuri Suomi?

Tässä amerikkalaisdokumentissa lähdetään yhdessä Harvardin yliopiston kasvatustieteilijä Tony Wagnerin kanssa tutustumaan maailman yllättävimmän koulujärjestelmän toimintaan.

 

Ohjelman traileri Youtubessa.

Lisätietoa ohjelmasta

The Finland Phenomenon.

Löydä lisää:

koulu, Suomi
Suosittele125 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Dokumentti keskittyi näemmä vain positiivisiin puoliin ja unohti kriittisyyden. Eipä näkynyt häirikköoppilaita, liian suuria luokkia, koulukiusaamista taikka moitteita tasapäistämisestä. Olipahan kuitenkin aika hyvä mainos Suomesta.

no jopas

Ohjelman trailerissa oli joitain kummallisuuksia koulukäytännöistä; kotitehtäviä, testejä (tenttejä, kokeita) ei muka juurikaan ole. En mitenkään allekirjoita tuota.
Mielestäni monet asiat vaikuttavat suomalaisen koulu- ja opetuskulttuurin menestymiseen, mm. opettajien hyvä koulutustaso, jokaisen lapsen mahdollisuus koulunkäyntiin ja opetukseen, helppo suomenkieli, mikä on edellytys kaikelle oppimiselle ja suomalainen menestymisen halu sekä kulttuuritaustaltaan melko homogeeninen väestö.
Tulevaisuus asettaa haasteensa myös koulujärjestelmälle. Huipulla pysyminen vaatii entisten, hyvien käytäntöjen vaalimista ja uusien kehittämistä koko koulukulttuurissa.

Anonyymi

Mistä niitä syrjäytyneitä nuoria oikein tulee?

Anonyymi

no jopas kirjoitti:

Mielestäni monet asiat vaikuttavat suomalaisen koulu- ja opetuskulttuurin menestymiseen, mm. opettajien hyvä koulutustaso, jokaisen lapsen mahdollisuus koulunkäyntiin ja opetukseen, helppo suomenkieli, mikä on edellytys kaikelle oppimiselle ja suomalainen menestymisen halu sekä kulttuuritaustaltaan melko homogeeninen väestö.

Helppo suomenkieli?? Ei suomenkieli ole helppoa. Äidinkieli on kaikille helppoa ja ulkomaalaisille suomenkieli taas on hyvinkin vaikeaa.

Anonyymi

Suomen kieli on "itse selitteista" eli sanoja joiden merkitysta emme tieda ei juurikaan ole.
Esimerkiksi englannissa on loputtomasti niin sanottuja "vocab wordeja" joita sitten pantataan hullun lailla etta voisi lukea ja ymmartaa edes jotain. Tama siis tarkoittaa etta lukiessamme saamme enemman tietoa irti tekstista verrattuna amerikan poikaan.
Mutta siis tama tuli ainakin itsella mieleen kun mainttiin tuo "helppo suomenkieli".

Olen muuten toista vuotta vaihdossa yksityis koulussa Yhdysvalloissa, joten pahoittelut ruosteisesta suomen kielesta. :)

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Dokumentti keskittyi näemmä vain positiivisiin puoliin ja unohti kriittisyyden. Eipä näkynyt häirikköoppilaita, liian suuria luokkia, koulukiusaamista taikka moitteita tasapäistämisestä. Olipahan kuitenkin aika hyvä mainos Suomesta.

Vertaa näitä muihin maihin. Meidän lukiossa oppilaita oli luokassa keskimäärin 30. Ala- ja yläasteella noin 20. Esimerkiksi Kiinassa luokassa on yli 50 oppilasta. Meidän luokkakoot on juuri sen kokoisia, että opettaja pystyy henkilökohtaisesti oppilaita auttamaan. Ja jos ei pysty, niin tätä varten on tukiopetus ja pienryhmät.

Samoin kuin tuossa edellisessä kommentissa sanottiin, että Suomessa ei tule vähän läksyjä eikä ole vähän testejä. Vertaa tätä esim USA:han. USA:ssa ja useissa muissa maissa lapset tekevät läksyjä useita tunteja. Esimerkiksi kun asuin kiinalaisessa perheessä, tehtiin siellä läksyjä yöhön asti. Täällä Suomessa hyvä kun menee läksyjen tekemiseen edes puolta tuntia. Ainakaan minulla ei koskaan mennyt enempää ja hyvin pärjäsi. Ja nuo testit. USA:ssa tehdään lapsille varmaan joka vuosi tasotesti. Pallojen värittelyä jo alakoulusta lähtien. Tai Saksassa päätetään jo kolmos/nelosluokalla, että sopiiko oppilas lukioon vai ammattikouluun. Meillä ei ole mitään muita suuri kokeita, kun YO-koe.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook