YLE Teema

 

Teeman elokuvafestivaali 2012

Teemalla järjestetään joulukuun puolivälissä kanavan ensimmäinen oma elokuvafestivaali: luvassa on viisi päivää elävää kuvaa keskiviikosta sunnuntaihin 12.-16.12., klassikoita ja uutta elokuvaa. Mukana on niin kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi vastikään äänestetty Vertigo kuin thaimaalainen Cannesin festivaalin voittaja 2010-luvulta.

Festivaalilla juhlitaan elokuvan monimuotoisuutta ja etsitään elokuvien välisiä yhteyksiä. Yhden teeman sijasta kullakin illalla on oma löyhä teemansa. Keskiviikkona rakennetaan vaihtoehtoisia maailmoja. Torstaina kerrotaan yksinäisistä miehistä ja perjantaina kahden kerroksen väestä. Lauantai on omistettu rakkauden ja kuoleman kuville. Lopuksi sunnuntaina nauretaan.

Mukana on myös maailman parasta elokuvaa, ihan ”virallisestikin”: Sight & Soundin perinteikkään elokuvaäänestyksen vastikään voittaneen Vertigon lisäksi ohjelmistossa ovat samassa äänestyksessä parhaiten menestynyt ranskalainen (Pelin säännöt) ja saksalainen (restauroitu Metropolis) elokuva.

Festivaali alkaa keskiviikkona, kun Lumière-veljesten juna saapuu asemalle, ja se päättyy sunnuntai-iltana Be Kind Rewind -elokuvaan ja paluuseen lähtöpisteeseen. Elokuvien lomassa nähdään Festivaalipuhetta eli haastattelukoosteita, joissa elokuvista puhuvat niin tunnetut tekijät kuin elokuvanharrastajat ja Teeman fanit. 

Kirsi Kukkuraisen suunnitteleman festivaalijulisteen voi ladata itselleen täältä.

 

KESKIVIIKKO 12.12. (Maailmojen rakentajia, urbaaneja visioita)

17.30 Louis & Auguste Lumière: Juna saapuu asemalle (L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat, Ranska 1896) - dokumenttielokuva

17.33 Matka Metropolikseen (Die Reise nach Metropolis, Saksa 2010) - tv-dokumentti

18.30 Fritz Lang: Metropolis (Saksa 1927/2010)

21.00 Charlie Kaufman: Synecdoche New York (USA 2008)

 

TORSTAI 13.12. (Yksinäisiä miehiä)

17.50 James Marsh: Nuorallakävelijä (Man on Wire, Britannia 2008) - dokumenttielokuva

19.20 Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (Suomi 2002)

21.00 Tom Ford: A Single Man (USA 2009)

 

PERJANTAI 14.12. (Kahden kerroksen väkeä)

18.20 Olipa kerran... Pelin säännöt (Il était une fois… La règle du jeu, Ranska 2010) - tv-dokumentti

19.15 Jean Renoir: Pelin säännöt (La règle du jeu, Ranska 1939)

21.00 Robert Altman: Gosford Park (USA 2001)

 

LAUANTAI 15.12. (Rakkauden ja kuoleman kuvia, rajanylityksiä)

17.05 Apichatpong Weerasethakul: Setä Boonmeen edelliset elämät (Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives, Thaimaa 2010)

19.00 Jane Campion: Yön kirkas tähti (Bright Star, Britannia/Australia 2009)

21.00 Alfred Hitchcock: Vertigo (USA 1958)

23.10 Luis Buñuel: Andalusialainen koira (Un chien andalou, Ranska 1928)

 

SUNNUNTAI 16.12. (Komediaa, katse tulevaisuuteen ja paluu alkuun)

17.15 Chris Kenneally: Side by Side - elokuvan tulevaisuus (Side by Side, USA 2012) - tv-dokumentti

18.10 Frank Tashlin: Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can't Help It, USA 1956)

19.50 Laurel & Hardy -lyhytelokuvat:
James W. Horne: Joulukuusikauppiaat (Big Business, USA 1929)
Leo McCarey: Vapaus (Liberty, USA 1929)
James Parrott: Muuttomiehet pulassa (The Music Box, USA 1932)

21.00 Michel Gondry: Be Kind Rewind (USA 2008)

Juna lähtee asemalta (1896/2012) - festivaali päättyy

 

Suosittele251 Suosittelee

Lähetä linkki

  • lain_ulkopuolella_2.jpg

    Keskiviikon Kino

    Uuden arthouse-elokuvan parhaimmistoa Euroopasta ja muualta maailmalta keskiviikkoisin klo 21.45.

  • riisuminen_2.jpg

    Kino Suomi

    Torstai-illoissa kotimaista elokuvaa 1960-80-luvuilta.

  • happy_go_lucky_1.jpg

    Perjantain Kino

    Laatuelokuvia viikonlopun avaukseen: moderneja klassikoita, jännitystä, draamaa, komediaa ja romantiikkaa.

  • miestoisestamaailmasta3.jpg

    Teemalauantai

    Yks plus yks on enemmän kuin kaksi: temaattisten lauantai-iltojen elokuvina muun muassa The Artist, Porvariston hillitty charmi ja Mies toisesta maailmasta.

  • han_tuli_yolla_2.jpg

    Kino Klassikko

    Elokuvahistorian merkkiteoksia sunnuntaisin kello 18.