YLE Teema

 

Tekijänä teatterilaiset

Julkaistu perjantaina 13.09.2013 0 kommenttia 31 suositusta

Syksyllä 2013 Teema viettää teatterisyksyä. Tekijänä-sarjan viidessä jaksossa seurataan nuorten teatterilaisten arkipäivää.

16.9. Jari Hanska

Lehtijutun ja dokumenttiteatterin taustoittaminen vaatii kärsivällisyyttä. Varsinkin, jos työn alla ovat Voima-lehti sekä Esa Leskisen taloushistoriaa pursuava näytelmä Neljäs tie. Jari Hanska ottaa työnsä vakavasti.

23.9. Sini Pesonen

Millaista on, kun unelma muuttuu yt-neuvotteluiksi? Nuori nainen pääkaupunkiseudulta lähti Kokkolaan kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi: "Tehdään tinkimättömästi taidetta ja kaikki vihaa sitä!"

30.9. Maija Koivisto

Teatterikorkeakoulun näytelijälinjalla opiskelevalla Maija Koivistolla on unelmakesätyöpaikka. Hän esittää pääosan, eli Marionin roolin, Ryhmäteatterin Suomenlinnan esityksessä Robin Hoodin sydän.

7.10. Pilvi Porkola

Tampereen Teatterikesässä esitystaiteilija Pilvi Porkola lukee vanhoja rakkauskirjeitään viidentoista vuoden ajalta seitsemälle eri miehelle ja pohtii rakkautta. Ennen illan esitystä Pilvillä on paljon tehtävää.

14.10. Jussi Nikkilä

Jussi Nikkilän ura alkoi nuorisoteatterin lavalta selin yleisöön. Monien elokuva- ja teatteriroolien jälkeen hän ohjaa Q- teatteriin Hämeenlinna-näytelmän . Millainen on Jussin työpäivä kolme viikkoa ennen ensi-iltaa?

Suosittele31 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook