YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Keittiömestareiden jouluruoat

Julkaistu keskiviikkona 16.11.2011 4 kommenttia 270 suositusta

tiistai 20.12. klo 21.50, uusinta ke 21.12. klo 19.30

Teeman joulutraditioon ovat jo muutaman vuoden ajan kuuluneet keittiömestarit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. He olivat suomalaisen television ensimmäiset miespuoliset julkkiskokit. Ruokaohjelma Maukasta mutkattomasti alkoi syksyllä 1970 ja nosti letkeästi juttelevan parivaljakon heti kansan suosikeiksi. Ensimmäisessä ohjelmassaan he valmistivat broilerihöystöä, ja totesivat, ettei pieni määrä voita ole ruoanlaitossa pahitteeksi. Eniten askarrutti se, kumpaa broileri tekee padassa: muhii vai muhinoi?

TV-kokkien verbaalinen notkeus yhdistyi myös notkeaan ja rentoon ruoanlaittoon. Kaikki eivät miesten huoletonta gastronomiaa ihailleet, vaan esimerkiksi ruoan maisteleminen sormella sai monet katsojat paheksumaan ohjelmaa. ”Kokin etusormelle on annettu hyvin kunniakas tehtävä vaeltaa kattiloiden taikka kulhojen ja arvostelevan kielen välillä”, puolustautui keittiömestari Vanamo.

Vanamon ja Kolmosen perusopetuksiin kuului puhtaiden kotimaisten raaka-aineitten käyttö, sokerin välttäminen ja luonnon antimien hyödyntäminen. Jouluohjelmissaan he korostivat itse tehtyjen, perinteisten ruokien merkitystä, mutta tarjosivat myös vinkkejä suolattomampien ja kevyempien ruokien laittoon. Hyvin modernisti he korostivat myös ruoan tähteiden hyödyntämistä uusien aterioitten aineksina.

Syksyn 1970 ja kevään 1971 Vanamon ja Kolmosen kokkivinkit pyörivät ohjelmistossa nimellä Maukasta mutkattomasti. Sen jälkeen mestarit kokkasivat yhdessä vuosikymmenen loppuun asti ohjelmissa Asia on pihvi (1971-1977), Patakakkonen (1977-1980) ja Kesäkeittiö (1971-1980). Ruoan terveellisyys ja ravintoarvot sekä valmistamisen helppous olivat Vanamon ja Kolmosen ohjelmien yhdistävä tekijä.

Vuonna 1980 Veijo Vanamo lopetti tv-kokkina esiintymisen, mutta Jaakko Kolmonen jatkoi Patakakkosessa vuoteen 1993 saakka. Sen lisäksi hän teki 1990-luvulla Hyvää pataa –ohjelmaa sekä 2000-luvulla lasten kokkiohjelmaa Suolaa ja pippuria.

Vuonna 1972 valmistuneessa neliosaisessa Asia on pihvi: Joulupihvi –sarjassa he valmistavat koko klassisen joulupöydän tarjoilut kinkkuineen, laatikoineen, salaatteineen ja silleineen.

Lisätietoa ohjelmasta

Asia on pihvi: Jouluruoat 1 - 4 (1972) Toim. Jaakko Kolmonen, Veijo Vanamo. Ohj. Karl-Gustaf Grönstrand.

Suosittele270 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Clive & Barbara Canvin

We apologise that this is in English, we don't know Finnish. Last year we spent Christmas in a log cabin in Yllas in Lapland and watched these two guys in an excellent Christmas show which showed us the Finnish Christmas traditions, even though we could not understand the words. It was a wonderful, lovely program to have on while relaxing and wrapping presents. We were wondering if there was any way we could buy a DVD of the program so we can watch at home here in the UK, or whether it is possible to watch on-line?
I hope you are able to reply.
We had a wonderful Christmas in Lapland last year (we had been twice before) and would like to create that atmosphere again here at home this year.

Thankyou
Barbara & Clive Canvin
Bristol
Emgland

YLE Teema

How nice to hear that you enjoyed the programme! Sorry to have kept you waiting for an answer.

There is a pretty comprehensive selection of Veijo Vanamo and Jaakko Kolmonen's cookery programmes in our online archives service, Elävä arkisto. Just search for "kolmonen vanamo".

All clips should be viewable internationally, so if you encounter technical problems, you can contact Elävä arkisto at elava.arkisto(at)yle.fi for help.

Some clips can also be downloaded as (not terribly high-quality) mp4 files: "lataa ohjelma tiedostona", in the right-hand column on the page.

And here are some direct links to their Christmas programmes:

Joulu ennen vanhaan ("Christmas in the old days"), 1977, split into shorter clips

Perinteelliset jouluruoat ("Traditional Christmas dishes"), 1971, in one part

Joulusilliä ja lipeäkalaa ("Christmas herring and lutefisk"), 1972, 9 minute clip

Joulun rääppiäisruokia ("Dishes from Christmas leftovers"), 1972, in one part

Unfortunately there is not room here to translate the recipes, but do remember that lutefisk absolutely requires ground allspice to work at all.

Happy Christmas!

Lauri Itäkannas
Web content editor
YLE Teema

Atro Niiniluoto

Ruokaohjelmista tulee usein nälkä. Noista arkistopätkistä ei välttämättä, mutta niissä on historiaa, koska en itse ole elänyt 70-lukua. Kolmonen vieraili kerran meidän koulussakin.

Clive & Barbara Canvin

Thankyou so much! We successfully downloaded the programs, wonderful! Thanks again.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook