A-plus: Minne matka Nokia – ja Ollila?

Julkaistu tiistaina 15.02.2011 15 178

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila selvittää suorassa lähetyksessä yhtiön viime päivien ratkaisuja.

TV1 keskiviikkona 16.2. klo 21.40

Matkapuhelinjätti Nokian ympärillä leijuu enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Mikä on Nokian tulevaisuus? Kuinka käy suomalaisten työpaikkojen? Milloin saadaan uutisia uusista kännyköistä?

A-plussan vieraana on Nokian nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Haastattelu on Ollilan ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun Nokia viime viikolla esitteli uuden strategiansa.

On veikkailtu, että Nokian yhteistyö ohjelmistojätti Microsoftin kanssa voi viedä Suomesta tuhansia työpaikkoja.

A-Plus kysyy myös, miten Jorma Ollila näkee Nokian ja Microsoftin pärjäävän Googlea ja Applea vastaan.

Mikä on Ollilan oma asema tulevassa Nokiassa? Ollila on ilmoittanut olevansa käytettävissä vielä vuoden päivät eli kevään 2012 yhtiökokoukseen asti.

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia ryhtyy yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Käyttöjärjestelmäksi Nokian älypuhelimiin tulee Microsoftin Windows.

Microsoftin Windows-järjestelmästä tulee Symbianin sijaan ensisijainen älypuhelinalusta, johtokunta kasvaa 13-henkiseksi ja organisaatiorakenne tiivistetään kaksikärkiseksi.

 

YLE Uutiset: Nokia-paketti

YLE Uutiset: Nokia toivoi Siemensiltä vetoapua Afrikan valloitukseen

 

Suosittele178 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 15.02.2011

Toivottavasti saatte udeltua Ollilalta siitä millainen valinta prosessi oli ja miten siinä
huomioitiin osakkaiden etu: käytiinkö Microsoftin ja googlen välillä joku huutokauppa?

Mitä Nokia ansaitsi hyväksymällä MS: kanssa sopimuksen, siis puhdasta rahaa ?

Nokia strategia ja ansaintolgia + käyttöjärjestelmät

A) low-end puhelimet
* s40 alusta + QT ?
B) tämän hetken älypuhelimet
* WP7
C) seuraavan sukupolven älypuhelimet
* Nokian oma käyttis ? ja onko QT osa tätä kehitystä ???????

tiistaina 15.02.2011

Kaksi kysymystä Ollilalle:

1) Kun Microsoft-yhteistyö esiteltiin, kerrottiin että Nokia Windows -puhelimia tulee markkinoille enemmän vasta vuonna 2012. Samalla kuitenkin kerrottiin että nykyisin 30% osuutta pitävä Symbian-järjestelmä tullaan lopettamaan eikä sen kehitysympäristöä enää tueta Windows-puhelimillle. Tämä aiheutti valtavan negatiivisen reaktion sekä kehittäjäyhteisössä jota Nokia on vaivalla rakentanut että sijoittajien joukossa. On odotettavissa että myynti laskee huomattavasti, koska ihmiset eivät halua puhelinta ilman kehittyvää ekosysteemiä.

Miksi Symbianin alasajosta päätettiin ja ilmoitettiin jo nyt? Eikö olisi ollut parempi kertoa että sen tuki ja kehitys jatkuu (nykyisen kustannusohjelman puitteissa) ja tehdä päätös Symbianin lopettamisesta myöhemmin jos Nokian Windows-puhelimet osoittautuvat menestyksekkäiksi ja siirtymä voidaan tehdä riskittömämmin?

2) Elopin "Burning platform"-puhe sisälsi merkittäviä asiavirheitä. Hän mm. väitti iPhonen markkinaosuudeksi vuonna 2010 yli $300 puhelimista 61%, mikä voi olla totta USAssa, mutta on globaalisti luokkaa puolet tuosta lukemasta.

Vaikutti siltä että Elop on saanut tietonsa enemmän amerikkalaisilta konsulteilta kuin Nokian omilta asiantuntijoilta. Onko hänen julkinen esiintymisensä mielestänne ollut luottamusta herättävää?

keskiviikkona 16.02.2011

Kun Jorma Ollila ilmoitti Elopin nimityksestä 10.9.2010, hän totesi, että Elopin tehtävänä on vauhdittaa innovointia ja Nokian strategian läpivientiä - ei luoda uutta strategiaa. Lainaus Ollilan puheenvuorosta:

"Uskomme, että Stephen pystyy viemään eteenpäin sekä innovointia että yhtiön strategian tehokasta toteutusta ja näin tuottamaan lisäarvoa osakkeenomistajillemme."

http://www.hightechforum.fi/index.cfm?j=869485

Voisitteko esittää Jorma Ollilalle seuraavat kysymykset:

1) Oliko MeeGo:sta luopuminen Nokian hallituksen tiedossa 10.9.2010?

2) Millä tavoin MeeGo:sta luopuminen vie eteenpäin innovointia Nokiassa?

3) Onko perää niissä Kauppalehden lehtitiedoissa, että amerikkalaiset sijoittajat painostivat valitsemaan Elopin CEO:ksi Anssi Vanjoen sijaan?

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110156893

keskiviikkona 16.02.2011

Tässäpä vähän Ollilalle selitettävää:

Todella vaikuttaa erikoiselta, että strateginen muutos on näin hätäisesti suunniteltu. McDowellin mukaan hallitus vasta viime viikolla päätti suunnasta kun sille vain yhtä mallia ehdotettiin. Jostakin syystä on jäänyt suunnittelematta viestintästategia, tuotestrategia ja päätösten vaikutukset kassavirtaan. Kaikki esitetyt asiat ovat olleet hyvin ylimalkaisia tai vastaus on "en tiedä". EI tällä tasolla oleva yhtiö saisi näin merkittävää asiaa näin huonosti käynnistää. Asia on mättänyt yhtiön johtoryhmässä, niin että päätösten teko on jäänyt kovin myöhäiseksi ja asioiden valmistelu kehnoksi. EI näin voida johtaa isoa merkittävää kansainvälistä pörssiyritystä. Johto ja TJ ovat nyt mokanneet pahemman kerran. Onkohan hallitus laitettu tässä tilanteessa päätöstä viime hetkellä esitettäessä seinää vasten ja ilman vaihtoehtoja. Strategian esittelypäivähän oli kuitenkin jo hyvissä ajoin ilmoitettu. EI tiedä hyvää jatkon kannalta. ELopin viestintä on ollut hyvin omaehtoista, melkoisia sammakoita sisältävää ja selvästi koordinoimatonta. Johtajat ovat joutuneet korjailemaan hänen kommenttejaan jälkikäteen. Tuhoa ne Elopin lausunnot ovat jo ehtineet kuitenkin aikaansaada. Odottaisin hallitukselta johtopäätöksiä asian tilan osalta.

keskiviikkona 16.02.2011

Miksi peruskuluttaja ostaisi Windows puhelimen? minusta tuntuu, että Nokia petti minut kuluttaja.

keskiviikkona 16.02.2011

Windows-puhelinten mahdollinen menestystarina älypuhelinten markkinoilla taitaa olla mahdollista vain mikäli onnistutaan samassa kuin PC-tietokoneiden kanssa: lähes kaikissa markkinoilla olevissa myytävissä PC-tietokone-paketeissa on valmiina Windows-käyttöjärjestelmä. Tästäkin huolimatta Linux-pohjaisten järjestelmien kasvu jatkuu kuluttajien keskuudessa.
Androidin saamaa etumatkaa puhelimissa, sovelluksissa ja toimivissa yhteisöissä ei niin vain kurota umpeen edes kilpailevilla Linux-pohjaisilla (Maemo, MeeGo) järjestelmillä. Tuskinpa tulee onnistumaan Windowsilla.

keskiviikkona 16.02.2011

Pari muuta kysymystä kuin käyttöjärjestelmästä kiinnostaa varmasti monia:

- Nokialta lähtenyt (omasta tahdosta tai potkut saaneena) työntekijä väitti Nokialla olleen IPhonea vastaavan laitteen prototyyppi jo ennen IPhonea, mutta Nokian silloinen johto hylkäsi puhelimen. Ja nyt IPhone on kopioinut sen itselleen. Pitääkö huhu paikkansa, jos pitää niin eikös se ole valtavan mittaluokan "moka"...

- Mikä on tilanne meneillä olevilla patenttikiistoilla, jos Apple käyttää Nokian tekniikkaa, niin miksi asialle ei voi mitään, vaan vuosikausi on molemminpuolisia vastasyytteitä?

t.Sami
Jyväskylä

keskiviikkona 16.02.2011

taitaa mennä Nokian hommat ihan päin P.....tä, eli n. 2 vuoden sisällä MS on haukannut sen itselleen. ja sen pituinen se mahtava suomalistarina.

keskiviikkona 16.02.2011

OIisi kiinnostavaa tietää minkälaisen sopimuksen Nokia on tehnyt Microsoftin kanssa kännykkäpalvelujen suhteen. Saako Nokia siis rahaa Windows Phonille myytävistä palveluista vai valuvatko nämäkin rahat kokonaisuudessaan Microsoftille?

keskiviikkona 16.02.2011

Miksi Nokian pitää pelastaa Microsof.jokainen sen tietää,mikä tila vallitsee Microsofilla,ei kai se salaisuus ole.Kaikki jotka seuraa maailman politiikkaa eivät usko höpö höpö juttuun. Lakkaako nyt nokian tukiaiset Suomes vai jatkuuko ne vielä Microsofille.

keskiviikkona 16.02.2011

On julkisuudessa tietoa että Microsoft jopa saattaisi ostaa koko NOKIA:n vai kuinka Ollila ? Ei olisi mikään ihme että osakkeenomistajia näin petettäisi kun on petetty aikaisemminkin. On suurempiakin konserneja maailmalla joita on myyty yhdessä yössä kuin vanhoja autoja.Kun eliittiomistajat eivät enää saakkaan miljardivoittoja ja ovat tarpeeksi rikkaita, myydään roska pois.

keskiviikkona 16.02.2011

Pari kysymystä, joihin toivoisin Ollilan vastaavan:

*.) Tuossa edellisessä mainittu Symbian ajasajon ilmoittaminen jo nyt kun vaihtoehtoa ei ole tarjolla ihemetyttää eniten. Miten ihmeessä Nokia luulee pitävänsä kehittäjät ja asiakkaat kiinnostuneena alustasta, jolla ei ole tulevaisuutta. Tämä ilmoitus kuulostaa lähinnä Elopin hätäilyltä, jotta Symbian saadaan varmasti tapettua.

1.) Voiko Ollila avata hieman enemmän Nokia + Microsoft diilin hyötyjä Nokialle. Näin ulkopuolisesta Nokia näytäisi ottavan todella ison riskin veikaamalla käyttöjärjestelmää, jonka markkinaosuus ja toiminnallisuudet ovat kaukana kilpailijoista. Microsoftilla ei ole mitään hävittävää, sillä Nokia on heille vain yksi OEM ja tämä heille vain yksi projekti muiden joukossa.

2.) Mikä on ansaintalogiikka tässä diilissä. Tuleeko Nokia saamaan jotain sovellusten ja palveluiden tuotoisa vai onko Nokia vain yksi OEM muiden joukossa. Onko Nokialla paremmat ansaintamallit kuin muilla OEM valmistajilla (Samsung, HTC, LG). Miten karttapalvelut tullaan liittämään osaksi ekosystemiä. Saavatko muut OEM valmistajat nämä Nokia kehittämät palvelut ilmaiseksi käyttöönsä vai saako Nokia lisenssimaksuja?

3.) Tämän hetken "next big thing" on tablet-laitteet. Miten ihmeessä Nokia aikoo vastata tähän kilpailuun. WP7 ei ole tablet käyttöjärjestelmä, Windows 7 ei pysty kilpailemaan mitenkään muiden tablet-käyttöjärjetelmien kanssa. Meego pohjainen laite jäisi erilliseksi kovasti puhutusta uudesta ekosysteemistä. Aikooko Nokia todellakin olla tässäkin asiassa vuosia myöhässä?

4.) Eikö panostuksia samanaikaisesti kannattaisi laittaa Meegon suuntaan, jolla on mahdollista olla suurempi ekosysteemi kuin mikään olemassaolevista: älypuhelimet, tabletit, televisiot, digiboksit, car-entertainment systems jne. Mukana on jo useilta aloilta yrityksiä mukana lukien eurooppalaiset autonvalmistajat. Samalla Nokialla olisi todella suuri mahdollisuus luoda ekosysteemi ilman vanhaa painolasta esimerkiksi täysin pilvipohjaisesti, joka toisi aivan uusia mahdollisuuksia palveluiden tarjoamiseen.

5.) Olisi myös kiva tietää ymmärtääkö Nokia hävittävänsä kokonaan Nokian fani-kulttuurin. Kukaan ei fanita laitevalmistajaa (Dell etc.). Teknologian fanikultuuri ja sissimarkkinointi tätä kautta syntyy ohjelmistojen kautta... pitää pystyä erottumaan selkeästi muista, tarjota elämyksiä ja saada "faneille" ylpeyden tunne heidän "idolistaan".

- Melkein ex-Nokia fani (Meego saa vielä mahdollisuuden)

keskiviikkona 16.02.2011

Mikä on mielestänne se lisäarvo, mitä koko Nokian johtokaarti on pystynyt tuomaan yhtiöön kolmena viime vuonna? Yksityiskohtia - kiitos, ei mitään yleisiä jorinoita. Osakekurssi on laskenut muutamissa vuosissa kuitenkin luokkaa 50 %.

Olette ulosmitanneet yhtiöstä kuitenkin huomattavat palkkiot ja yhä aiotte jatkaa sitä.

keskiviikkona 16.02.2011

Nokian sisällä suurta innostusta saanoo Ollila, onpa herra ulapalla, se mitä ainakin minä työntekijänä olen nähnyt ja koen ovat pelko, pakokauhu, lamaannus, epätoivo....

keskiviikkona 16.02.2011

Jos työskentely MS:n kanssa kerran edellyttää valtavaa panostusta, miksei sitä samaa panostusta olisi yhtä hyvin voitu käyttää lähes valmiin MeeGo-alustan käyttökokemuksen kehittämiseen i-phonen ja androidin tasolle.

Symbian oli tulossa tiensä päähän, siitä asiastahan myös Nokia-Microsoft-liittoa kriitisoivat ovat suurin piirtein yhtä mieltä. Mutta mitä etua tuo se, että yhtiön koko oma ohjelmisto-pääoma - siis se, jolla symbian oli tarkoitus korvata - hylätään suinpäin? Toiset ohjelmistoyhtiöt (MS, Apple..) kyllä varjelevat omaansa henkistä pääomaansa, ymmärtävät sen mahdollisuudet, kehittävät omastaan vetäviä tuotteita.

Oli Elop troijalainen tai ei, sillä ei oikeastaan ole edes merkitystä. Lopputulos on sama.

Ollila ei vakuuta. Nokia puolestaan on yhä vähemmän suomalainen.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä