Juttuarkisto » Voimala


Voimala-ohjelmalle Kirkon viestintäpalkinto

TV1:n pitkäaikaisen keskusteluohjelman Voimalan toimittajat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa saivat Kirkon viestintäpalkinnon 2011 - 2012.

Palkinnonjakoperusteluissa todetaan, että ohjelmassa keskusteltiin usein kirkon kannalta ajankohtaisista ja tärkeistä teemoista ammattimaisesti ja mielenkiintoisesti. Toimittajat lähestyivät ja käsittelivät vaikeitakin yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä journalistisesti korkeatasoisesti väistämättä asioiden kipeitäkään puolia.

Voimala: Ajan henki

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa paketoivat suomalaista todellisuutta.

TV1 tiistaina 24.4. klo 22.05 - 22.55

Yle Areenassa 30 päivää

Kymmenen vuoden aikana Voimalassa on käsitelty ajan henkeä sekä kulttuurin, uskonnon, talouden että pienen ihmisen näkökulmasta.

Suomalainen todellisuus on muuttunut rajusti.

Voimala: Nainen lestadiolaisyhteisössä

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa keskustelevat vieraidensa kanssa naisen asemasta lestadiolaisyhteisössä.

TV1 tiistaina 17.4. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa 30 päivää

Mikä on naisen paikka lestadiolaisyhteisössä?

Pitkään kiistelty teema on noussut taas ajankohtaiseksi, kun vanhoillislestadiolainen Mari Leppänen otti pappisvihkimyksen.

Voimala: Liikaa kissoja ja koiria?

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa syventyvät ihmisten eläinrakkauteen.

TV1 tiistaina 27.3 klo 21.55 - 22.45

Yle Areenassa 30 päivää

Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika kelpaa vain syötynä? Voimala syventyy ihmisen eläinrakkauteen.

 

Voimala: Äidin kasvattama poika

Tuure Kilpeläinen (edessä vas.) ja Henrik Mäki-Tanila ovat Raisa Rauhamaan ja Marketta Mattilan vieraana.

TV1 tiistaina 20.3. klo 21.55 - 22.45

Yle Areenassa 30 päivää

Voimala: Jooga – tasapainoa vai vammoja?

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa etsivät joogan oikeaa olemusta.

TV1 tiistaina 13.3. klo 21.55 - 22.45

Yle Areenassa 30 päivää

Onko jooga tie tasapainoon vai vakaviin vammoihin, kysyy Voimala. Miksi juuri jooga puhuttelee tämän ajan ihmistä?

Voimala: Onko ihminen hyvä vai paha?

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa pohtivat ihmisen hyvyyttä ja pahuutta.

TV1 tiistaina 6.3. klo 21.50 - 22.40

YLE Areenassa 30 päivää

Myrsky nousi, kun Björn Wahlroos kumosi väitteen, että Suomesta olisi tulossa luokkayhteiskunta. Hän ei kiistä ettei syrjäytyminen olisi ongelma, mutta syy-yhteydet nähdään Wahlroosin mielestä väärin.

Voimala: Köyhästä kotitalosta maailmalle

Siirtyykö vaurioitunut sukupolvien ketju yhä edelleen seuraavalle sukupolvelle, kysyvät Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

TV1 tiistaina 28.2. klo 21.45 - 22.35

YLE Areenassa 30 päivää

Sodan perinnöstä ja sukupolvien ketjusta puhuvat Saara Cantell, Veikko Sonninen, Raija Lehtinen ja historioitsija Ville Kivimäki.

 

Voimala: Montako klikkausta päivään mahtuu?

Marketta Mattila ja Raisa Rauhmaa sukeltavat verkkoon.

TV1 tiistaina 21.2. klo 22.10 - 23.00

YLE Areenassa 30 päivää

Onko digi-informaatio savea, jota pystymme hallitsemaan ja muovailemaan sopiviksi päiväannoksiksi vai olemmeko jatkuvasti kasvavan informaatiokatastrofin aseettomia uhreja?

Voimala: Guggenheim vai popcorn?

Guggenheimia vai ei? punnitsevat Marketta Mattila (takana vas.), kaupunkitutkija Kaarin Taipale, taidehistorioitsija Tuula Karjalainen ja Raisa Rauhamaa, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (edessä vas.), kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen ja EMMAn johtaja Markku Valkonen.

TV1 maanantaina 14.2. klo 21.55 - 22.45

YLE Areenassa 30 päivää

Voimala: Perheen ja uran paineessa

Jorma Hynninen keskustelee Raisa Rauhamaan ja Marketta Mattilan kanssa taiteen inhimillisestä hinnasta.

TV1 tiistaina 7.2. klo 21.55 - 22.45

YLE Areenassa 30 päivää

Laulutaiteilija Jorma Hynninen ohitti viime keväänä seitsemän kympin rajapyykin.

Voimala: Pikku keisareita ja turvattomia reppanoita

Raisa Rauhamaa (vas.) ja Marketta Mattila kysyvät, kuka osaa enää kasvattaa lapsen.

TV1 tiistaina 31.1. klo 21.55 - 22.45

YLE Areenassa 30 päivää

Ohjaaja Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuva kuvaa maailmaa, jossa vanhemmat ovat väsyneitä ja kyvyttömiä, lapset turvattomia selviytyjiä.

Voimala: Onko salainen rakkaus totta vai petosta?

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa puhuvat ensimmäisessä lähetyksessä rakkaudesta.

TV1 tiistaisin alkaen 24.1. klo 21.55 - 22.45

YLE Areenassa 30 päivää

Onko salainen rakkaus totta vai petosta, kysyy ruutuun palaava Voimala-ohjelma.

Voimala: Kummalla viiraa pahemmin – yksilöllä vai yhteiskunnalla?

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa perkaavat kevään viimeisessä lähetyksessä psykokulttuuria.

TV1 perjantaina 15.4. klo 22.00. Sarja jää tauolle.

YLE Areena

Voimala kysyy, elämmekö ylenpalttisessa terapiateollisuudessa vai jäävätkö ihmiset liian yksin paniikkikohtausten ja ahdistuksen keskelle?

 

Voimala: Zeitgeist – ajan henki

Mistä löytyy ratkaisu parempaan maailmaan, kysyvät Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

TV1 perjantaina 8.4. klo 22.00

YLE Areena

Zeitgeist-liike haluaa tuoda esiin yhteiskuntamme ongelmien perimmäiset syyt ja tarjota vaihtoehdon vallitsevalle ajan hengelle. Liike haluaa lopettaa valuutttapohjaisen talousjärjestelmän ja korvata sen resurssipohjaisella järjestelmällä.

Voimala: Onko pakko suvaita?

Raisa Rauhamaa ja Marketta Mattila ihmettelevät, miksi nykyisin puhutaan niin vihaisesti.

TV1 perjantaina 1.4. klo 22.00

Mitä netissä levinnyt kristillisten nuorisojärjestöjen homokielteinen video kertoo sivistysvaltio-Suomesta?

Nuoren Annin kertomus omasta eheytymisestä nostatti uuden eroaallon evakelisluterilaisessa kirkossa.

Voimala: Masennuksen salaisuus

Marketta ja Raisa puhuvat vieraidensa kanssa suomalaisesta masennuksesta.

TV1 tiistaina 1.11. klo 21.50 - 22.40

YLE Areenassa 30 päivää

Nappeja, D-vitamiinia vai vertaistukea?

Voimala: Mahtinaisia

Tiina Weckström loistaa mahtirouvana Hella W -elokuvassa. Kuva: Snapper Films Oy.

TV1 perjantaina 11.3. klo 22.00

Voimalassa tavataan mahtinaisia Hella W:stä Miitta-tätiin.

Rohkea Miitta-täti tekee asioita, joita harva aikuinen nainen uskaltaa edes ajatella. Mistä tuutista näyttelijä Miitta Sorvali vetää esiin omaperäisiä hahmoja, jotka vailla mitään estoja uskaltavat kertoa omia totuuksiaan?

Voimala: Syö itsellesi parempi elämä

Onko terveellisestä syömisestä tullut ihmiselle jo pakkomielle, kysyvät Raisa Rauhamaa ja Marketta Mattila.

TV1 perjantaina 4.3. klo 22.00

Tietokoneen viereen naposteltavaksi goji-kaakao-cashew-mix ja jääkaappiin raakasuklaata ja kahvin sekaan pakurikääpäjauhetta.

”Aivan käsittämätöntä super-ruokaa on männyn siitepöly”, sanoo ravintovalmentaja Jaakko Halmetoja.

Voimala: Torpparit elonkerjuulla

Raisa Rauhamaa ja Marketta Mattila pohtivat vieraineen, onko maanviljelijöistä tullut torppareita.

TV1 perjantaina 24.2. klo 22.00

Maanviljelijät Sirkka Nukari (92) ja Simo Ralli (43), sukutilan tytär Elina Knihtilä ja ohjaaja Mika Myllyaho puhuvat maan voimasta.

Sirkka Nukari oli 25-vuotias kun hän joutui kovan paikan eteen. Nuori sairaanhoitaja joutui yllättäen ottamaan vastuun Nukarin sukutilasta sota-aikana.

Voimala: Perinteen taakka

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa käyvät käsiksi sukupolvien väliseen taakkaan.

TV1 perjantaina pe 18.2. klo 22.00

KOM-teatteri teki 40-vuotisen uransa kunniaksi juhlanäytelmän KONE. Näytelmä kertoo Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä perheyrityksestä, Koneesta.

Voimala: Maine ja julkisuuden hallinta

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa ravistelevat julkisuuden rajoja.

TV1 perjantaina 11.2. klo 22.00

Skandaalit ja kohut ovat tiedotusvälineiden jokapäiväistä ruokaa. Kohu-uutisia kierrätetään lehdestä toiseen ja parhaassa tapauksessa media alkaa itse päivitellä median synnyttämää kohua.

Viestintäpäällikkö Eveliina Talvitie on joutunut kohujulkisuuteen. Julkisuus on tullut hänelle pyytämättä ja yllättäen.

Voimala: Seikkailu henkimaailmassa

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa puhuvat vieraidensa kanssa henkimaailman asioista.

TV1 tiistaina 18.10. klo 21.50 - 22.40

YLE Areenassa 30 päivää

Mielen rajoista ja oudoista kokemuksista keskustelevat Voimalassa ohjaaja Kaija Juurikkala, suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi, toimittaja Heikki Saure ja psykiatrian erikoislääkäri Heikki Nikkilä.

Voimala: Vihaa tai hyssyttelyä

Marketta Mattilan ja Raisa Rauhamaan vierailla on erilaisia näkökulmia maahanmuuttoon ja islamiin.

TV1 perjantaina 28.1. klo 22.00

Voimala nostattaa puhetta maahanmuutosta ja islamista. Miksi se on joko sinisilmäistä hyssyttelyä tai suoraa vihaa?

Voimala: Ulos viinan umpikujasta

Raisa Rauhamaa ja Marketta Mattila selvittävät, miten parisuhteen voi pelastaa viinan kiroilta.

TV1 perjantaina 21.1. klo 22.00

Kun mies juo kaljaa kellarissa, naisen osa on katkera viha.

On harvinaista, että uskaltaa puhua ääneen perheen alkoholiongelmasta edes lähipiirissä. Tuulevi ja Henrik Aschan kertovat Voimalassa selviämistarinansa.

Voimala: Miten vapautua Venäjä-traumasta?

Raisa Rauhamaa ja Marketta Mattila kysyvät, muten suomalainen voisi vapautua venäläistraumasta?

TV1 perjantaina 14.1. klo 22.00

Suomalainen romanttinen Venäjä-rakkaus ja venäläisten kylmä realismi eivät kohtaa tosiaan", sanoo Venäjän ja Itä-Euroopan yliopiston lehtori Arto Luukkanen, joka tuulettaa Suomen suhdetta itänaapuriin räväkässä pamfletissaan Suomi Venäjän taskussa.

Voimala: Koivuniemen karisma puree

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa aloittavat uskontoteemalla.

TV1 perjantaisin alkaen 7.1. klo 22.00

Miksi Koivuniemen herran karisma puree?

Samalla kun evankelisluterilainen kirkko painii julkisuuskuvansa kanssa, karismaattiset liikkeet vetävät puoleensa väkevämpää hengellisyyttä kaipaavia jäseniä.

Usein lahkot ja voimakkaan johtajan alaisuudessa toimivat yhteisöt eristäytyvät omaan turvalinnakkeeseen ja kokevat taistelevansa muuta maailmaa vastaan.

Voimala: Vorraaja ja tynnyrissä kasvanut tyttö

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa haluavat keskustella kipeistä asioista kuten häpeästä.

TV1 keskiviikkona 21.4. klo 22.00

Äskettäin ilmestyi Panu Rajalan kirjoittama Lasinkirkas, hullunrohkea (Wsoy 2010), joka kertoo legendaarisen runoilijan Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.

Voimala: Vaikea suvaita erilaisuutta

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa kysyvät, miksi toisenlaisia mielipiteitä on vaikea hyväksyä.

TV1 keskiviikkona 14.4. klo 22.00

Kristuksen morsian-näytelmä haastaa fundamentalistit ja vapaamieliset.

Kevään ajankohtaisin näytelmä Kristuksen morsian iskee juuri nyt vellovaan keskusteluun naispappeudesta, homoliitoista ja fundamentalistisesta liikehdinnästä kirkon laidoilla.

Voimala: Facebook – kylmä kaveri vai tosi ystävä?

Onko facebook virtuaaliystävien verkko, jonka kautta yksinäisyys näyttää paremmalta, kysyvät Marketta (vas.) ja Raisa.

TV1 keskiviikkona 31.3.2010 klo 22.00 - 22.50

Sosiaalinen media ei ole enää nuorten nörttien erikoissanastoa, vaan se vetää puoleensa päivä päivältä yhä enemmän väkeä.

Viimeisten tutkimusten mukaan tänään facebookiin liittyy suurimpana joukkona keski-ikäiset koulutet naiset.

Voimala: Syöpä koskettaa jokaista

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa keskustelevat syövästä ja sen hoidosta.

TV1 keskiviikkona 24.3. klo 22.00

Omainen, potilas ja kaksi lääkäriä puhuvat Voimalassa syövästä.

Joka kolmas suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään ja kun tähän lisätään potilaan omaiset, niin se koskettaa jokaista suomalaista.

Voimala: Vapaaehtoisesti köyhä

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa keskustelevat vieraiden kanssa mässäilystä ja säntäilystä.

TV1 keskiviikkona 17.3. klo 22.00

Slow-liike ja downshifting kuulostavat trendisettereiden ja mainosnikkareitten uusilta kulutuskeksinnöiltä. Sanojen takana on suurempi linjaus.

Tavaravuorien ja tiukasti aikataulutetun elämän näännyttämä ihminen alkaa sanoa jo, että nyt riittää.

Voimala: Naisartistien vuoro

Marketta Mattilan (vas.) ja Raisa Rauhamaan vieraaksi saapuu naisartisteja.

TV1 keskiviikkona 10.3. klo 22.00

Suomeen on muutaman vuoden aikana syntynyt vahva joukko uusia naisartisteja, jotka haluavat itse mahdollisimman paljon vaikuttaa siihen, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa.

Nämä naiset eivät halua muuttua muiden määrittelemiksi myyntituotteiksi, vaan pitävät kiinni omasta ominaislaadustaan ja näkemyksestään.

Voimala: Minä ja äiti

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa peilaavat äiti-tytär -suhdetta.

TV1 keskiviikkona 3.3. klo 22.00

Suhde äitiin on jokaisen ihmisen elämän ensimmäinen ihmissuhde.

Kasvu varhaisesta symbioosista kohti erillistä persoonaa on, monimutkainen prosessi. Erityisen latautunut on äidin ja tyttären suhde.

Voimala: Kansankirkon tilaisuus

Voimalassa kohtaavat arkkipiispaehdokkaat Turun piispa Kari Mäkinen (vas.) ja professori Miikka Ruokanen.

TV1 keskiviikkona 24.2 klo 22.00

Miten käy kansankirkon, kun kirkkokansa kutistuu?

Vuosittain julkaistaan uusia tilastoja kirkosta eronneiden määristä, mutta siitä huolimatta usko ja hengellisyys kiinnostavat monikulttuurisessa Suomessa.

Voimala: Tuoko köyhäily paremman elintason?

Riittäisikö vähempikin säntäily ja mässäily, kysyy Voimala.

TV1 keskiviikkona 17.2. klo 22.00

Slow-liike ja downshifting kuulostavat trendisettereiden ja mainosnikkareitten uusilta kulutuskeksinnöiltä. Sanojen takana on suurempi linjaus.

Tavaravuorien ja tiukasti aikataulutetun elämän näännyttämä ihminen alkaa sanoa jo, että nyt riittää.

Voimala: Miksi nykytaiteessa kuohuu?

Tapio Piiraisen ohjaamassa Suuri performanssi -elokuvassa sukellettiin nykytaiteen maailmaan. Rooleissa nähtiin Leevi Salomonsen (Esko Salminen), Kaija Koivula (Kirsti Väänänen) ja Jaakko Tolvanen (Kai Lehtinen).

TV1 keskiviikkona 10.2. klo 22.00

Viime viikkoina lehtien sivuilla on käyty kiivasta keskustelua siitä, kuka Suomen taiteessa määrää.

Voimala: Elämä lahkon vankina

Miten ihmiset päätyvät sairaiden rituaalien uhreiksi, kysyvät Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa.

TV1 keskiviikkona 3.2. klo 22.00

Leevi K. Laitinen annettiin nelivuotiaana kartanolaisiksi kutsuttujen uskonlahkolaisten kasvatettavaksi.

Voimala: Stressiä onnen tavoittelusta

Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa kysyvät, miksi onnen tavoittelusta on tullut niin raskas asia.

TV1 keskiviikkona 20.1. klo 22.00

Selkä hajalla, uni ei tule ja ahdistaa – missä syy, kysyy Voimala.

Tasapainoinen ja onnellinen elämä on jokaisen ihanne. Suoritusyhteiskunnassa hankitaan monia taitoja ja erityisosaamista, jotta pärjättäisiin paremmin tietoyhteiskunnan nopeissa haasteissa.

Voimala: Turpiin vaan ja onnea!

Marketta Mattila (vas.) ja Raisa Rauhamaa haastavat henkiseen muutokseen.

TV1 keskiviikkona 13.1. klo 22.00

Turpiin vaan ja onnea! Onko väkivalta suomalaisten erikoisosaamista?

Voimalassa keskustelemassa sosiologi Emmi Lattu, kulttuurihistorian dosentti Kustaa H. J. Vilkuna, toiminnanjohtaja Tomi Timperi ja Käpylän Pyövelinä tunnettu Jukka Järvinen.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan



Muualla Yle.fi:ssä