Juttuarkisto » Itse asiassa kuultuna


Itse asiassa kuultuna

Kaksinkertainen presidenttiehdokas, maaherra ja ylijohtaja Kalevi Kivistö on vanhan ajan politiikan herrasmies.

TV1 torstaina 1.5.2014 klo 18.10 - 19.00, uusinta maanantaina 5.5. klo 16.00

Yle Areenassa 30 päivää

Itse asiassa kuultuna: Jaakko Iloniemi

Ministeri Jaakko Iloniemi on päässyt seuraamaan suuria murroksia kotimaassa ja ulkomailla.

TV1 maanantaina 1.4. klo 19.40 - 20.30, uusinta lauantaina 6.4. klo 23.20

Yle Areenassa 30 päivää

Itse asiassa kuultuna: Rehn, Donner ja Hämäläinen

Ministeri Elisabeth Rehn on ehtinyt paljon.

TV1 keskiviikkona 28.12. klo 21.35 - 22.20

YLE Areenassa 7 päivää

"Mutta vähän haikeaa on se, että elämänkaari on kuitenkin kääntynyt laskuun. Enää edessä ei ole sellaisia suuria tavoitteita kuin nuorempana". Näin saatoimme lukea Eeva-lehdestä elokuussa 1987.

Itse asiassa kuultuna: Harri Holkeri

Harri Holkeri oli valtioneuvoksen arvonimen saanut poliitikko.

TV1 tiistaina 23.8. klo 19.00 – 20.00

YLE Areenassa 7 päivää

Vuonna 1998 tehdyssä ohjelmassa Leo Lehdistö keskustelee Harri Holkerin kanssa Pohjois-Irlannista, Holkerin pääministerivuosista, kokoomuksesta, kunnallispolitiikasta, urheilusta, Uudesta Suomesta ja Suomen Pankista.

Itse asiassa kuultuna – Jaakko Kalela

Suurlähettiläs Jaakko Kalela on neljän presidentin mies.

TV1 torstaina 2.6. klo 20.55

YLE Areena

Eläkkeelle viime vuoden lopulla siirtyneen suurlähettiläs Jaakko Kalelan ura valtion korkeana virkamiehenä hakee vertaistaan Suomen historiasta.

Itse asiassa kuultuna: Niilo Hallman

Niilo Hallman hävitti Suomesta lasten ripulikuolemat havaitessaan, että aiheuttajana oli huono maitohygenia.

TV1 sunnuntaina 13.2. klo 10.00

Helsingin yliopiston pitkäaikainen lastentautiopin professori, Lastenklinikan ylilääkäri Niilo Hallman (1916–2011) kuoli Helsingissä 13. tammikuuta. Hän oli 94-vuotias.

TV1 lähettää vuonna 2007 valmistuneen ohjelman Itse asiassa kuultuna: Niilo Hallman. Ohjelmassa 91-vuotiasta Hallmania haastattelee toimittaja Mirja Pyykkö.

Itse asiassa kuultuna: Eero Huovinen

Emerituspiispa Eero Huovinen ei saarnaa tänä jouluna tuomiokirkossa.

TV1 torstaina 6.1. klo 21.05

Lähes kaksi vuosikymmentä Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen saarnasi aina jouluaattoisin täpötäydessä tuomiokirkossa.

Nyt Huovista ei enää saarnatuolissa nähdä, sillä hän jäi eläkkeelle elokuun lopussa.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan



Muualla Yle.fi:ssä