Juttuarkisto » Yle Fem


Yle päivitti television HD-jakelulinjaukset

Yle nopeuttaa teräväpiirtoon siirtymistä. Yhtiö pyrkii saamaan kaikki neljä televisiokanavaansa jakeluun teräväpiirtona viimeistään vuoden 2014 alkupuolella. Yle haluaa näin edistää HD-tekniikan käyttöönottoa Suomessa.

"Television kehitys vie kohti laadukkaampaa ja elämyksellisempää kuvaa. Suomalainen yleisö odottaa, että se pääsee nauttimaan tästä kehityksestä", arvioi julkaisujohtaja Ismo Silvo.

 

Ylen tv-kanavat suorana Areenassa

Ylen tv-kanavia voi nyt katsella entistä helpommin ja monipuolisemmin. Kaikki Ylen tv-kanavat, Yle TV1, Yle TV2, Yle Teema ja Yle Fem ovat nähtävissä suorana Yle Areena -verkkopalvelussa.

Lisää saamenkielisiä uutisia Ylen tv-kanaville ja Yle Areenaan

Yle parantaa merkittävästi saamenkielistä uutispalveluaan. Ensi syksynä Yle aloittaa uuden, kokonaan oman saamenkielisen toimituksen tekemän uutislähetyksen Yle TV1:n iltapäivässä. Yle Ođđasat -lähetys sijoitetaan Ylen pääuutiskanavalle Yle TV1:lle. Lähetysaika on iltapäivällä klo 15.10.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan



Muualla Yle.fi:ssä