Itse asiassa kuultuna – Claes Andersson

Julkaistu torstaina 29.03.2012 0 128

Claes Andersson on kulkenut pitkän tien lääkäristä politiikan huipulle.

TV1 maanantaina 9.4. klo 19.50 - 20.30

Yle Areenassa 7 päivää

Miten vei lääkäri, psykiatri, kirjailija, jazzpianisti Claes Anderssonin tie politiikan huipulle? Mistä porvarisperheen vesan vasemmistolainen maailmankuva syntyi?

 

Marraskuun liike

Työskentely mielisairaalassa 1960-luvulla avasi Anderssonin silmät yhteiskunnalliselle epätasa-arvolle.

Ohjelmassa Itse asiassa kuultuna hän kertoo 1960-luvun mielenterveyshoidosta ja siitä, millaisia uusia tuulia hän oli tuomassa alalle.

Andersson oli mukana perustamassa ns. Marraskuun liikettä, joka ajoi asunnottomien alkoholistien, mielenterveyspotilaiden ja vapautuvien vankien asioita.

Marraskuun liikkeen kautta hän liittyi lopulta SKDL:än, jonka riveistä tuli valituksi eduskuntaan 1987. Ehdokkaaksi hän sanoo suostuneensa, koska hänelle vakuutettiin, että läpimenon vaaraa ei ole.

 

Kirjoittamista ja runoutta

Andersson muistelee Vasemmistoliiton alkutaivalta 1980-luvulla ja pitää tehtyjä ratkaisuja oikeina, vaikka kaikki vasemmistoväki ei vieläkään mahdu samaan eduskuntaryhmään.

Vaikka leipätyö tuli tehtyä psykiatrina ja poliitikkona, Andersson pitää rakkaimpana työnään kirjoittamista ja kirjallisuudenlajeista läheisimpänä runoutta. Myös keikkailu jazzmuusikkona jatkuu viikoittain.

Claes Anderssonia haastattelee Juho-Pekka Rantala. Tuotanto Yle Asia 2012.

 

Suosittele128 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä