Ulkolinja: Japani – yhden kortin varassa

Julkaistu keskiviikkona 04.12.2013 0 4

Osakassa jaksetaan juhlia eikä huominen vielä nuoria huoleta. Japanissa työelämään astuvilla on edessään kovia haasteita kun väestö vanhenee ja työikäisten määrä pienenee.

TV1 torstaina 12.12. 2013 klo 22.00 - 22.55, uusinta keskiviikkona 18.12. klo 23.00 ja keskiviikkona 22.1.2014 klo 23.05

Yle Areenassa 30 päivää

Myyntipäällikkö Hideyuki Maeda vaikuttaa helpottuneelta. Osakalaisen taiteilijatarviketehdas Holbein Worksin tilanne näyttää nyt pitkästä aikaa vakaalta.

”Jenin halpenemisen takia viennin pitäisi nyt helpottua. Odotamme, että erityisesti Yhdysvalloissa tilanne paranee”, Maeda sanoo.

Holbein Works vie öljy- sekä akvarellivärejä Yhdysvaltain lisäksi myös Aasian maihin. Vientimäärien putoaminen on nyt taittunut.

Syy on Japanin pääministerin Shinzo Aben julistama uusi talouspolitiikka, joka on ristitty abenomicsiksi.

 

Keskuspankin johtaja vaihtoon

Vajaa vuosi sitten pääministerinä aloittaneen Aben ensimmäinen suuri uudistus oli keskuspankin johtajan vaihtaminen.

Samalla pankki menetti itsenäisyytensä, kun Abe määräsi sen laskemaan markkinoille roimasti lisää rahaa. Löysä rahapolitiikka pudotti välittömästi jenin arvon niin, että vientiteollisuus on taas lähtenyt vetämään.

Samaan aikaan Abe ilmoitti mittavasta elvytysohjelmasta sekä rakenneuudistuksista, jotka tähtäävät muun muassa työsuhdeturvan heikennyksiin.

 

Kasvuvuodet takana

Radikaaleilla toimilla Japani yrittää pyristellä irti jo yli 15 vuotta jatkuneesta taloustaantumasta.

Maa ajautui 1990-luvun talouskriisin seurauksena harvinaiseen deflaatiokierteeseen: hinnat putosivat, mutta valuutan arvo säilyi korkeana.

Japanin vientiteollisuus ajautui ennennäkemättömiin ongelmiin, ja maa alkoi velkaantua kovaa vauhtia. Historiaan jäivät 1970 ja 1980 -lukujen hulppeat kasvuvuodet, jolloin kokomaailma oppi käyttämään japanilaista viihde-elektroniikkaa ja autoja.

 

Työsuhdeturva heikkenee

Nyt kierrettä katkaistaan kovin ottein.

”Abenomics on ollut toistaiseksi menestys. Mutta virheisiin ei ole varaa. Katsokaa vaikka, miten eurolle kävi”, sanoo talouslehti Nikkein toimittaja Yasuhiko Ota.

Japanin talousluvut ovatkin kääntyneet pitkästä aikaa nousuun. Yleisin mittari, bruttokansantuote, on noin neljän prosentin kasvuvauhdissa vuositasolla. Mutta silti monet epäilevät, että juhlaan ei ole aihetta.

Japanin valtionvelka on OECD-maiden suurin, ja Aben aloittama julkinen elvytys vain kiihdyttää velan kasvua.

Rakenneuudistukset taas heikentävät työsuhdeturvaa ja luovat epävarmuutta varsinkin nuorten keskuudessa.

 

Väestökatoa vaikea oikaista

Vielä vakavampana ongelmana pidetään Japanin väestörakennetta. Japanissa on maailman vanhin väestö - jo joka neljäs japanilainen on yli 65-vuotias.
Samaan aikaan syntyvyys ja työikäisten määrä ovat pudonneet.

Työmarkkinoille tulevat nuoret joutuvat usein matalapalkka- ja silpputyökierteeseen eivätkä voi perustaa perhettä. Aben uudistukset eivät nuorten tilannetta helpota.

Väestökadosta on tullut itse itseään ruokkiva syöksykierre, jota on vaikea oikaista.

 

Yhden kortin varassa

Shinzo Aben radikaali talouspolitiikka ei ole taikatemppu. Toisaalta muutkaan toimet eivät ole Japania viime vuosina auttaneet.

”Japanin vaihtoehdot ovat vähissä. Takaisin ei ole paluuta. Nyt kaikki on yhden kortin varassa”, sanoo Japanissa asuva talousanalyytikko Peter Tasker.

Dokumentin on käsikirjoittanut ja ohjannut Marko Lönnqvist, ja kuvannut Ghadi Boustani. Yle 2013.

 

Tonnikalat huutokaupataan vielä perinteisin menoin Tokion Tsukijin kalatorilla vaikka talouskriisi on iskenyt tännekin. Moni tukkukauppias on joutunut lopettamaan toimintansa.

 

Suosittele4 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä