10 uutta käskyä

Julkaistu maanantaina 21.12.2009 66 139

Olin kouluikäisenä kiltti tyttö. Noudatin sääntöjä. Kun noudatti sääntöjä, tunsi olevansa jotenkin turvassa.

Normaalin 1960-luvun suomalaisen maalaislapsuuden eläneenä opin pyhä- ja rippikoulussa ne moraalisäännöt, jotka lähtevät Mooseksen laintauluista. Niistä laintauluista, jotka annettiin, kun muinaiset kansat vielä elivät paimentolaiskulttuurissa.

Myöhemmin on elämässä ollut kaikenlaista kapinaa, eivätkä laintaulut aina ole riittäneet turvan antajaksi.

Käskyjä tarpeeseen

Ahdistaa. Milloin pienemmät, milloin suuremmat asiat. Ympäristön tila ja globalisaation uhrit, lasten heitteillejätöt ja leipäjonot. Ja informaatiotulva.

Tarvitsisimmeko siis uusia henkisiä tienviittoja, joita noudattamalla eläisimme parempaa elämää ja saisimme siinä sivussa myös mielenrauhaa?

Tässä tarkoituksessa pyysimme yhdeksän eri tavoin fiksua ihmistä kahdeksi vuorokaudeksi syrjään melusta ja tohinasta, ikiaikaiseen nuotiopiiriin.

He saivat tehtäväkseen laatia ”Kymmenen uutta käskyä ”tämän ajan tarpeisiin ja ahdistukseen.

Ne syntyivät. Kirkkaassa toukokuun auringossa ja kauniissa, valoisassa yössä.
Erästä keskustelijaamme lainatakseni ”ihmisen kokoiset” käskyt, tienviitoiksi meille levottomille.

Merimerkkejä itselle

Joulunajan ilon ja riemun keskellä löytyy aikaa myös pohdiskelulle. Niinpä voimme Käsky-sarjan keskustelijoiden seurassa nyökytellä ja opponoida, etsiä omia merimerkkejämme.

Niin kävi ainakin minulle, sarjan ohjaajalle, kun syksyn mittaan näitä ohjelmia leikkasin.

Mielen- ja joulunrauhaa toivotellen,

 

Helena Kokko
TV-ohjaaja
YLE Kulttuuri

 

 

10 uutta käskyä

Aikaisempia Tästä puhutaan -kirjoituksia

 

Suosittele139 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 08.01.2010

Kiitos ohjelmasta sekä tuottajille että keskustelijoille. Kattava otos leämänkirjoa. Mielestäni keskustelijat olivat sopivan erityyppisiä ja eri-ikäisiä. Elämässä vain on vanhempiakin ihmisiä!

Ykkänen nosti huomattavasti profiiliaan. Jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa.

lauantaina 09.01.2010

Hei Haloo
Onko töpseli seinässä?
Onko listan uudet 10 käskyä, viimeinen käsky, ole nöyrä?
Nöyryydestä keskustellaan juuri 9.1.2010 YLE1:n ohjelmassa 10:00.
Miettikää vähän miksi ihmisen täytyy olla nöyrä?
Kenelle ihmisen täytyy olla nöyrä?
Miettikää ketkä nöyryyttävät ihmistä?
Miksi silloin täytyy nöyrtyä?

Lopuksi miksi 10 uutta käskyä?
Miksi käskyä?
Eikö se ole nöyryyttävää?

Utelias

lauantaina 09.01.2010

Kiitos loistavasta ohjelmasta!

Näin ne eduskunnan asiatkin pitäisi ratkaista, ulkona neljän elementin äärellä. Se ankea eduskuntasali, jossa jokainen yrittää päteä ja sanoa viimeisen sanan minuutin puheenvuorossaan. Siellä tunteet kuumenee järkipuheita heikentäen.

Tässä ryhmäkoko oli sopiva jolloin yksikään edustaja ei jää piirin ulkopuolelle ja on ajatuksellisesti kokoajan mukana keskustelussa. Tästä seuraa mielten fuusio (aivoriihi), toisin kuin eduskunnan rikkonaisten ajatuksien ja väärinymmärrysten taistelukenttä.
Pitäisikö kehittää uusi(?) järjestelmä ratkaisemaan yhteiskunnallisia kysymyksiä tämän pohjalta.

Toivottavasti ohjelma saa jatkoa - kiperiä pohdinnanaiheita löytyy aina!

sunnuntaina 10.01.2010

Kirjoitin juuri Espoon seurakuntalehden ESSEN keskustelupalstalle kiitokset tästä tv1 ohjelmasta. Teksti oli pitkähkö, en sitä tässä toista.
Minusta kaiken turhanaikaisen ohjelmatuotannon ohessa, joka hipoo jo mauttomuuden rajoja jopa ykkösen nykyisyydessä, tämä oli erinomaisen hyvä ja suositeltava! Kiitos siitä ja lisää samankaltaista! Mieluiten yhtenä kokonaisuutena jatkossa.

Minä ymmärrän, etteivät nämä käskyt ole tarkoitettu kumoamaan aitoja ja alkuperäisiä, vaan ovat tarkoitetut herättelemään ihmisiä ja ajattelemaan mitä itse kukin voisi luomakunnan eduksi ja ihmisten rakentumiseksi tehdä.

Viisaita ihmisiä löytyy kyllä varmasti jatkossakin keskustelijoiksi. Voisi jopa harkita jotain pitkän linjan vammaista, köyhää, vanhusta jne. Tulisi marginaali näkökulmaa. Elämää sekin on. Ennenkaikkea tämmöinen keskusteluohjelma kuitenkin vaatii sekä sydämen että muun tasoista sivistystä ja tietoa asioista, että se avartaisi ja auttaisi ihmisiä syvempään ajatteluun.

sunnuntaina 10.01.2010

On ollut erittäin mielenkiintoista seurata käskyjen kehittelyä. Kymmenes taitaa nyt sitten puuttua ja jatko kiinnostaa. Kyllähän teillä tietysti on jo mielessä myöskin käskyjen purku eli Lutherin mukaan: mitä se on? Kun en tiedä niin hahmottelen: aivan uusi joukko purkamaan nyt tiivistettyjä käskyjä? ja näin keskustelu jatkuisi. Toivon myös, että Ylen palstalta vaivattomasti tulevat löytymään nämä käskyt ja mielellään oikein myös nämä vanhat Lutherit. Ikävältä tuntuu nykyään niin herkästi tapahtuva suorastaan herjaava palaute. Mutta jatkakaa ihmeessä ja kertokaa siitä jatkosta myös!

maanantaina 11.01.2010

Ohjelma oli kyllä hyvä, mutta tämä "keskustelupalsta" on hassusti toteutettu. Kyllä meillä katsojilla olisi ollut kommentoitavaa, jos jokaiselle jaksolle olisi ollut joku oma keskustelualue. Tällaisella palstalla ei voi jatkaa keskustelua.

maanantaina 11.01.2010

Kiitän ajatuksia herättävästä ohjelmasta.
Kiitän henkilöä, joka valitsi keskustelijat nuotiopiiriin.
Mielestäni kaikki keskustelivat tasavertaisina ja juuri keskustelijoiden taustojen erilaisuus teki pohtimisesta rikkaan.
Suuri kiitos keskustelijoille.

maanantaina 11.01.2010

Kiitos, kiitos! Todella hyvä ohjelma. Piti keskeyttää lauantaina viikkosiivous ja istua tv:n ääreen kun kaikki osat tuli uusintana, kyllä kannatti. Toivon lisää tällaisia hyviä keskusteluohjelmia arkisista asioista. Kiitos teille kaikille ohjelmassa mukana olleille.

tiistaina 12.01.2010

Miellyttävä ohjelma. Hyvät ideat puitiin. Inhimilliset keskustelijat. Kiitos!

tiistaina 12.01.2010

Lämpimät kiitokset tästä ohjelmasta! Kekustelijat oli hyvin valittu: fiksuja ja hyvin itseään ilmaisevia, rauhallisia, eri ikäisiä ihmisiä. Hienoa että tänä kaupallistuneena ja maallistuneena aikanakin keskustellaan oikeista moraalisista ongelmista. Ja miten keskustelu olikin saatu toteutettua/leikattua niin, että se kertakaikkiaan vangitsi kuuntelemaan ja pohtimaan näökulmia käsiteltävän olevaan asiaan!

keskiviikkona 13.01.2010

Ohjelmaideaa sinänsä voi kehua. Jokaisen keskustelijan kanssa voi olla samaa tai erimieltä tai siitä väliltä.Mutta olen samaa mieltä, että tällainen nettikommmentointi menee " harakoille ". Eli voisi syntyä paljon parenpaa debattia, kun jokaista ohjelmaa olis voinut kommentoida omalla palstalla.
Ja olis jopa voinut olla ihan oma toinen ohjelma, joka olis vähän kommentoinut ja asettanut keskustelijoiden moraalikäsittteet oikeisiin mittasuhteisiin. Siis tavallisen ihmisen tasolle. Mikä riittää akateemiselle ajattelun ammattilaiselle, mikä talousnero Sailakselle ja minkä on riittettävä esim työttömälle.
nim sosiaalietiikkaa vai etikkaa.

lauantaina 16.01.2010

Hieno, leppoisa tunnelma ohjelmassa. Kiitos siitä!
Ohjelman myötä sai itselle mahdollisuuden syventää joulun lomajaksoa ja pohtia elämäänsä:
monia roolejaan ja niistä selviytymistä. Mitä oikeasti haluan ja voin tehdä elämässäni?
Odotan josko työelämän ongelmista löytyisi jokin vastaavan tyyppinen ohjelma,
esim. tyyliin Sitoumukseni työhön, millä hinnalla? Arvokeskustelua tarvitaan.

perjantaina 12.03.2010

Vuoden naurut. Ei jeesus oikeesti mitä sontaa. Mukasyvällistä filosofiaa kuulee usein, mutta tää on kyllä ihan top5-kamaa. "Älä pelkää" ihanku jotain oikeesti hyödyttäs tommonen paskan lätinä. Ei vittu ketään jolla on enemmän ku 1 aivosolu kiinnosta kuunnella tommosta ripulia. Lapsikin ymmärtää maailmasta enemmän kuin mitä tässä ohjelmassa olevat kaverit.

Täyttä paskaa, saatana.

tiistaina 23.10.2012

Ohjelma herätti paljon lapsuusmuistoja, olin vuonna 1939 äitini masussa, kun talvisota alkoi, muistan kun 4 vuotiaana olin Runeberginkadun pommisuojassa Helsingin suurpommituksen aikana.

Tositarina Tuhkimo Yle ohjelmakeskustelusta lainaus.

Ihmisen suojelu. Kotivammaisuuden synty. Lapsuuden haavat.

Psykiatri Martti Paloheimon (1913-2002) kirjoissa löytyisi ehkä pohdittavaa.
Oliko hän aikaansa edellä, vai jatkammeko Kotivammaisuuden kierrettä?
Paloheimo käytti ilmaisua "Suomalainen kansanneuroosi."

Lainaus kirja-arvostelusta Kotivammaisuuden synty-suomalaisen lapsuuden haavat 1999.
Raju kannaotto lasten ja nuorten pahoinvointiin. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään lapsuuteen, mutta luonnollinen välittämisen ja huolenpidon ketju saattaa häiriintyä. Kotien suljettujen ovien takaa voi löytyä hätkähdyttävän paljon välinpitämättömyyttä, jopa henkistä väkivaltaa.
Jokainen äiti ja isä ei rakastakaan lastaan.

Martti Paloheimon kirja Ihmisensuojelu 1972.
Lainaus kirja-arvostelusta.

Keskustelu ihmisten ympäristön saastumisesta on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä. Martti Paloheimo lähestyy kysymystä uudelta, omaperäiseltä taholta. Hän tarkastelee ihmisensuojelua luonnonsuojelun osana.
Samaan aikaan, kun luonto saastuu ympärillämme, vahingoittuu myös ihminen ei vain ruumiillisesti, vaan yhä laajemmassa mitassa myö henkisesti.

Tämä kuvastuu erityisen näkyvästi psykiatrin työkentässä, ja on saanut tri Paloheimon kaavailemaan ihmissuojelun kokonaisohjelmaa.
Hänen kirjansa on haaste yhteisöllemme edessäolevan tuhon estämiseksi, Se on depatti ja protestikirja, jossa myös lämpimällä tunteella ja avoimella itsetilityksellä on osansa.

Google haku >lapsuuden haavat < runsaasti lainauksia Kotivammaisuus kirjasta.
Ensimmäisessä otsakkeessa on 15 sivuinen lainaus kirjasta.
-------

sunnuntaina 28.10.2012

Katsoin ohjelman jokunen vuosi sitten, todella mielenkiintoinen ohjelma- kkitokset siitä.

Henkiklökohtaisesti olen sitä mieltä, että kymmenen käskyä nimi olisi muutettava ja käyttävä ilmaisua. Kymmenen elämänohjetta.
-

tiistaina 20.11.2012

Tänään aiheena oli TARPEEKSI. En voinut katsoa ohjelmaa loppuun asti. Tulin vihaiseksi. Kaunis ajatus, mutta ketkä siellä puhuvat ja mistä maasta?!!!

Suomessa eletään näinkin:

Nainen pääkaupunkiseudulla, 30 v, kolme tutkintoa, ei töitä, eikä pääse työttömien kirjoihin, evätty 10 kertaa, vaikka ei ole ollut moneen kk oppilaitoksessa kirjoilla. Syy on että viimeisen tutkinnon päästötodistus annetaan oppilaitoksesta vain kerran vuodessa, lokakuussa, ja vaikka opiskelut on suoritettu eikä ole edes kirjoilla missään oppilaitoksessa, niin työvoimatoimisto on pyytänyt yli puolen vuoden ajan lisäselvityksiä kymmenen kertaa. Ja hylännyt kymmenen kertaa!

Töitä ei löydy. On haettu yli sataa työpaikkaa. Haastatteluun pyydetty kaksi kertaa.

Onko kolme tutkintoa tarpeeksi? Onko tarpeeksi kun on hakenut yli sataa työpaikkaa?

Sosiaalivirastosta ei saa mitään, koska seitsemän kuukauden aikana oli yksi päivä tilapäistöitä. Onko 70,10 euroa/kk tarpeeksi?

Mistä maksaa vuokran? Ruoan? Opintolainan? Bussilipun?

Niin mistä maasta ohjelmassa puhuttiin?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä