Seitsemäs taivas: Ihminen – ihan psykoosissa

Julkaistu maanantaina 08.10.2012 5 150

Juha Hurme tietää, miltä tuntuu kun tulee hulluksi.

TV1 perjantaina 12.10. klo 22.00 - 22.50

Yle Areenassa vuoden ajan.

Missä se tuntuu, kun ihmisen goretexi murtuu ja suljetun osaston ovet sulkeutuvat?

Onko olemassa salasana, jonka avulla hullun kirjoista pääsee pois?

Kirjailija, teatteriohjaaja Juha Hurme meni psykoosiin ja tuli sieltä pois.

 

Melkein äidin perässä

”Yhtäkkiä systeemi romahtaa. Ymmärsin tavallaan siinä hetkessä, että nyt henkiset rakenteeni luhistuvat ja jyrkästi”, Juha Hurme kertoo

Hän eli kaksi viikkoa putkeen kauhuelokuvaa, jossa äärimmäinen piina ja kidutus olivat nurkan takana.

Hurme käveli omin jaloin sairaalaan ja pääsi suljetulle osastolle kuukaudeksi.

Psykoosin alku ajoittui hetkeen, jolloin Hurmeen äiti teki kuolemaa toisaalla. Äidin kuolemasta tuli pojan pieni kuolema.

”Lähdin saattoretkelle äidin perässä ja meinasin mennä mukana.”

 

Kun yhteys toiseen ihmiseen katoaa

Sairaalajakson jälkeen Hurme sairastui syvään masennukseen, joka kesti kahdeksan kuukautta. Se oli viedä hengen.

Sairauden pahimmassa vaiheessa Hurmeella oli käsitys, että hän oli itse universumin keskiössä. Taudin ytimessä on nimenomaan se, että hukkaa yhteyden toiseen ihmiseen ja käpertyy itseensä.

Paraneminen oli palaamista takaisin yhteyteen muiden ihmisten kanssa.

Juha Hurmetta haastattelee toimittaja Maarit Tastula.

 

Suosittele150 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 13.10.2012

Onko tämä uusinta?

maanantaina 15.10.2012

Uusi haastattelu on, ei uusinta.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 15.10.2012

Harmi, että Tastulakin menee "Inhimillisen tekijän" juttujen tasolle sairauskertomuksilla ja muilla negatiivisilla kertomuksilla. Televisiossa tarvittaisiin enemmän positiivisia ihmisiä kertomaan tarinoita onnistumisen mahdollisuuksista ja elämän hyvistä puolista.

perjantaina 02.11.2012

Onko tätä mahdollista tallentaa ulkoiseen laitteeseen mp3-muodossa, jotta sen voisi pelkästään kuunnella?

maanantaina 05.11.2012

Valitettavasti tallentaminen ulkoiselle laitteelle mp3-muodossa ei ole mahdollista.
Ystävällisin terveisin
Ylen tekninen neuvonta

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä