Titanic – matkalla pimeään

Julkaistu keskiviikkona 28.03.2012 10 206

Laivalla matkustivat muun mussa lady Manton (Geraldine Somerville) ja lordi Manton (Linus Roache).

TV1 tiistaisin 3. - 10.4. klo 21.00 - 22.35

YLE Areenassa 14 päivää

Juuri ennen keskiyötä 14.4. vuonna 1912 vastavalmistunut valtamerilaivojen kuningatar, varustamon ylpeydenaihe ja uppoamaton RMS Titanic törmäsi jäävuoreen. Alus painui hyiseen merenn.

Vain viisi päivää aiemmin ylväs kaunotar oli lähtenyt liikkeelle Southamptonista suuntanaan New York.

Haveri vei mukanaan 1517 ihmistä: naisia, miehiä ja lapsia yhteensä 28 kansallisuudesta. Onnettomuus jäi lähtemättömästi maailman mieliin.

Tänä keväänä tapauksesta tulee kuluneeksi sata vuotta.

 

Historiaan jääneitä henkilöitä

Downton Abbey -sarjan tekijä, Oscar-palkittu käsikirjoittaja Julian Fellows on kirjoittanut koskettavan, kaksiosaisen minisarjan Titanic (12) (Titanic). Sarja esitetään niin Britanniassa kuin TV1:llä haverin satavuotispäivän alla.

Valtaosa brittiläis-kanadalaisen draaman henkilöhahmoista on fiktiivisiä, mutta heidän tarinansa perustuvat huolelliseen tutkimustyöhön ja osin todellisiin tiedonmurusiin.

Laivalla nähdään myös historiaan jääneitä henkilöitä. Ketkä heistä jäävät henkiin, ketkä menehtyvät?

Olisiko turma ollut vältettävissä tai sen tuhovoima minimoitavissa? Kuolivatko matkustajat turhaan, ihmiskunnan teknologisen ja esteettisen turhamaisuuden uhreina?

Pääosissa mm.: Ben Bishop, Glen Blackhall, Ruth Bradley. Käsikirjoitus: Julian Fellows.

Tuotanto: Deep Indigo Productions, ITV Productions, Look Out Point, Britannia, Mid Atlantic Films, Sienna Films Inc, Kanada, 2012.

 

Toinen perämies Charles Lightoller (Steven Waddington) auttaa matkustajia pelastusveneisiin.

 

Muualla netissä:

Titanic (sarjan englanninkieliset sivut)

Yle Teema 14.4. Teemalauantai: Titanicin tuhosta 100 vuotta

Yle Uutiset: Titanicin hylkyä ympäröivät tämän päivän roskat

 

Suosittele206 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 10.04.2012

Ykkösjakso tulee uusintana...eikö kukaan huomaa?

tiistaina 10.04.2012

Juu niin pyörii ykkösosa uudelleen - eikä kukaan ole hereillä valvomossa! Tää on jo nähty....

tiistaina 10.04.2012

Sama huomattu täällä! Ärsyttää!!!

tiistaina 10.04.2012

Miten ihmeessä kukaan ei huomaa, että Titanicista esitetään ensimmäistä osaa!!! Ei ole edes mitään anteeksipyyntötekstiä ruudussa. Varmaankin kallis ohjelmahankinta, joka näin "upotetaan".

tiistaina 10.04.2012

Sattuu sitä vahinkoja paremmissakin yhtiöissä.
No, hoituu se toinen osa varmaan myöhemminkin, vaikka 14.4 uppoamispäivänä.

tiistaina 10.04.2012

Miten voi tapahtua, ettei kukaan huomaa ensimmäisen osan kertausta? Puhelinkeskus varattu jatkuvasti.

Tätä ihmettelee Ylen eläkeläinen

tiistaina 10.04.2012

Pääsin läpi puh. Päivystykseen. Kyllä tämä on kakkososa. Alkoi vain tosi pitkällä takaumalla!

tiistaina 10.04.2012

Miksi yleensä on tehty kaksi osaa, kun ensimmäinen kerrataan kokonaan kakkosessa. Älytöntä (rahastusta?).

keskiviikkona 11.04.2012

Se oli kakkososa!

Kaksiosaisesta Titanic-sarjasta esitettiin tiistaina 10.4. kakkososa ihan kuten pitikin. Sarjan erilainen dramaturgia ja takautumat saattoivat hieman hämätä. Jakso on katsottavissa vielä Yle Areenassa.

Päivi
verkkotoimittaja

torstaina 12.04.2012

Todella hieno sarja! Erilainen dramaturgia toimi mielestäni loistavasti. Kummastuttaa, miksi jotkut luulivat 2. osaa 1. osan uusinnaksi.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä