Hae YLEstä:
Uutismixi
  Etusivu Juttuarkisto Taustajutut Viikon kysymys Tekijät Kysymykset ja Palaute  
 

LÄHETYS


torstaisin TV1
klo 10.15

UUSINNAT


torstaisin
TV1 klo 12.35
Teema klo 15
TV2 klo 15.55
YLE24 klo 16.20
tähti
Taustajutut

AUTTI YKKÖSNIMEKSI HETKESSÄ


10.2.2005
Rovaniemeläisestä Antti Autista tuli hetkessä lumilautailun ykkösnimi Suomessa ja maailmalla, kun hän voitti kaksi kultamitalia lautailun MM-kisoissa Kanadassa. Sieltä hän singahti Yhdysvaltain Aspeniin ja vei voiton X-games -lumikourukisoissa nimekkäiden amerikkalaislautailijoiden edestä.

Suomeen Autti ehti vasta tällä viikolla. Pikavisiitillä pyöritys oli melkoista, juoksemista haastattelusta toiseen. Maanantai 7.2. alkoi kukonlaulun aikaan Ylen Aamu-tv:n haastattelussa. Edellinen ilta oli kulunut Arto Nybegin vieraana studiossa. Ja sitten oli vuorossa MTV3:n studio sekä Olympiastadion, jossa Autti jakoi haastatteluja kymmenen minuutin välein.

19-vuotias Autti totesi, ettei koskaan ole joutunut tällaiseen pyöritykseeen: "No en oo joutunu ja menin eilen Talmaan laskeen ja siellä oli kaks kuvausryhmää heti ennen ku oli ees kenkiä jalkaan saanu ni olihan se sillee vähän kiusallista välistä mutta hoidetaan kunnialla nää jutut ni eiköhän se siitä"

Autti itse on sitä mieltä, että voitto X-Games kisoissa oli vielä hienompaa kuin menestys MM-kisoissa. Yhdysvalloissa kisaan osallistuu laskijoita, jotka eivät kierrä MM-kisoissa. "Ne on kyllä vaikeemmat kisat".

Rennolla asenteella voittajaksi

Antti aloitti lautailun 9 vuotta sitten. Suomessa Auttia ei talvisin näy - aika kuluu kisoissa. Parhaiten pärjää kuulemma riittävän rennolla asenteella. Rinteeseen on turha mennä joka päivä pakolla. "Jos on joku semmonen päivä, etten jaksa lähtee mäkeen niin ei kannata mennä. Ja sitten kun tuntuu, että haluan mennä ni sitte käyn vaan koko ajan laskemassa." Eli ei mitään mustikkakeittoa rinnuksilla ja parta huurteessa -meininkiä. Varsinaisia treenejäkään ei ole olemassa: "Ei oo mitään sellasta ennalta määrättyä, että menen yhdeksältä aamulla treeneihin ja tuun kotiin ja sit illalla taas iltatreeneihin. Ei tää ole sellanen laji. Onneksi!".

Auttia rinteeseen vetävät hyvät kaverit. Parasta aikaa kehityksen kannalta ovat Suomen alkutalvi ja huhtikuu. Silloin on pehmeämpää lunta ja siksi parhaat mahdollisuudet uusien temppujen harjoitteluun. Kesällä harjoittelu on rennompaa. "Sitä on ihan hyvä käydä punttiksella, että paikat sitten kestää talvella. Ja kesällä skeittailen ja pompin trampoliinilla. Ja pelailen kavereitten kans kaikkia pallopelejä. Mutta siinäkin on vähän sama asenne ku tässä lautailussakin - rennolla fiiliksellä."

Täysipäiväinen lautailija

Opinnot Rovaniemen aikuislukiossa ovat Autilla jäissä, nyt hän keskittyy kilpailemiseen. Suhaaminen maasta toiseen ei ole ilmaista. Autin amerikkalaisille kilpakumppaneille mainossopimukset tuovat niin paljon rahaa, että taloja on kolme ja talli täynnä urheiluautoja. Autti sen sijaan asuu vanhempien luona. Valtion urheilijapalkka ja sponsorit takaavat kuitenkin sen, että lautailla voi nyt täysipäiväisesti.

Sponsorit myös velvoittavat, eli osa ajasta kuluu heidän tilaisuuksistaan: "Edustustilaisuuksia on tietenkin. Ollaan just jossain Ski Expo -messuilla ja sponssine ständeillä hengailemassa. Sitten on jotain mallihommia. Että pitäis hengaa vaan sen laudan kaa, ni meikä ei oikeen lämpee siihen. Mutta se kuuluu osana tätä juttua ja siihen on vaan totuttava".

Maailmancup-kiertue jatkuu Italian Torinossa. Torinon osakilpailu toimii samalla lumilautailijoiden esiolympialaisina.

Anttia kisat eivät jännitä, päinvastoin. "No nyt tällä hetkellä oon ihan fileissä lähteen pois Suomesta, että voi olla rauhassakin vähän aikaa ja pääsee taas laskeen", Antti nauraa.

Linkkejä aiheesta:
LISÄÄ LUMILAUTAILUSTA>>


AIEMMAT TAUSTAJUTUT

Katso lähetys
Osallistu keskusteluun
Koostamo
 
   
Päätoimittajat | Palaute | YLE24:n online-uutiset
|YLE|24 ©2005
Tämä sivu on optimoitu 1024x768 resoluutiolle.