Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
YleQ Kino Kangassalo. Olli Kangassalo, kuva: Seppo Sarkkinen.
Kino Kangassalo
joka toinen lauantai klo 16 - 18
(uusinta sunnuntaisin klo 9 - 11)


Radiosta puuttuu enää kuva! Ohjelman ensimmäisellä tunnilla elokuvamakasiini ja toisella tunnilla yhteen teemaan keskittyvä osuus.
puhe
Kino Kangassalo haastattelee tekijöitä, kokijoita ja asiantuntijoita, arvostelee niin ensi-illat kuin arvostelijatkin ja käsittelee dvd-julkaisuja. Kino Kangassalo -ohjelman blogi. Ohjelmassa mukana Jonni Roos ja Arvostelun ulkopuolella -palsta. Toimittajina Olli Kangassalo ja Mika Niva.
Kino Kangassalo 24.6.

CARROLL BALLARD

Valmistuttuaan Carroll Ballard teki kouluille eläinaiheisia opetusfilmejä ja oli vähällä unohtaa unelmat elokuvaohjaajan urasta.
Itse elokuvateollisuuteen Ballard päätyi erikoista reittiä. Hän oli mukana pehmopornoelokuvien tekijäkaartissa.

Menestys iski Ballardin kohdalle noin kolmekymmentä vuotta sitten, kun Francis Ford Coppola soitti keskellä yötä ja pyysi tekemään Musta ori -kirjasta elokuvan. Sen jälkeen mies on saanut varioida samaa aihetta uudelleen ja uudelleen.
DOME KARUKOSKI

Dome Karukoski on kiertänyt esikoisohjauksensa "Tyttö sinä olet tähti" kanssa maailman festareita. Sodankylässä ohjaaja on ollut aikaisemmin alan opiskelijana, mutta nyt ensimmäistä kertaa kutsuttiin ohjaajavieraaksi.
Karukosken yksi tehtävä Sodankylässä, muiden ohjaajien tapaan, oli vastata elokuvan esittämisen jälkeen yleisön kaikkiin, jopa kreiseihinkin kysymyksiin. Miltä tuntuu, kun on pakko seistä yleisön edessä ja keksiä vastaus milloin mihinkin kysymykseen?
Lisäksi Karukoski kertoo miten hän olisi ottanut elokuvansa huonon kritiikin vastaan, mikäli sellaista olisi tullut.
KOEKANIINI

Carroll Ballardin uusin elokuva Duma, sai valkokangas ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla. Elokuva-arkiston tutkija ja tämänkertainen koekaniini Jari Sedergren jopa herkistyi leffan aikana.
AAVIKKO

Aavikko-yhtye soittaa muysicia, lyhenne tulee sanoista mystic ja music. Bändi tuli keikalle Sodankylän elokuvajuhlille lähes sattuman kautta. Kino Kangassalo tapasi 2/3 yhtyeestä istumassa nurmikolla elokuvanäytöksen jälkeen.
103,7 Mhz
» Kino Kangassalo
Kino Kangassalo 24.6.

Kino Kangassalo 10.6.

Kino Kangassalo 27.5.

Kino Kangassalo 2.9.

Kino Kangassalo 19.8.

Kino Kangassalo 5.8.

Lähetä palautetta

» Viikon ensi-iltaelokuvat
» Jonni Roosin Arvostelun ulkopuolella
» Kino Kangassalo -ohjelman blogi
» Kuuntele Kino Kangassalon juttuja mp3-äänenä
» Kirjallisuusohjelma Peltirumpu
Kuuntele