www.yle.fi
kalastusretkeilymetsästys
ohjelma - lähetykset - juontaja - Onnin maja - palaute - etusivu
 
  Erätulilla räiskynyt jo 15 vuotta
- kalastuksen, metsästyksen ja retkeilyn harrastajien oma ohjelma

Erätulilla-ohjelmasarja ilmestyy TV2:n ohjelmistoon yhtä varmasti kuin syksy kesän jälkeen. Näin on tapahtunut jo 15 vuoden ajan.

Erätulilla-ohjelma tarjoaa elämyksiä, tunnelmia ja tarinoita suomalaisesta luonnosta suomalaisille. Kalastuksen, metsästyksen ja retkeilyn erikoisohjelma on saanut vuosien saatossa vankan katsojakunnan. Parhaimmillaan luontokokemus on käsin kosketeltavan aito ja todellinen. Tarinan kerronta ja tapa, jolla ohjelma on tarjottu katsojille, ovat Erätulien tekijöille tärkeitä. Ohjelma on alusta asti halunnut tarjoilla monipuolisia luontoelämyksiä koko Suomesta.

Jo yli sata tuntia ohjelmaa

Kuluneisiin vuosiin mahtuu monta tarinaa ja aihetta. Kun Erätulilla-ohjelmasarja alkoi TV2:ssa vuonna 1993, tehtiin ensimmäiset vuodet yhden aiheen lähetyksiä. Erätulilla-ohjelman ensi-illassa esitettiin 14.1.1993 Tapio Suomisen ohjaamana Perhokalastus, jossa liikuttiin Kuusamossa ja Keski-Suomen taimenvesillä. Tästä taival on jatkunut kohti nykyistä ohjelmistoa.

Ja perhokalastuksesta se kaikki alkoi…

Perhokalastuksen Grand Old Man, Veli Autti oli mukana starttaamassa Erätulien taivalta. Veli Autti esiintyi ensimmäisessä Erätulilla-ohjelmassa vuonna 1993.

- Ohjaaja Tapio Suomisesta jäi mieleen kuva innostuneesta ja aiheeseen perehtyneestä tekijästä. Ja ohjelman parhaaksi anniksi nostaisin epäröimättä erään nuoren miehen, joka oli perhokurssilla mukana, valmisti siellä perhon ja sai sillä vielä kurssin päätteeksi kalan. Nuoren miehen tyytyväisyyttä ei voi unohtaa, muistelee Veli.

Tämän Rovaniemeltä lähtöisin olevan perhokalastuksen mestarin rakkaus lajiin syntyi jo lapsena. Yli 40 vuoden ajan suuret harrastajien joukot ovat nauttineet Velin opastuksesta. Harrastuksesta kehkeytyi myös työ, sillä Veli työskenteli useita vuosia Urheilukalastajaliiton toiminnanjohtajana ja pääsi näin myös tätä kautta edistämään hänelle rakasta lajia.

- Perhokalastusta pidettiin pitkään herrasmieslajina. Nyt lajin elitistisyys on hävinnyt, ja vuosien saatossa tilalle on tullut enemmän saalis- ja välinekeskeinen harrastus, pohtii Veli.

Veli kalastelee edelleen mielellään. Kun veri vetää perhovesille, useimmiten suuntana on pohjoinen.

Ja kun kaloista kerran on puhe, niin onhan se saaliskin mainittava. Velin suurin saalis on 115 cm lohi, jonka hän onnistui väsyttämään Varzinanjoella vuonna -93.

Veli Autti, perhokalastaja










Kuvat Tapio Suomisen Perhokalastus-ohjelmasta -93


Erätulilla - alusta asti Erätulilla

Ohjelman ensimmäinen tuottaja Risto Järvinen muistelee, että TV2:n silloinen johtaja Arto Hoffrén toivoi kanavalle erähenkistä ohjelmaa.
- Jo tuolloin oli tarjolla kainuulaisen nuoren kuvaajan Kari Kemppaisen materiaalia. Kari Kemppainen saikin ensimmäisten joukossa Erätulilla-ohjelman sopimuksen. Vuosikymmenten aikana monesti palkitun luontokuvaaja Kari Kemppaisen kymmenkunta puolituntista ohjelmaa olivat oiva käyntiinlähtö Erätulilla-ohjelmalle. Ohjelman työnimi oli alusta saakka Erätulilla, eikä sitä sen koommin ole tarvinnut vaihtaa, jatkaa Risto.

Ristolle aihe oli alusta asti erittäin mieluisa, sillä hän tunnustautuu itse armottomaksi kalamieheksi, joskin on myös aina harrastanut luonnossa liikkumista monin tavoin.

- Jo alussa oli selvää, että Erätulilla-ohjelmaa kuvattaisiin ympäri maata ja että sen tulisi kattaa kaikki kolme aihepiiriään tasapuolisesti. Halusimme tarjota kalastajille, retkeilijöille ja metsästäjille tasapuolisesti ohjelmaa. Ohjenuorana on aina ollut tehdä aitoa ja rehellistä ohjelmaa, juuri niitä asioita, joita luontoihmiset ihan oikeasti tekevät ja haluavat nähdä, kiteyttää Risto.

Risto Järvinen muistelee lämmöllä niitä monia ammattilaisia, jotka ovat olleet mukana tekemässä Erätulilla-ohjelmaa.

Risto Järvinen, Erätulilla-ohjelman ensimmäinen tuottaja, nykyinen eläkeläinen

Haasteina aidot tilanteet

Kari Kemppainen on arvostettu ja palkittu kainuulainen luontokuvaaja, joka on vuosien saatossa kuvannut satoja tunteja luontomateriaalia.
- Innokkaana metsästäjänä ja kalastajana kaipailin TV:stä eräohjelmia. Kun kukaan ei niitä tehnyt, niin aloin itse eräkuvaajaksi vuonna 1989. Parin oppivuoden jälkeen myös TV2 innostui aiheesta, aloittaa Kari.
- Sain kiertää Erätulia tehdessäni Suomea välillä Utsjoki-Hanko. Yksin toimiessa työ oli todella rankkaa, mutta antoisaa. Kunnianhimoinen tavoitteeni oli kuvata riistaluontoa eläimineen ja myös aitoine metsästystilanteineen, muistelee Kari.
- Joskus metsästys itsessään on jo vaikeaa, ja aitojen tilanteiden kuvaaminen raskaine ja kömpelöine kameroineen tuntui välillä lähes mahdottomalta.
- Suomalaiset ovat yhä eränkävijäkansaa ja monille ihmisille luonto on yhä lähellä, joko metsästäen, kalastaen tai retkeillen ja marjastaen. On hyvä näyttää koko eränkäynnin laaja kirjo suomalaisten olohuoneisiin jatkossakin, vaikka ohjelma joskus tekisi oikeastikin "kipeää", lopettaa Kari.

Kari Kemppainen, luontokuvaaja










Kuvat Kari Kemppaisen Erätulilla-ohjelmista


Onnenkantamoinen - haastetta ei puuttunut

Ohjelman pitkäaikainen juontaja Heli Järvinen oli mukana monia työntäyteisiä vuosia, ja näin hän ynnää muistonsa näistä vaiherikkaista ajoista.

- Erätulilla-ohjelman teko oli kohdallani todellinen onnenkantamoinen: sen myötä onnistuin yhdistämään kaikki ulkoilma- sekä koiraharrastukseni palkkatyöhön. Lähes 10 yhteisen vuoden aikana sain kokea hienoja tunnelmia Suomenlahdelta Pelloon niin vesillä, metsissä, kallioilla kuin tuntureillakin, muistelee Heli Järvinen menneitä työvuosia.

- Mieleen on jäänyt pelottavia syysmyrskyjä kanootilla, helliä sormenpäitä kalliokiipeilystä, mahtavia majavapaisteja sekä tiukkoja taisteluja kalojen kanssa ympäri Suomea. Matkat olivat raskaita, mutta antoisia, sillä niissä sai pistää likoon toimittajan taitojen lisäksi fyysisen kuntonsa ja henkisen kestävyytensä. Nämä kaikki ominaisuudet tulivat yhdistetyksi lähes joka retkellä, mutta erityisesti mieleen on jäänyt 100 kilometrin vaellus vuorokaudessa Juvalta Mikkeliin. Jalat rakoilla ja mieli vereslihalla jatkoimme sisukkaasti matkan loppuun. Toivottavasti sen ja kaikkien muiden seikkailujen tunnelmasta on välittynyt jotain teille muillekin, jatkaa Heli.

- Parasta Erätulilla olivat silti ihmiset, joita niin toimituksessa, kuin sen ulkopuolellakin ympäri Suomen ajattelen suurella lämmöllä. Te kaikki teitte Erätulista sen, mitä se tänään on.

Heli Järvinen, kansanedustaja










Kuvat Ylen arkisto


"Sinulla on kyllä unelmatyö"

Toimittaja, kuvaaja Jari Salonen on ollut vuosia Erätulilla-tiimin kantavia voimia.

- Maastossa kuulen usein kommentteja, että" sinulla se on kyllä unelmatyö". Se on totta. Usein kylläkin vain katselen kalan väsytystä tai metsohaukulle hiivintää kameran läpi, mutta oikeasti, sekin on aivan upeaa ja mielenkiintoista. Toki välillä vesi on kielellä ja ajatus lentää jo hetkessä, että itse saa vavan kouraan tai aseen käteen, tiivistää työtunnelmiaan vuosia ohjelmaa tehnyt toimittaja ja kuvaaja Jari Salonen.

- Tehdessäni ohjelmaa tapaan mahtavia ihmisiä maastossa, mutta tärkeää on myöskin se, että tekijäporukka on samanhenkisiä. Puhumme samaa kieltä ja ymmärrämme ohjelman erityisluonteen. Ohjelmaa tehtäessä tapaa harrastukseensa hurahtaneita ihmisiä, ja se on hyvä lähtökohta tarinalle, kiteyttää Jari.

- Liki poikkeuksetta liikumme Suomen luonnon kauneimmilla paikoilla ja kun niille pääsee asiansa osaavien taitajien kanssa, myös ohjelmantekijä nauttii.

- Toisaalta päivässä patikoidaan pitkäänkin, jotta nauhalle saadaan tarpeellinen määrä materiaalia. Ei lainkaan ole harvinaista, että päivät venyvät 12 - 16 tuntiin. Ja kun siinä tehdään 30 kilometrin patikka kuvauskaluston kanssa, niin kyllähän se työstä käy!

- Niin, mutta mitä tekeekään Erätulilla toimittaja oltuaan viikon kuvauskeikalla kalavesillä. No lähtee tietysti jiggaamaan kuhaa ja ahventa!

Jari Salonen, toimittaja, kuvaaja










Kuvat Jari Salonen


Jo 15 vuotta ohjelmistossa ja matka jatkuu

TV2:n faktaohjelmien ohjelmapäällikön Timo Järven mielessä hahmottuvat jo tulevat kaudet ja uudet ohjelmistot.

- Samalla kun tv-ohjelmistot ovat muuttuneet ja kilpailu televisiokatsojien ajankäytöstä on käynyt yhä kiivaammaksi, myös Erätulilla-sarja on uudistunut ajan hengen mukaisesti. Erätulilla on nyt, 15-vuotiaana, yksi TV2:n pitkäikäisimpiä asiaohjelmia. Se on metsästäjien, vapaa-ajan kalastajien ja luontoharrastajien oma ohjelma, jonka yleisösuhde on kaikki nämä vuodet pysynyt vankkumattomana, toteaa Timo Järvi, ja jatkaa:
- "Haluamme tarjota varsinkin uskollisimmalle miesyleisöllemme nojatuolimatkoja Erätulien ääreen myös tulevaisuudessa."

- Kuudestoista esitysvuosi vuonna 2009 on entistäkin vankempi, sillä Erätulilla-sarja on ohjelmistossamme kokonaisen syyskauden mittaisena, toteaa ohjelman ansioista ja tulevaisuudesta TV2:n faktaohjelmien ohjelmapäällikkö Timo Järvi.

Timo Järvi, TV2:n faktaohjelmien ohjelmapäällikkö


Ihana tuotanto

Olen ollut mukana Erätulilla-ohjelman teossa vuodesta 1999 lähtien.

Ohjelman parasta antia ovat luontoelämykset, joita haluamme tarjota aitoina kaikille kiinnostuneille. Tarkoituksemme on myös saada ihmiset itse innostumaan ja kokeilemaan eri lajeja.

Tämä tuotanto on erittäin lähellä sydäntäni. Tekijätiimi on hitsautunut vuosien varrella hyvin yhteen. Tavoitteenamme on tehdä mahdollisimman monipuolista ohjelmistoa. Kaikki tekijät ovat innokkaita luontoihmisiä ja he ovat sitoutuneet ennennäkemättömällä tavalla tuotantoon. Tätä ohjelmaa on suuri ilo ja ylpeys tehdä. Toivon, että työn ilo välittyy myös ruudun toiselle puolelle.

Kiitos myös teille katsojille, jotka olette vuosia olleet uskollisesti ruudun ääressä kun on Erätulien aika.

Sari Sirkiä, tuottaja, Erätulilla