Matti Rämö

Paluu pikältä reissulta on aina koko matkan vaikein etappi, mutta tällä kertaa kitkan voimakkuus ylittää kaikki odotukset. Öisin poljen yhä Islannissa, se lohduttaa. Vasta kolmen viikon viiveellä arki alkaa asettua uomiinsa.

Vaellus idästä lounaiselle vuonorannikolle on matkan hurjin pätkä elämysten ja tunteiden tasolla. Tie vie laavakentiltä valabongausretkelle ja rajujen vuoristonousujen kautta syvään rauhan kokemiseen. Jokainen päivä on todellakin erilainen.

Viimeinen viikko Islannissa on ankaraa vääntöä itseni ja luonnonvoimien kanssa. Vastatuulen kirous ei hellitä ja voimat alkavat uupua, mutta yhä uudestaan maisemien kauneus antaa sen tarvittavan viimeisen sysäyksen, joka saa karavaanin kulkemaan eteenpäin. Islanti ei jätä kylmäksi, tunteiden vyöry on painanut päälle matkan ensimmäisestä päivästä saakka. Tänne on palattava takaisin.

Tuuli tekee Islannissa pyöräilystä rajun kokemuksen. Myönnän, että vähempikin riittäisi. Mutta luonnon kauneuden kokemusta se omalla rujolla tavallaan alleviivaa. Vierailu Husavikin penismuseossa lisäsi matkalle annoksen absurdia huumoria.

Arktinen kesävaellus on edennyt itäiselle kääntöpoijulle. Maisemien kirjo jaksaa yhä hämmästyttää, samoin lokakuisen raikas sää.