Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

Viimeisen viikon hallitseva elementti on raju ja puuskainen vastatuuli, eikä aikataulun kireys salli lepopäivien pitämistä paluumatkalla lounaiselta vuonorannikolta. Raatamiseni palkitaan Reykjavikissa, jossa saan viettää aurinkoisen päivän kaunista kaupunkia ihaillen.

Lounaisen vuonoretken kääntöpiste on Isafjördurin pikkukaupunki, jossa kiertelen illalla keskustan kortteleissa. Omakotitalon pihamaalta osuu silmiini matkan ainoa suora viittaus islantilaiseen aasainuskoon, joka periytyy nykypäiviin viikinkiajan maailmankuvasta.

Ensimmäinen paluumatkapäivä Isafjördurista kohti Reykjavikia on vivahteikas ja rankka. Vuonosta toiseen eteneminen vaati vuononrantojen seurailun lisäksi kiipeilyä solien kautta harjanteiden yli. Onneksi päivä pysyy pääosin poutaisena, mutta puuskittainen, navakka vastatuuli puikahtaa esiin vähän väliä. Ajallisesti pari myötätuuliosuutta ovat vain pieni murto-osa päivän tuuliannoksesta.

Iltapäivällä alkaa päivän kolmas pitkä nousu, joka on samalla koko matkan rajuin. Reilun viiden kilometrin kapuamiseen vierähtää tunti ja kolme varttia. Maisema muistuttaa mielikuvaani Intian Himalajan alarinteiden laaksoista. Lähes jokaisesta vastaantulevasta autosta nousee peukalo pystyyn kannustukseksi. Alan oivaltaa, että nousu ei ehkä päätykään silmieni eteen avautuvaan näkymään vaan jatkuu vielä muutaman serpentiinimutkan etäämmälle.

Eikä tie nouse solaan siitä kohtaa jyrkkää laaksomaisemaa kuin oletan, vaan soraväylä kapuaa yhä vain korkeammalle suoraan sisälle  pilviharsoon. Ilmamassa viilenee koko ajan mutta onneksi laaksonpohjukkaan osuva tuuli ei ole erityisen kova eikä se tule suoraan päin kuin hetkittäin.  Ylhäällä 540 metrin korkeudessa on runsaasti lumijäämiä ja ilman raikkaus käy päälle. Solassa on maja turvapaikaksi hätään joutuneille, käytän sitä tuulensuojana vaatetuksen lisäämiseen viileää muutaman kilometrin laskua varten. Laskettelua varten kuormani päällä kulkee helposti saatavilla kakkostakki ja kaulahuivi.

Alhaalla rannalla odottaa parinkymmenen kilometrin ja kolmen tunnin vääntö kohti leiripaikkaa vuonon pohjukassa. Saavun puoliltaöin Danyandifossin vesiputouksen juurelle, jossa on pieni aukea yöpyjille, mutta päätän vetäytyä aivan kohisevan veden äärelle putouksen alimman portaan juurelle joenpenkan pikkusopukkaan. Moniportaisen Danyandifossin koko pudotus on noin 140 metriä, pauhu on vielä alimman pikkuportaan alajuoksullakin niin kova, että omien ajatusten kuuleminen tuottaa lievää sopeutumiskitkaa.

Ankara kapuaminen jatkuu seuraavana päivänä heti, sillä tie nousee ensin vesiputouksen taakse vuorille ja jatkaa sitten kiemurteluaan lumijäämien mosaiikkiin pilvien alimpien kerrosten utuun. Raju puuskainen tuuli tulee enemmikseen sivusta, ja joudun tekemään töitä myös sivusuunnassa pysyäkseni ylipäänsä tiellä. Muutaman kerran joudun pysähtymään, kun puhuri painaa ylöspäin matelevaa karavaaniani väkisin pois väylältä. Suurimman osan noususta tienpenkan suora välitön pudotus ympäröivään maastoon on alle kaksi metriä, mutta siinäkin riittää pelotetta ihan tarpeeksi. 30 kilometrin ja vajaan viiden tunnin vuoristo-osuus päättyy hurjaan seitsemän kilometrin lasketteluun soratiellä. Kakkostakista huolimatta saavun vuononrannalle viluisena ja väsyneenä.

Vuonoajelu jatkuu koko loppuillan ja seuraavan päivänkin vuoroin vastatuuleen vuoroin myötätuuleen. Vaikka myötäisen ja vastaisen kilometrimäärä olisikin lähes samaa suuruusluokkaa, niin ajallisesti päivät painottuvat vastatuuleen puskemiseen. Juhlavien maisemien lumo alkaa sumentua ankaran vääntämisen uuvuttamana. Menemisen ilo kaikkoaa vastatuulen jatkuviin rajuihin ja viileisiin puuskiin.

Viidentenä paluupäivänä Isafjördurista kapuan kymmenennen kerran pitkän nousun solaan. Tupasvillan lämpöisen valkea hehku on balsamia väsyneelle mielelleni. Paluun rankin vaihe on takana. Laskettelun jälkeen alkaa hillitön lento myötätuulessa kohti etelää.

Liito Ykköstielle vie jälleen vaihteeksi peruslaavamaisemiin. Möykkyisiä kivikumpuja koristaa vihreänharmaa sammal. Ainoana riesana on nyt Ykköstien vilkas liikenne ja kapea piennar, mikä tarkoittaa paria ilkeää rekkaohitusta. Mutta sää pysyy lähes poutaisena.

Borgarnesin golfkerhon kulttuuripläjäys on niin vahva, että keskeytän myötuulessa liihottelun ja vapaaehtoisesti pusken sata metriä takaisin vastatuulen puhurissa saadakseni kuvattua surrealistisen maiseman, joka kertoo omaa kieltään Islannin jo päättyneen taloushuuman hekumasta.

Viimeiseksi yöksi ennen Reykjavikia leiriydyn aivan tavalliseen islantilaiseen istutusmetsikköön.

Lyhyt ja ytimekäs viestintä on taitolaji.

 Tästä liikennesuunnittelun luomuksesta antaisin täydet pisteet taiteellisen ilmaisun vapaudesta. Käyttömotiivipohjainen asiakassegmentti saa itse arpoa parhaaksi näkemänsä mittayksikön. Kuoppia tiessä en tosin huomannut. 

 Hanhien ja sorsien perheonnen turvaaminen on tärkeä asia.

 Reykjavik on iso pikkukaupunki, jossa eri aikakausien ideaalit kohtaavat iloisen harmonisesti. Aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin sää (18 astetta) ilmaantuvat sopivasti hehkuttamaan kaupungin kauneutta. 

 Mäen päältä kohti taivaita kohoava 74-metrinen Hallgrimskirkja näkyy kymmenien kilometrien päähän Reykjavikista.         

 Hallgrimskirkjan tornista saa hyvän yleiskäsityksen kaupungin  monista kasvoista.

Vanhan sataman merimuseossa on pääaulan seinällä kunniataulu Pekka Pirin ja Matti Pullin hurjan avovenematkan vaiheista Helsingistä Höfniin. Oikean alareunan kuvassa miehet ovat silloisen presidentin Vigdis Finnbogadottirin vastaanotolla. 

 Reykjavikin sympaattisuutta alleviivaa monipuolinen ympäristötaide, joka rönsyilee myös virallisten rajojen yli rikastuttamaan maisemaa.   

Ympäristötaiteen läsnäolo tulee vastaan vahvana eri puolilla Islantia, ei vain isoimmissa kaupungeissa. Tässä päiväkotilasten luomus Keflavikin liepeillä. Tuuliolosuhteiden vuoksi kiviin liimattujen saappaiden sisällä on painona kivenmurikat.

Kolme kilometriä Keflavikin lentokentältä on Alexin camping. Siellä on iso halli, johon pyöräilijät voivat jättää pyörälaatikkonsa odottamaan paluulennolle valmistautumista. 24 peräkkäisen maastoyön jälkeen pikkumökki tuntuu aivan ihmeelliseltä ylellisyydeltä. Saan liottaa matkan pölyjä lämpimässä suihkussa lämpimissä sisätiloissa. Eikä vessakäynnillä tarvitse etsiä tuulensuojaa!

Paluulennolla onni on myötä. Pääsen ikkunapaikalta ihastelemaan Vatnajökullin jäätikköä.

 Grimsvötntulivuoren toukokuisen purkauksen jäljiltä jäätikön pinnassa on runsaasti mustanharmaata ornamenttia.

Valtava Vatnajökull työntää uloimpia kielekkeitään aivan rannikon tuntumaan.

< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä.

< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

< viimeinen blogipäivitys matkalta

< Radio Suomen paluuhaastattelu Yle Areenassa

< Matkuvat neljän minuutin sävellettynä videona (Taivi Toikka)

< Yhteenveto matkan nettisivulla

<< Kesän 2010 Jäämeri-matka