To 26.04.2012 @ 16:27Jukka Heinonen

Elämä pelissä tutki: vitutus on osuvin sana

Suomalaisten mielestä "vitutus" kuvaa osuvimmin takaiskun aiheuttamaa tunnetta

Elämä pelissä pureutuu kolmannella kaudellaan siihen, miten ihmisen kielteisyys vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa ja terveyteensä. Ensi syksynä Yle TV1:ssä nähdään 7-osainen ohjelmasarja ja Ylen sivustolla julkistetaan uusi Elämä pelissä –nettitesti. Lisäksi koko kansalle tarjotaan laaja-alaista terveysvalmennusta. Elämä pelissä -hankkeen toteuttavat Yle, Tarinatalo ja Kustannus Oy Duodecim.

 
Hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta on kiinnostavaa, miten erilaiset ihmiset kokevat ja käsittelevät vastoinkäymisiä. Ovatko jotkut reagointitavat ”parempia” kuin toiset? Vaikuttavatko koulutus, kulttuuritekijät tai elämänasenne siihen, miten takaiskut kohdataan? Voiko suotuisia tapoja oppia? Aihetta  on alustavasti tutkittu mm. kahdella toisistaan riippumattomalla verkkokyselyllä, joihin vastasi yhteensä 5400 henkilöä.

”Duodecimin tutkijaryhmä on jälleen jalkautunut kansan syvien rivien pariin kartoittamaan tuntoja ja etsimään ratkaisuja terveysriskien välttämiseksi”, kiteyttää lääketieteen tohtori Heimo Langinvainio, joka on tuttu myös aikaisemmista Elämä pelissä -ohjelmista.

Alustava nettikysely paljasti, miten turhautumista ilmaistaan ja missä määrin se vaikuttaa erilaisiin ihmisiin.   Yksi selvitysten kohteista oli se, mitä ilmaisua käytetään kuvaamaan vastoinkäymisten aiheuttamia tunnetiloja.

Kyselyn vastaajia pyydettiin valitsemaan 21 ilmaisun luettelosta kolme osuvinta termiä tunnetilalle, jonka aiheuttaa esimerkiksi lompakon varastaminen, lomamatkan peruuntuminen tai muu vastaavan kokoinen vastoinkäyminen. Suosituin sanavalinta oli ”vituttaa”, jonka valitsi 37 prosenttia vastaajista. Seuraaviksi sijoittuivat ”raivostuttaa” (31%) ja ”ärsyttää” (29%). Sekä miehet että naiset pitivät vituttaa -verbiä osuvimpana. Vastaajien selvä enemmistö arvioi, että tällainen tunnetila kestää yli puoli tuntia.

Kyselyssä selvitettiin myös suomalaisten suhtautumista pienempiin vastoinkäymisiin, kuten avainten unohtamiseen ja kiilailuun. Tällaisissa tapauksissa suosituin nimivalinta tunnetilalle oli ”ärsyttää” (50%).  Jaetulle kakkossijalle nousivat ”harmittaa” ja ”vituttaa” (35%). Lähes kolme neljäsosaa vastaajista arvioi jättävänsä tällaisen pienemmän vastoinkäymisen taakseen alle puolessa tunnissa.

 
Kielteisiä harmittaa useammin ja enemmän

 
Kyselytutkimuksella selvitettiin myös sitä, miten ihmisen elämänasenne vaikuttaa hänen alttiuteensa turhautua sekä turhautumisen aiheuttaman tunnetilan voimakkuuteen, kestoon ja kuormittavuuteen.
 
Aiempien Elämä pelissä -tutkimusaineistojen perusteella ihmisen elämänasenteen positiivisuutta tai negatiivisuutta mittaa erinomaisesti hänen vastauksensa väittämään ”Suhtaudun tulevaisuuteen sangen luottavaisesti”. Kun ihmiset jaettiin vastaustensa perusteella positiivisiin ja negatiivisiin, ilmeni, että kielteiset kokevat selvästi suurempaa harmistusta vastoinkäymisistä kuin myönteiset.
 
Myös vastoinkäymisten aiheuttama tunnetila kestää kielteisillä pidempään kuin myönteisillä. Hieman isompien vastoinkäymisten kohdalla 60 prosenttia kielteisistä koki harmitusta useita tunteja, kun vastaava luku myönteisillä oli vain 34 prosenttia.
 
Kielteisiä myös harmittaa useammin kuin muita. Heistä 27 prosenttia kokee harmitusta aiheuttavia vastoinkäymisiä useammin kuin kerran päivässä, kun taas myönteisistä näin käy vain 6 prosentille. Kyse lienee siitä, että myönteiset eivät yksinkertaisesti edes huomaa harmitella heidän kohdalleen osuneita pienempiä takaiskuja.
 
”Kielteisyys lisää tutkitusti sairastumisriskejä ja lyhentää elinikää. Uskomme, että kun ihmiset saavat tästä tietoa ja oivalluksia sekä parhaassa tapauksessa oppivat, kuinka käsitellä paremmin vastoinkäymisiä, heidän on helpompaa pitää itsestään vähän parempaa huolta. Henkinen hyvinvointi vähentää terveydelle haitallista toimintaa ja tukee terveydelle suotuista käyttäytymistä”, kertoo lääketieteen tohtori Pekka Mustonen Duodecimista.

Elämä pelissä -nettitesti uusitaan niin, että käyttäjä voi sen avulla tutkiskella elämänasennettaan. Testi antaa paitsi elinajanodotteen, myös arvion käyttäjänsä positiivisuudesta tai negatiivisuudesta sekä tietoa sairausriskeistä. Uusittu testi julkaistaan ensi syksynä.

Elämä pelissä tarjoaa ensi syksynä kaikille suomalaisille monipuolista ja yksilökohtaista terveysvalmennusta. Tärkeä osa valmennusta on harjoiteohjelma, joka antaa eväitä hallita paremmin arjen vastoinkäymisiä. Käyttäjä saa valmennusviestit sähköpostiinsa.

Myös Elämä pelissä -tutkimushankkeen yksityiskohtaiset tulokset julkaistaan ensi syksynä.
 
Elämä pelissä -hanke käsitteli ensimmäisellä kaudellaan vuonna 2007 ihmisen eliniän pidentämistä ja toisella kaudellaan vuonna 2009 onnellisuutta. Nyt keskiössä on ihmisen elämänasenteen positiivisuuden tai negatiivisuuden suhde elämän laatuun, terveyteen ja elinikään.

Elämä pelissä tv-tuotantoa tukevat Sitra, Sosiaali- ja terveysministeriö, Mielenterveyden keskusliitto sekä Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton yhteinen Yksi elämä -hankekokonaisuus.
 
 
Lisätietoja antavat:

Ari Ylä-Anttila, tilaaja, Yle, 040 5034 549
Pekka Mustonen, toimitusjohtaja, Kustannus Oy Duodecim, 050 5959 730
Jukka Heinonen, vastaava tuottaja, Tarinatalo, 050 5941 752

Asiasanat: 

53 kommenttia

Onko ohjelman esittelyssä televisio-ohjelman välipaloissa tarpeellista käyttää sanaa 'vitutus'?Ohjelmaesittelyä ajetaan ulos myös aikana, jolloin lapsetkin katselevat televisiota

Kyrpii tuo v-sanan jatkuva hokeminen, jopa Duodecim sortuu siihen. Juteltaisiinko miesten alapäästä välillä? Vai oltaisiinko jopa ihan vaan asiallisia asiaohjelmissa?

Typerää jankuttaa sukupuolielimistä. Kun vituttaa, niin vituttaa ja jos joku kyrpii niin kyrpii. Siinä ei normaalille ihmiselle tule mikään elin mieleen.

Todella ällöttävää tuo naisen sukupuolielimen käyttö tässä yhteydessä. Onneksi aika moni nainen ei kykene vieläkään sitä sanaa sanomaan - enkä näe tarpeelliseksi opettaa sitä nyt myös lapsille! Mautonta Duodecimilta!

Vihdoinkin Sydän lehdessä oikeaan asiaan paneuduttu. Isäni ja hänen kolme veljeään kuoli n 55 vuotiaina sydänhalvaukseen ei liikunnan puutteesta vaan harmista. Itse olen saanut kaikki kolme kohtaustani harmista ja polkenut kuitenkin 200 wattia rasitusekg-polkupyörällä heti perään. Viimeisestä kohtauksesta on jo yli 20 vuotta kun ryhdyin noudattamaan silloisen sydänlääkärini ohjetta positiivisesta elämänasenteesta. Asialla on aina kaksi puolta, valitse se positiivinen.

-hyviä neuvoja tulee teiltä sekä lääkäreiltä.mutta kun on perse auki kuin tuuranputki eli rahaa ei ole ostaa edes halvinta ruokaa kotiin niin mitenkä syöt monipuolisesti.sossustakin tuli kilteinen päätös jäin määräaikaistyöstä työttömäksi 31.8.monipuolista syömistä on tällä hetkellä 2:det verenpainelääkkeet,kolestrolilääke sekä närästyslääke.työmarkkinatukikin tulee joskus ensiviikkolla vain viideltä päivältä omavastuu on siinäkin 5päivää joilta ei tule rahaa.

Nimim. Ope on aivan oikeassa. Termi on sen verran yleiskieltä jo nykyään, ettei sen pitäisi enää paljoa punastelua aiheuttaa. Kaikki tietää mitä vitutus tarkoittaa!

Itse en käytä kyseistä sanaa edes tässä, ja mielestäni se ei kuulu asiaohjelmaan. Kotona isä kiroili ja siihen äiti monesti totesi , ettei saa kiroilla. Olen viiskymppinen ja minulla on juuri teineistä aikuiseksi kasvaneet lapset, he eivät kotona kiroile, kun mekään emme sitä tee, ja hyvin on pärjätty! .Turhan myönteisenä asiana pidän v-sanan käyttöä tv-ohjelmassa....voihan sitä sanoa esim. potuttaa tai ketuttaa, pännii, riipii, ärsyttää, harmittaa,ottaa päähän tms... en ole piukkapipo ollenkaan, mutta sana on tosi ruma!

äippä kirjoitti:

Itse en käytä kyseistä sanaa edes tässä, ja mielestäni se ei kuulu asiaohjelmaan. Kotona isä kiroili ja siihen äiti monesti totesi , ettei saa kiroilla. Olen viiskymppinen ja minulla on juuri teineistä aikuiseksi kasvaneet lapset, he eivät kotona kiroile, kun mekään emme sitä tee, ja hyvin on pärjätty! .Turhan myönteisenä asiana pidän v-sanan käyttöä tv-ohjelmassa....voihan sitä sanoa esim. potuttaa tai ketuttaa, pännii, riipii, ärsyttää, harmittaa,ottaa päähän tms... en ole piukkapipo ollenkaan, mutta sana on tosi ruma!

En lähtis mukaan kun v-aa: mistä tuo Nina Mikkonen on mukaan revitty... En edes katso.

Hianoo vastata kyselyyn, kun sen jälkeen sivut meni juntturaan. Ei tullu tiatoo, minkälainen oot...

Kun vituttaa niin vituttaa ja silloin suututtaa tosi pahasti >:( Muuten en V-sanaa yleensä käytä. Minusta sanan jatkuva käyttö osoittaa mielikuvituksen ja sanavarston vähyyttä, ei osatat muulla sanoilla ilmaista ärtymystään,suuttumustaan, harmitusta, turhautumista... ...
Ja mitäs se sana oikeastaan tarkoittaa ?

Kuinka paljon tämä hyödytön touhu maksaa?

Tein testin ja mielestäni ravintokysely ei ollut mitenkään kattava. Punainen liha vrt. vaalea liha, oli jätetty pois vaikka terveysvaikutukset tunnetaan jo hyvin, rasvoista ei mitään ja sitten oli esim. jätetty pois kaikki antioksidanttia sisältävät esim. vihreä tee (en juo kahvia) ym. jätettiin myös kysymättä enemmän erilaisia ärsyttäviä asioita esim. työpaikalla tai työttömänä ollessa joka vaikuttaa vireys- ja tunnetilaan.
Vähän tuntuu huuhaalta, mutta katotaan nyt kunhan aikaa kuluu.

Ihmetyttää ravinto-ohjeiden D-vitamiini suositus : kaksi kala-ateriaa vkossa on muka riittävä?
Eiköhän tuo tieto ole jo vanhanaikainen, kun esim. apteekissakin suositellaan ainakin 20 mikrogrammaa päivittäiseksi annokseksi aikuisille ja erityisryhmille vieläkin enemmän. Ohjeet ajantasalle!

Kävin läpi kyselyn, vastasinkin kysymyksin ja sain palauteen. Muuten ehkä hyvä projekti, muta missä olivat kysymykset mm. vastaajan terveydentilasta/sairauksista, elämäntilantesta, näiden koetusta vaikutuksesta hyvinvointiin ja ylipäänsä edellytyksistä ja mahdollisista tavoista vaikuttaa terveystilaan ja hyvinvointiin. Eli surkean suppea lähtökohrta; miten Doudecin ja Yle voivat lähteä mukaan tällaiseen surkuhupaiseen komediaan?

Hei, "vitutukselle" on olemassa myös synonyymejä. Onko ihan pakko käyttää alatyylistä kieltä telkkarissa?!

Rasittava tämä v-sanan jatkuva käyttö. Ohjelman aihe voisi sinänsä olla ihan mielenkiintoinen, mutta sammutin telkkarin Katajiston puheenvuoron alussa.

Elämä pelissä ohjelman kielenkäyttő on suomen kirjakielen häpäisemistä, ihmettelemme miksi hyvät asiantuntijat ovat suostuneet mukaan näin ala-arvoista kieltä käyttävään ohjelmaan.

Jee, Sastamalassa vituttaa vähiten!

Tätä tää on - kyllä heti lähti v-käyrä nousuun kun yritin muutaman kerran tehdä testin ja tulosta ei tule! En edes heti lannistunut, vaan nyt riitti! Kestää varmaan noin 30min!
Voisi vaikka ohjelmassa sanoa ettei kannata yrittää!

V-sanan sijaan toivoisin tuotavan julkisuuteen d-sana eli dukkha.
Dukkha on buddhalainen käsite, joka monesti käännetään puutteellisesti kärsimykseksi. Osuvampi käännös on kuitenkin mielestäni v. Toimii myös toisinpäin v=dukkha.
Buddhalaisesta perinteestä löytyy myös monia satoja vuosia koeteltuja käytännön menetelmiä dukkhan hälventämiseksi.

Harmistuttaa nuo monet kirjoitusvirheet jo ihan testin alussa.
Korjatkaa nyt ihmeessä ne, ettei ala 'harmitaa' vielä enemmän.

En voi lähteä tuollaiseen ohjelmaan missä käytetään tuollaista sanaa, en voi edes kirjoittaa sitä sanaa. Minun ei ole tarvinnut koskaan kiroilla ja käyttää tuollaisia sanoja, asioiden ilmaisemiseksi. Asiat/ mielipiteet menettävät merkityksen ja tekevät asiat arvottamaksi, jos täytyy käyttää tuollaisia sanoja. Miksi ei ohjelman nimi olla pelkkä harmitus tm vastaava.

Kiiiiitos, todella niin hyvä ohjelma, tähän osallistun minäkin=)). Tein jo testin ja 23 tuli "vitutusarvokseni". Siis Oskarin kanssa samaan ryhmään, hienoa, hienoa....

Anonyymi kirjoitti:
äippä kirjoitti:

Itse en käytä kyseistä sanaa edes tässä, ja mielestäni se ei kuulu asiaohjelmaan. Kotona isä kiroili ja siihen äiti monesti totesi , ettei saa kiroilla. Olen viiskymppinen ja minulla on juuri teineistä aikuiseksi kasvaneet lapset, he eivät kotona kiroile, kun mekään emme sitä tee, ja hyvin on pärjätty! .Turhan myönteisenä asiana pidän v-sanan käyttöä tv-ohjelmassa....voihan sitä sanoa esim. potuttaa tai ketuttaa, pännii, riipii, ärsyttää, harmittaa,ottaa päähän tms... en ole piukkapipo ollenkaan, mutta sana on tosi ruma!

En lähtis mukaan kun v-aa: mistä tuo Nina Mikkonen on mukaan revitty... En edes katso.

Aivanhan tuo Nina oli jees-tyyppi tuolla, mitäs valitat?

Ei mennyt minulla, vaan sain heti tuloksen....hyvin toimi...kiva juttu tämä

Anonyymi kirjoitti:
äippä kirjoitti:

Itse en käytä kyseistä sanaa edes tässä, ja mielestäni se ei kuulu asiaohjelmaan. Kotona isä kiroili ja siihen äiti monesti totesi , ettei saa kiroilla. Olen viiskymppinen ja minulla on juuri teineistä aikuiseksi kasvaneet lapset, he eivät kotona kiroile, kun mekään emme sitä tee, ja hyvin on pärjätty! .Turhan myönteisenä asiana pidän v-sanan käyttöä tv-ohjelmassa....voihan sitä sanoa esim. potuttaa tai ketuttaa, pännii, riipii, ärsyttää, harmittaa,ottaa päähän tms... en ole piukkapipo ollenkaan, mutta sana on tosi ruma!

En lähtis mukaan kun v-aa: mistä tuo Nina Mikkonen on mukaan revitty... En edes katso.

Jättäkää nyt hyvänen aika Nina rauhaan, olette kateellisia hänelle, vaan onko syytä? Todella rohkea nainen, hänellä on valtava vastuu harteillaan.

Päivi kirjoitti:

Todella ällöttävää tuo naisen sukupuolielimen käyttö tässä yhteydessä. Onneksi aika moni nainen ei kykene vieläkään sitä sanaa sanomaan - enkä näe tarpeelliseksi opettaa sitä nyt myös lapsille! Mautonta Duodecimilta!

Naisen sukupuolielimellehän on käytettävissä myöskin kauniimpi nimitys,elikkä pillu.
Useimilla naisillahan on juuri sellainen.;O)

Hienoa, että YLE räväköityy! BB-lähetyksissä v-sanat on piipattu, mutta YLE se sitten uskaltaa! Seuraavaksi vittua aletaan hokea varmaan YLE Radio 1:ssä kellonajasta riippumatta. En olisi uskonut, että Marco lähtee mukaan tähän ala-arvoiseen yleisön "kosiskeluun".

Minusta on hienoa että uskalletaan puhua asiasta oikealla nimellä! Uskomatonta on se että nämä samat hurskastelevat tiukkapipot tuijottaa bbtä ja se on täysin pervoille suunnattu ohjelma.

hienoa kirjoitti:

Minusta on hienoa että uskalletaan puhua asiasta oikealla nimellä! Uskomatonta on se että nämä samat hurskastelevat tiukkapipot tuijottaa bbtä ja se on täysin pervoille suunnattu ohjelma.

Just niin , vituttaa sana on jo niin yleiskieltä ja hyvin käyttökelpoinen oikeassa paikassa . Onhan se ruma sana jos se on ikäänkuin joka toisena tavallisessa puheessa . mutta tehosteena hyvä .

Joo siis voi ei, telkkarissa sanotaan VITTU. Mitenköhän se teidän idioottien elämään vaikuttaa jos joku haluaa sanoa VITTU. Typerien ihmisten typeriä sääntöjä, että joku pieni sana on nk. kirosana ja sen ääneen lausuminen ei ole suotavaa. Mitäpä jos minäki tässä päätän, että jokanen saa sanoa niin paljon VITTU ku sielu sietää. Ei herrajumala. Pistää vituttamaan tämmöne.

Ja oma v-arvoni oli semmoset 52/sadasta, vaikka tunnen kyllä olevani melko tyytyväinen ihminen. :)

Tein testin ja sain palautetta, kun luin mitä pitää parantaa ja että lisätietoa sai mm. kolesterolista.
Klikkasin ko.kohtaa ja luin Duodecimin sivulta asiasta, mutta sitten en päässytkään enää takaisin
palautteeseeni, joten kesken jäi ja olen siitä aika pettynyt. Pitääkö minun nyt tehdä testi uudestaan?

Miksi tuota v-sanaa pitää hokea ohjelmassa joka käänteessä? Kosiskeletteko nuorisoa katsojiksi? Minä olen yli nelikymppinen, omasta mielestäni jopa nuorekas, mutta ärsyynnyn v-sanan käytöstä. Nuorisolle ok. käyttää sitä sanaa pilkkuna, se on jopa hellyyttävää, mutta ei Ylen asiaohjelmaan, kiitos!

Jotenkin tuntuu turhauttavalta, kun omia lapsia kasvattaessa se oli vuodesta toiseen jankutusta lapsille niiden kirosanojen kytöstä, nyt omat lapseni jatkaa samoja kasvatusmetoodeja omille muksuilleen. Sitten sunnuntai-iltana parhaaseen tv katseluaikaan sitä v;tä alkaa tulla tuutin täydeltä TV;stä ja kohta raikaa joka puolelta taloa naurun räkätystä ja v...u, v...u huuteluaa pikku piiperoiden suista. Voisihan tällaisen ohjelman laittaa sinne klo 21 jälkeen, kun nämä muksut ovat jo unten mailla. Muuten ihan hyvä ajatuksia herättävä asiaohjelma.

Kiitos tästä ohjelmasta ja henkilökohtaisesta terveysraportista. Odotan innolla, mitä terveydelleni kuuluu 8 viikon päästä.

Sana kun sana hällä äliä

Testiä ei ilmeisesti voi tehdä, jos on ulkosuomalainen, koska YLe Areenaakaan ei oi katsoa... Näin ohjelman Suomessa käydessä, innostuin, mutta Duodecim sivu heittää ulos...

Elämä pelissä -ohjelman tuottaja Johanna Reen sanoo Ilta-Sanomissa 2.10.12, että asioista täytyy voida puhua niiden oikeilla nimillä. Aivan. Vittu on naisen sukupuolielin. Sanan pitäminen rumana ja sen käyttäminen kirosanana on naisten halventamista.

Olin paikalla studioyleisönä Pasilassa. Yleisöksi päädyin sattumalta tuttavani ilmoitettua minut, enkä tiennyt mennessäni paikalle mistä ohjelmasta on kysymys tai mikä ohjelma on Elämä pelissä. Sen olin kuullut että kyseessä on positiivisuutta lisäävä ohjelma.
Täytyy myöntää että ohjelmassa käytettävien alatyylisten ilmaisujen käyttö yllätti minut täysin. Juontaja jota olin pitänyt positiivisuuden ilmentymänä käytti kieltä joka ei sopinut hänen suuhunsa. Koko homma lässähti. Ohjelma onkin ohjelma synkistelijöille ja synkistelyä lisätään käyttämällä kieltä, joka ei kuulu vastuullisen ihmisen sanavarastoon. Vaikka v...tutus on käytössä lähiöbaareissa yms. ei silti pidä hyväksyä sen käyttöä ohjelmassa jota katsovat myös lapset ja nuoret. En voi valitettavasti suositella ohjelmaa lapsilleni. Siivotkaa kielenkäyttö ohjelmassa, niin sen sanomakin muuttuu oikean suuntaiseksi.

Arvostan myös Ninaa ja hänen haluaan selviytyä vaikeassa elämäntilanteessa. Moni heikompi ihminen olisi jo pötkinyt pakoon tuosta ruletista mutta Nina haluaa AIDON rakkauden voimalla mieheensä ja lapsiinsa selviytyä ja myös kasvaa ihmisenä. Sekä itseään että perhettään varten. Upeaa! Voimia Nina!

Pohjanoteeraus YLE:ltä!

Ope myös kirjoitti:

Nimim. Ope on aivan oikeassa. Termi on sen verran yleiskieltä jo nykyään, ettei sen pitäisi enää paljoa punastelua aiheuttaa. Kaikki tietää mitä vitutus tarkoittaa!

Kun kerran Marco B. on mukana, pitäisi puhua kyrvityksestä. Onhan se niin yleistä nykyään kun mies työntää kyrvän perseeseen ettei sen pitäisi punastelua aiheuttaa.

tähän liittyen sopiva kevennys
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/lapinlahden_linnut_karttyna_esiintyy_43062.html#media=43064

Tervehdys!

En noita kaikkia viestejä tuossa yllä tosiaankaan jaksanut lukea! Kysyn vaan äkkiseltään miten saisin nopeasti apua tähän mun elämään. Tämä ohjelma ei välttämättä tarpeeksi nopea, että tuhoan itseni.
Kiitään!

Siis en halua tuhota itseäni. Niin vain näyttää tapahtuvan. Olen addikti siis.

Jari Martiskainen kirjoitti:

Tervehdys!

En noita kaikkia viestejä tuossa yllä tosiaankaan jaksanut lukea! Kysyn vaan äkkiseltään miten saisin nopeasti apua tähän mun elämään. Tämä ohjelma ei välttämättä tarpeeksi nopea, että tuhoan itseni.
Kiitään!

Varmaan ihan hyviä neuvoja yksi asia kummastuttaa, ilmaisin testissä että alkoholi ei ole ongelma niin joka toinen "valmennus " viesti käsittelee juomista, alkaakohan tässä kohta suu napsuman kun siitä koko ajan jauhetaan.

Uussivistymättömyys leviää YLE:ssä. Jokin aika sitten 'sivistyneet' toimittajat hekumoivat termillä 'paskajuttu' (taisi olla ohjelman nimenäkin). Nyt sitten tämä v-tutus. Ilmeisesti tämä sivistymättömyyden kulttuurin ruokkiminen alkaa jo peruskoulusta. Hävettää suomalaisena, kun tapaa ulkomaisia kollegoja, jotka kysyvät, miten tällainen kielenkäyttö on julkisessa mediassa sallittua ja mahdollista. Hekumoikaa termeillänne oikein, kyllä nuoriso saa teistä loistokkaita esikuvia! Moraalitonta.

Lopettakaa jo tuo typerä Vittu sanan käyttö sillä kaikki tiedämme mikä se on ja miksi Suomen telkkarisssa sitä myös käytetään jossakin ohjelmissa joka toisena sanana se kuulostaa ja on aina kuulostanut ihan karmeelta sellaiset ihmiset jotka sitä höpöttää jatkuvasti kutsun minä Sanaköyhiksi . Jos joku nostaa tuota ärsytys käyrää niin tuon yhen sanan hokeminen jokapaikassa . Hokekaa kotona sitä yksin jos se niin kaunista on mutta yleisillä paikoilla olkaa hiljaa jos muuta sanomista ei ole .

niinpä kirjoitti:
hienoa kirjoitti:

Minusta on hienoa että uskalletaan puhua asiasta oikealla nimellä! Uskomatonta on se että nämä samat hurskastelevat tiukkapipot tuijottaa bbtä ja se on täysin pervoille suunnattu ohjelma.

Just niin , vituttaa sana on jo niin yleiskieltä ja hyvin käyttökelpoinen oikeassa paikassa . Onhan se ruma sana jos se on ikäänkuin joka toisena tavallisessa puheessa . mutta tehosteena hyvä .

Puhukaa mitä puhutte mutta kiroilkaa kotona ja kurkkikaa vaikka hameenne alle jos siellä on niin mukava puheenaihe se ei sovi yleiseen puhekieleen . se on vain niin ..

Sivut

Elämä pelissä

Monimediaisen Elämä pelissä -hankkeen blogi.

Lue aiheesta lisää Elämä pelissä -ohjelman kotisivulta.