Matka on taittunut Rovaniemeltä Kemijärvelle ja takaisin. Ensimmäiset naurut on naurettu logistiikan pettämisestä jo alkumetreillä. Aamuvuoroa ja iltavuoroa samoilla ja eri laitteilla. Laitteita ja tietoja juostaan pitkin poikin illalla hotellin käytävillä. Joku juttu jäi vaille jälkisäätöä, mutta löytyykö se koneelta 1, 2, 3, 4, 5 vai 6 vai ehkäpä joltain niihin kuuluvalta kovalevyltä vai epämääräisesti vähän molemmilta. Kuka ottaa minkäkin kameran seuraavana aamuna mukaansa ja mitkä jäävät iltaryhmälle jollain kulkuneuvolla kuljetettavaksi, sillä suurella mahdollisuudella aamuryhmä ei ole vielä ”kotona” ennen iltaryhmän töihin menoa.

Matkani alkaa lentäen Tampereelta. Helsingissä odottelen jo hieman huolissani Tiinan ilmestymistä. Hän on kenties viimeinen, joka saapuu koneeseen. Toteaa jonojen olleen älyttömiä, vaikka oli tehnyt koneeseen tsekkauksen jo etukäteen. Jatkossa on siis syytä olla lentokentällä ajoissa. Erityisen harmissaan Tiina on menetetystä vispipuurosta. Se siis todettiin ”vaaralliseksi nesteeksi” turvatarkastuksessa. Elvi ja Mikko ovat lähteneet matkaan jo sunnuntai-iltana vieden auton junalla Ouluun ja sieltä ajaen Rovaniemelle.
 

Rovaniemen hotellille pisteitä (Sokos). Varsinkin käytävät hivelivät estetiikallaan silmääni. Myös saunan limen vihreän ja suklaan ruskean vuorottelu kaakeleissa ja rentoutumistilan tekstiileissä antoi tyylikkään, sopivan minimalistisen ja rohkean vaikutelman. Sinänsä olen aina huutanut hotellien ruskeaa ja synkkää väritystä vastaan, mutta tässä oltiin onnistuttu.


Hauska jälleennäkeminen tapahtui Rovaniemellä. Meidän ensimmäinen kohde ja Hannan, kuvataiteilijaystäväni Tampere-ajoilta, ensimmäinen työpäivä sijaisena samaisessa koulussa. Tiesin hänen olevan kaupungissa, mutta tavata nyt näin törmäämällä konkreettisesti luokkahuoneessa – ei edes opettajienhuoneessa – oli hauskaa.


Rovaniemellä aamuryhmä (Tiina & Maikki) viettivät niin kutsuttua laatuaikaa vapaalla ruokaravintolassa viisi tuntia istuen. Kassi oli pakattuna jo aamusta ja heitetty auton takapenkille. Huoneen avain oli luovutettu. Koulupäivän päätyttyä ulkona ripsi vettä ja tuuli kävi luihin. Ulkoilu oli pois laskuista. Nälkä kurni mahassa, joten ravintola oli hyvä kohde. Pöytää valittaessa tärkein seikka oli pistorasian löytyminen lähettyviltä. Siinä me sitten kauhoimme ruokaa sisäämme toisella kädellä ja editoimme toisella. Vapaa-aika meni valmistuneiden elokuvien lopputöihin. Haettuamme sitten iltajengin työpajaltaan, suuntasimme nokkamme kohti Kemijärveä. Onneksi matka oli lyhyt (noin 86 km).
 

Aamuvuorossa kello herätti kello 06:00. Jos suhteellisen lähellä oleviin kohteisiin lähteminen vaati tämän heräämisajan - lisättäköön siihen 10 minuutin torkkuherättimen painanta – moneltako täytyy herätä ajaakseen 30 kilometrin päähän. Kääk, en viitsi ajatella tätä etukäteen.


Kemijärvellä kerkesimme Tiinan kanssa käydä jopa parin tunnin uimahalliretkellä. Tarjolla oli 25 metrin rata, juoksuvöiden lisäksi käsiin laitettavat räpyläsormikkaat, erilaisia hierovia suihkuja ja poreita sekä tavallisen saunan lisäksi höyrysauna. Tulimme vaaleanpunaisina pois.
 

Olimme kutsutut myös serkkuni ja hänen opettajavaimonsa tykö syömään herkullista mustikkapiirakkaa. Mukava viettää hetki kotioloissa hotellin sijaan, vaikka koti ei ollutkaan oma. Elvi ja Mikko olivat kolaroineet autoa. Peruutettaessa takana oleva auto ei ollut näkynyt sivupeileistä. Vasemmalla puolella takapuskurissa oli komia lommo. Vapaa-aika meni siis vakuutusraporttia tehdessä. Jälkeenpäin tuli tieto, että raportti oli mennyt väärään vakuutusyhtiöön. No, mistäpä tuota voisi arvata, että jos autosta löytyy Fennian vakuutuspaperit, niin raportti pitäisikin tehdä Tapiolaan.


Olen onnellinen Kemijärvestä, missä yövymme kaksi yötä samassa paikassa. Rovaniemellä, ensimmäisellä pysähdyksellä, ei tarvinnut avata henkilökohtaista laukkuaan kuin hammasharjan verran. Toisella pysähdyksellä oli pakko ladata ulkoiset kovalevyt pöydälle ja aloittaa siirto-operaatio, jotta perjantaiaamuna Helsinkiin lentävä jengi saisi valmistuneet elokuvat mukaansa. Pasilasta oli kantautunut tietoa, että ongelmia pukkas. Toisen ryhmän lähetetyt materiaalit eivät olleet siirtyneet kunnialla nettiin. Joku valmis pätkä oli tuhoutunut kokonaan – ei hätää, ne löytyvät kyllä kovalevyiltämme – ja äänen kanssa oli häikkää. Elvi ja Mikko lähtivät siis vapaapäivän sijasta hoitamaan asioita Pasilan päätyyn perjantaiaamuna.


Rovaniemen koulupäivän jälkeen ennen koneen lähtöä oli hetki käydä moikkaamassa valkopartaista hemmoa napapiirillä. Tokihan oli käytettävä tilaisuus hyväksi käydä kuiskuttamassa Joulupukin korvaan lahjatoiveet. Vanha kuoma kaappasi meidät kainaloomme, ja fotohan siitä napattiin suu mandariinisanaa tapaillen. Kuka lie kyseisen hedelmän poseeraukseen keksinyt, mutta ainakin henkilökohtaisesti aion pistää tämän sanan pannaan. Siinä minä istuin kuin tatti huulet epämääräisesti törröllään. Ehkä pitää mennä puheopetukseen ja ääntää hedelmä toisin.

Elvi on huomioinut matkan aikana monta porokylttiä ja -logoa. Oikeita ei tepsutellut tiellämme. Hilloistakaan ei jäänyt suuhun makuelämystä. Ainoat lakat olivat Rovaniemi-Kemijärvi-tiellä tien vieressä isohkoina patsaina.

Pois lähtiessämme jätimme auton hotellin autotalliin. Sivuoven kahva jäi käteen. Ei muuta kuin hoitamaan asiaa. Tiina sääti autoa huoltoon siinä, missä Maikki siirsi kiireellä sen päiväisten elokuvien materiaaleja ulkoiselle kovalevylle.

Silmä on raskas. Lento myöhässä. Kotiavain hukassa. Toivottavasti tyyny on pehmeä.

Mediabussin kiertueella syntyvät videot ovat muodoltaan hyvin moninaisia, mutta jokaisen videon ytimenä on uutinen tai mielipide. Parhaimmillaan videot vaikuttavat tunnetasolla - naurattavat, suututtavat tai vetävät hiljaiseksi - mutta kaikkia niitä yhdistää tarve välittää katsojalle informaatiota, joko objektiivisuuteen pyrkivää tai avoimen subjektiivista.

Muotopuoli, rakenteen luominen ja tarinankerronta ovat tuntuneet ainakin kesän medialeiriläisiltä sujuvan omalla painollaan - tänään sain Curlyn medialeiriläisiltä suorastaan paraatiesimerkin siitä, miten näytetyn ja kerrotun välisellä ristiriidalla luodaan jännitettä: toimittaja kertoo katsojalle olevansa etsimässä salaisuutta Madonnan pitkään suosioon, ja poistuu - keittiöön!

Mutta sen uutisen tai mielipiteen, juuri sen videon kovan ytimen löytäminen on tuntunut olevan yhtä kivireen vetämistä.

Miten tuon ytimen löytämistä voisi helpottaa, jotta videot olisivat johdonmukaisempia, selkeämpiä ja yhtenäisempiä, kertoisivat jotain uutta ja/tai olennaista nuorten sielunelämästä, tai kiteyttäisivät selkeän mielipiteen jostakin aiheesta, jolla on myös yleistä merkitystä? Miten voisimme vahvistaa nuorten käsikirjoituksia, kuitenkaan syöttämättä heille sisältöä?

Ainakin asettamalla rajoitteita.

Jokaisen videon tulisi mielestäni rakentua yhden peruskysymyksen tai -väitteen ympärille. Jos ryhmän idea on tiivistettävissä yhteen peruskysymykseen, johon video hakee vastausta, videosta tulee todennäköisesti hyvä. Vielä hajallaan olevaa ideaa voi pyrkiä teroittamaan etsimällä aiheesta kysymyksen, johon todella haluaa tietää vastauksen. Miksi urheilua vihataan tai rakastetaan? Mikä on Madonnan pitkän suosion salaisuus? Miksi leirillä ei nukuta? Mitä hyötyä on uimataidosta? Miksi leirin radiossa on "Musta lista"?
Vastaavasti toimiva ja vakuuttava mielipidevideo rakentuu yhden selkeästi esitetyn väitteen ympärille, ja lataa tiskiin (mieluusti tosipohjaiset) perustelut tälle väitteelle.

Toinen rajoite on videon kesto, yksi minuutti. Minuuttiin ei mahdu kuin yksi idea, houkuttelevista mutta usein harhaanjohtavista sivupoluista on pakko karsia. Minuuttiin ei myöskään mahdu rajattomasti kohtauksia, joten olemme tulleet rajanneeksi käsikirjoitukset enimmillään kuuteen kohtaukseen.

Toisaalta toimivaksi keinoksi rajata uutisaiheiden äärettömyyttä ovat osoittautuneet iltauutisista tai vaikka päivän lehdestä tutut uutisgenret kuten kotimaa, politiikka, ulkomaat, kulttuuri, viihde, urheilu jne. Nehän paitsi jakavat sanomalehden siististi niteisiin, jakavat myös yhteistä kaoottista todellisuuttamme siististi sektoreihin. Yhden sektorin sisällä, ja paikkakunnan tai ikäryhmän näkökulmasta katsottuna, uutisaiheita onkin merkittävästi vähemmän. Mitä tulee mieleesi "kotimaasta"? Mitä tarkoittaa "urheilu" paikkakunnallasi? Millaista nuoria koskevaa politiikkaa tehdään kunnassa, kylässä tai koulussa? Miten kansainvälisiä aiheita voisi käsitellä paikallisesti? Usein tällaisten kysymysten heittäminen ilmoille johtaa jo idean poikasiin, jotka saattavat jalostua peruskysymyksiksi tai -väitteiksi asti. On syytä myös muistaa, että vaikka aiheita rajattaisiinkin kankeiden uutisgenrejen mukaan, ei videon tyylilajin suinkaan tarvitse olla uutisten pönöttävä asiallisuus.
 

Kaksi päivää vierähti kauniissa maisemassa Pukkilan kartanon ympäristössä Uudenmaan vammaispalvelusäätiön Karjalohjan työkeskuksessa. Kolmessa ryhmässä tartuimme toimiin. Porukka oli erittäin innostunutta ja aktiivista. Jengin kanssa syntyi hyviä juttuja mm. Haaveista totta, joka kertoi tuolin synnystä, Pinssit, tarina keräämisharrastuksesta, sekä episodielokuva Kohtauksia ystävyydestä.

Viileä, mutta aurinkoinen aamu avautui eteemme kello 8.00. Puolitoista tuntia myöhemmin koko leiri oli kokoontuneena päärakennuksen rappusille pääluvun tarkistusta varten ja ohjelma voi alkaa. Leiri on Elokuva- ja videoyhdistys Kainuun ELVI ry:n järjestämä viestintäleiri. Mediabussi saa mukaansa videoryhmän, 19 nuorta. Leirin toinen puolikas jatkaa radion ja lehden tekemistä.

Tulitikku syttyy. Suu avautuu. Tarkoitus on kertoa itsestään ja huomioistaan leirillä tasan sen aikaa, kun tikku palaa. Sormia ei saa polttaa. Huomioiden yhteenvetona näyttää siltä, että porukka on valvonut ja nyt hengataan silmät ristissä. Iltaohjelmista voimistelusaliin levittäytynyt tietokonepelaaminen näyttää vieneen pisimmän korren, vaikka leirin päävastuussa olevat Tanja ja Markku Korhonen painottavatkin yhteisten ulkoaktiviteettien tärkeyttä leiriohjelmassa. Mutta aamun alkajaisiksi tulitikkuleikki on siis hyvä. Jos jengi ei pysy hereillä, annamme tikut silmien väliin.

Pienen uutis- ja kamerapriiffauksen jälkeen viisi ryhmää pääsee suunnittelemaan omia juttujaan. Pelaaminen ja väsymys nousevat päivän ykkösaiheiksi. Joillekin tietokoneettomuus aiheutti illalla tylsistymistä. Makkara oli ehdoton illan vetonaula. Aiheista kesätunnelmat, jäätelö ja hiusmuoti kuitenkin vaihtuivat radio-ohjelman tekemisen saloihin. Illallisen jälkeen valmiina oli minuutista puoleentoista minuuttiin kestävät insertit Makkaran paisto, Leiritunnelmia, On the Radio, Mikä ihmeen CS? sekä Iltaohjelmaa.