Luin joku aika sitten Richard Sennettin kirjan ”Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa”. Se selvensi paljon sumeana näyttävältä maailman menon ja ihmisenä olemisen kysymystaulua.

Itse asiassa menneen viikon keskusteluavaukset niin Björn Wahlroosin ehdottama valtiontalouden säästötalkoiden aloittaminen kehitysavusta kuin edelleen vellova ns. maahanmuuttajakriittinen keskustelu avautuvat uuteen näkökulmaan. Tai mikseipä kovin yksityinen vanhempien ja lasten välinen suhde.

Wahlroos perusteli ehdotustaan sambialaissyntyisen naisekonomistin Dambisa Moyon teoksella (Dead Aid, eli ) Kuollut apu. Kehitysapu Afrikassa, eurooppalaisten piirtämissä karttavaltioissa, jotka ovat raaka-aineriippuvaisia ja joissa ei ole ollut toimivaa kansalaisyhteiskuntaa eikä keskiluokkaa, on ollut aiheuttamassa Afrikan maitten taloudellista riippuvuutta, korruptiota ja pitkittynyttä köyhyyttä. Muta kuten lista osoittaa, on siis muitakin tekijöitä kehitysapu. Kehitystuki on edelleen hyvä väline nälänhädän, luonnonkatastrofien tai sotien kourissa elävien ihmisten pakolaisuuden – nykyajan kansainvaellusten - syitten torjumiselle. Haasteellisinta onkin luoda edellytyksiä tukea saavissa maissa oma-avulle.

Mutta mitä Sennet voi antaa mamu-kriittiset vastaan kukkahattuiset –asetelmaan? On puhuttava alemmuudentunteesta ja keskinäisen kunnioituksen puutteesta - mutta ei niin kuin äkkiseltään luulisi: me hyvät vastaan ne pahat.

Useimmilla meistä on ylenmääräiset luulot itsestään. Jokainen yliarvioi voiton ja aliarvioi tappion mahdollisuuden. Kateus saa ihmiset tavoittelemaan pientäkin voiton mahdollisuutta. Eri aikoina kateuden viettelykselle on yritetty luoda vastavoimaa. Valistusaikana painotettiin itsensä rakastamisen hyvettä. Se syntyy samoista aineksista kuin ammattiylpeys: hyvin tehdystä työstä ja sen tuottamasta tyydytyksestä.

Kurjalistoon liittyvä halveksunta on ollut aina yleistä. Sitä on yritetty ratkaista luomalla hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltiota perustellaan oikein sillä, että se pitää huolen apua ja tukea tarvitsevista ihmisistä silloinkin kun myötätunto ja sääli on loppunut. Mutta toimiiko nykyinen hyvinvointivaltiomme keskinäisen kunnioituksen hengessä?

Otetaanpa esimerkiksi usein kuullut repliikit: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvan jakamisen sijaan on pantava ihmiset/pakolaiset. Kaikenlaiset instituutiot ja ammattilaiset ovat hyvinvointivaltion byrokratiaa. Niitten sijaan tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyöntekijöitä.” Onko puhe vasemmistolaista vai oikeistolaista? Kummatkin niin kuitenkin puhuvat. Nämä puheet vähentävät keskinäistä kunnioitusta ja eristävät sosiaaliavun tarvitsijat muusta yhteiskunnasta.

Sennet päätyy sellaisen tasa-arvon tavoittelemiseen, joka perustuu autonomisuuden psykologiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että emme yritä hakea tasa-arvoa ymmärtämällä, vaan hyväksymällä muissa sen mitä emme heissä ymmärrä. Aivan samalla tavalla kuin hyväksymme sen, että lääkärit tai opettajat tietävät mitä he tekevät vaikka emme sitä itse ymmärtäisikään. MUTTA autonomia on vastavuoroista. Myös potilailla ja oppilailla on vastaavasti sellaista tietoa, jota on kunnioitettava kuten myös turvapaikanhakijoilla ja maahanmuuttajilla.

Kun emme yhteiskunnassa yleisemminkään anna tilaa psykologiselle autonomialle, toistemme kunnioitukselle - joka muuten näkyy siinäkin, että yritysjohtajalla on oikeus miljoonaluokan erorahaan mutta ikään kuin alemmalla, ahtaajalla ei - vihapuheella on kasvualustansa. Hyvinvointivaltio tarvitsee uuden autonomiaa kunnioittavan käyttöjärjestelmän, josta hyötyvät kaikki, täällä olevat ja tänne tulevat.. Rintama kansa vastaan eliitti menee muuten kunnioituksen suhteen ihan rikki ja aivan toisin kuin luulemme.

Ajankohtainen Ykkönen 23.3.2010

Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon jyrkkenevät. Meille halutaan vain hienoja, ei huonoja ulkomaalaisia. Mummot pannaan mieron tielle, mutta insinöörit ja muut asiantuntijat toivotetaan tervetulleiksi kaikilla maailman kielillä. Kehitysyhteistyöministeri rajoittaisi kaikkein hädänalaisimpien pääsyä Suomeen, maahanmuuttoministerin henkeä uhkaillaan ja hottentotit ovat palanneet jokamiehen sanastoon.

Mikä maa, mikä kansa? Studiossa Maarit Feldt-Ranta demareista ja Ben Zyskowicz kokoomuksesta.

Viikon kolumnisti Arja Alho.

Ajankohtainen Ykkönen tiistaina 23.3.2010 klo 12.15-13.00 ja klo 17.20-18.05 YLERadio1.

Ajankohtaisessa Ykkösessä puhutaan eläimistä, eläinten kohtelusta ja yhä kärjekkäämmiksi käyvistä asenteista.
Vaativatko kaupunkilaiset tuotantoeläimille samaa kohtelua kuin puudeleilleen? Miksi taas tuottajien mielestä kaupunkilaiset tuntuvat olevan aina väärässä? Pitääkö Suomen jatkaa maailman uusrikkaiden turkisvarastona? Kumman suojelu on tärkeämpää: savolaisten kalaverkkojen vai kuuttien?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kommentoi. Studiossa ympäristöfilosofian dosentti, ekoanarkisti Leena Vilkka ja kansanedustaja, kanafarmari Timo Kaunisto (kesk.)

Ajankohtainen Ykkönen 16.3.2010 klo 12.15-13.00 ja klo 17.20-18.05.

Joukko islantilaisia hunsvotteja alkoi ja alkoi rikkaiksi. Se oli helppoa. Piti vain perustaa pankki ja lainata rikastumiseen tarvittavat rahat ilman vakuuksia pankkien välisiltä markkinoilta. Pankkien etuoikeus on siittää ja synnyttää neitseellistä rahaa tyhjästä omiin tarpeisiinsa. Yksityispankit - vaan ei julkinen valta - laskevat kiertoon yli 90 % liikkeellä olevasta rahasta. Jos köyhänä tohdit haluta rikkaaksi, peri, nai tai perusta pankki.

Islannin kapitalistirääpäleet rupesivat rikkaiksi velalla, muiden rahoilla. Kun kaiken maailman pankit ajautuivat ylikeinottelukriisiin, heidän pankeillaan ei ollut rahaa maksaa takaisin niihin ulkomailla, Suomessakin - korkeilla koroilla - houkuteltuja talletuksia.

Kyseessä oli pieni maa, jossa oli yksityistä velkaa yli kymmenen kertaa enemmän kuin maan kansantuote. Niinpä Islantia voitiin kohdella kaltoin. Se julistettiin terroristivaltioksi. Englannin ja Hollannin hallitukset, Kansainvälinen Valuuttarahastokin (IMF), vaativat Islannin valtiota maksamaan vieraiden maiden kansalaisten ylikorkotalletukset ja niiden korot terroristien puolesta. Samoilla perusteilla ison USA:n, jota ei ole julistettu terroristivaltioksi, kuuluisi maksaa konkurssiin päästetyn Lehman Brothers-pankin velat muiden maiden tallettajille. USA:lta ei sitä vaadita samaan, ja muut jopa sallivat sille pankkivelkojen kansallistamisen setelirahoituksella eli painamalla katteettomia dollareita valtion velkojen maksuun.

Islantilaiset äänestivät lauantaina kansanäänestyksessä yksimielisesti EI konkurssipankkiensa ulkomaanvelkojen sosialisoimiselle. Mekin olisimme äänestäneet?
Suomi omasta puolestaan on kiinni eurossa kuten eräs entinen varis tai täi tervassa. Meille kerrotaan, että euro on puhdas menestystarina, mutta nyt on paljastunut sen likainen takapuoli: systeemi ei ole yhteensopiva kaikille maille, ei varsinkaan Kreikalle.

Kreikkalaiset ovat eläneet EU:n kustannuksella yli varojensa. Koko maa toimi kuin Islannin terroristit, gangsterit ja banksterit. EU salli Kreikan oikeiston väärentää taloustilastonsa, ja niin Kreikka pääsi vilpillä, viekkaudella ja vääryydellä mukaan yhteisvaluuttaan. Sitä venettä se nyt keikuttaa. Kreikkaa auttoi tilastojen väärentämisessä amerikkalainen investointipankki Goldman Sachs, yksi maailman pankkikriisin suursyyllisistä. Se on auttanut euron turvana olleen vakaussopimuksen kiertämisessä muitakin, muun muassa Saksaa. Irlantiakin on neuvottu siirtämään Suomen valtion budjetin verran - eli 50 miljardia euroa - valtion kansallistamaa yksityispankkien velkaa erityiseen rahastoon (Special Purpose Vehicle) valtion budjetin ulkopuolelle. Aikaa päälle se tulee sieltä maksuun kriisisyyttömälle ja -viattomalle pubikansalle.

Kreikka on väärentänyt EU:n tukiaisilla kasvatettuja oliivisatoja, ja EU on maksanut maahan kaksinkertaisia tukiaisia yksinkertaisista oliiveista. Harmaa talous, neljännes kansantaloudesta, ei näy EU:n jäsenmaksun perustana olevissa tilastoissa. Rikkaiden veronkierto on kansallisurheilu, likaisen rahan pesu sen dopingia.

Kreikan on nyt lopetettava EU:n siivellä eläminen ja alennettava elintasoa suhteessa muihin maihin. Ennen se olisi tapahtunut valuutan ulkoisen arvon alentamisella eli devalvaatiolla. Kun euro ei tunne yhden maan rahan ulkoisen arvon alentamisen tarpeita, on vain yksi vaihtoehto: sisäinen devalvaatio eli palkkojen ja eläkkeiden alentaminen. Sitä harva yhteiskunta kestää natisematta liitoksissaan, ja Kreikasta kuuluu jo ryskettä.

Suomen kepun EU-lähettilään Olli Rehnin koko unionin nimissä kreikkalaisille sanelema sisäisen devalvaation pakko on viime kädessä Euroopan taloudellista germanisointia: ”deutschlandizierungia”. Saksan talous, sen vientivoima, tekee eurosta liian kovan valuutan monille maille.

Kreikalle uusi lainaraha on jopa 4 prosenttiyksikköä kalliimpaa kuin saksalaisille. Kreikkaa auttaisi jo se, että se saisi uutta lainarahaa samaan hintaan kuin Saksa, mutta monikansalliset pankit tekevät Kreikalla rahaa eivätkä sitä salli. Pankit saavat Kreikka-keinottelulleen rahoituksen Euroopan - eli EU:n - Keskuspankilta (EKP). Elvyttämisen nimissä se lainaa rahaa yksityispankeille - mutta ei Kreikalle - halvalla, lähes nollakorolla. Yksityispankit voivat sitten myydä tätä julkista halparahaa kalliilla Kreikalle ja muille rosvopankkiireiden uhreiksi joutuneille maille.

Monikansalliset kapitalistit ovat ajaneet lähes puolet EU:n jäsenmaista taloudelliselle kuralle. Laskut ylikeinottelusta kirjoitetaan myös Suomelle. Kansantuote aleni meillä viime vuonna 8 %, Kreikassa 2 %. Nälkä meill´ siis on aina - eli taas - vieraanamme. Monilla on. Ottajat ottavat, eikä työtöntä lohduta yritysten omistajien osinkojen jättikasvu, ei ainakaan sellaista työtöntä, jota läheltä liippaa fundamentalistikapitalismin propagandatykin OECD:n kehotus nostaa Suomessa eläkeikä 65 vuoteen. Kreikassa sentään päästään eläkkeelle 53 vuoden iässä. Niin että, meillä, jaksamisiin.

Miksei valta kelpaa naispoliitikoille? Miksi politiikan naisia simputetaan koko ajan nippelitenteillä? Miksi Kataisen garderobi kelpaa aina mutta naisten ei milloinkaan? Studiovieraana Strasbourgissa on Anneli Jäätteenmäki.

Kreikka, Euro, Islanti ja Suomi. Eihän eurolle näin pitänyt käydä! Pelisääntöjen luomista muistelee puhemies Sauli Niinistö ja euro-alueen tulevaa ennustaa Etlan ekonomisti Paavo Suni.

Viikon kolumnistina on Esko Seppänen.

Ajankohtainen Ykkönen YLE Radio 1 9.3.2010 klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys klo 17.20 - 18.05.

VR kärsii muustankin kuin lumesta. Tavarat ja matkustajat kaikkoavat, rataverkko rapistuu, vastuusuhteet epäselvät. Studiossa vastakkain liikenneministeri Anu Vehviläinen (Kesk.) ja eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (Vas.).

Sikainfluenssa lähti, mutta miljoonien rokotteet jäivät hyllyyn. Mitä nyt tehdään vai tehdäänkö mitään. Vastaamassa mm Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Juhani Eskola.

Ruben Stiller ja selittäjien sportti-Suomi.

Viikon kolumnisti Suvi-Anne Siimes ihmettelee Kreikkaa.

No niin, ajattelin tänään puhua pikkuisen jalkapallosta. Niin kuin kaikki me tiedämme, pallo on nimittäin pyöreä, mutta samalla se on kyllä hyvin moniulotteinen, siis jalkapallo.

Ensinnäkin taas meillä on tarjolla runsain mitoin jännitystä. Suomen MM-karsintalohkohan on arvottu ja kas kummaa : sieltä tulee arkkivihollinen tai periystävä Ruotsi meitä vastaan. Pelit pelataan ensi vuonna, ensin kesäkuussa Ruotsissa ja sitten syksyllä täällä koti-Suomessa. Siinähän tulee oikein kunnon maaottelutunnelmaa.

Tänä vuonna tuo karsintasarja jo alkaa, mutta tapahtuu kyllä paljon muutakin. Nyt on tarkoituksena, että Suomen cupista tehtäsiin tällainen oikein juhlapäivä. 25. syyskuuta pelattaisiin samana päivänä sekä naisten että miesten cupin loppuottelut ja paljon muutakin tapahtuisi sen päivän tienoilla.

Meininkinä on haastaa tuttuja mukaan ja se haasteketju kiertää jo, joten varmaan pian sattuu kohdalle.

Mutta toinen puoli siinä moniulotteisessa jalkapallossa on tällainen yleisempi ulottuvuus. Meillä Suomessa on puolisen miljoonaa ihmistä tekemisissä jalkapallon kanssa viikottain, pitkälti yli toistasataatuhatta rekistöröityä pelaajaa ja monta, monta sellaista äitiä, isää tai muuta seuratoiminnassa mukanaolevaa henkilöä, joka paljon uhraa ajastansa ja tarmostansa.

Se on tärkeää työtä. Nimittäin samaan aikaa meillä puhutaan paljon nuorten syrjäytymisestä. Ja minun logiikkani pelaa sillä tavalla, että jokainen nuori joka saadaan pysymään kentällä on kadulta poissa. Ja joskus se on kovin pienestäkin kiinni kuinka nuoren elämä asettuu. Silloin mukanaolo jossakin, niin kuin jalkapallojoukkueessa, vaikkei olisi parhaastapäästä ollenkaan, se voi rohkaista sellaisessa tilanteessa, jossa nuorella on paljon kysymysmerkkejä oman olemisensa suhteen.

Ja tietysti sitten niille vanhemmillekin ihmisille, jotka eivät enää itse pelaa, jalkapallo tarjoaa sekä katsomossa että sitten siellä harrastus-, seuratoiminnan puolella esimerkiksi aika lailla tuttavia virikkeitä ja sopivasti toimintaakin.

Että tänään, tämän kaiken lumentulon keskellä, tällaiselta näyttää jalkapallo ja jalkapallon moniulotteisuus.

Ajankohtainen Ykkönen 23.2.2010

- Kansa lahjoittaa Haitin uhreille, mutta kuinka paljon rahoista päätyy perille ja kuinka paljon hyväntekeväisyysjärjestöjen hallintoon ja muille välikäsille? Studiossa hyväntekeväisyydestä väitöskirjaa valmisteleva Anu-Emilia Saukko ja yhteisvastuukeräyksen kampanjasuunnittelija Laura Hakoköngäs.

- Tekeekö nykytekniikka lääkäreistä nörttejä, jotka joutuvat tutkimaan enemmän näyttöpäätettään kuin potilaitaan?

- Englannissa etsitään uusia tapoja suojella lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Poliisilta voi kysyä taustoja, jos esimerkiksi uusi lastentarhanopettaja tai tuttavan uusi kumppani epäilyttää.

- Viikon kolumnisti : puhemies Sauli Niinistö

Suomessa työn verotuksesta päättävät monet. Horisontissa siintää tasa-vero, jota kohti olemme ottaneet varmoja askeleita viime vuosina. Tämä on kovan luokan poliittinen kysymys, sillä on kyse hyvinvointivaltion rahoituspohjasta mutta erityisesti sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Valtion tuloverotus on progressiivista, suurituloisia verotetaan ankarammin kuin pienituloisia. Mutta kyllä pienituloisetkin veroja maksavat.

Veroasteikoissa on ollut jo pitkään pienimmissä tuloryhmissä korkeampi porras kuin suuremmissa tuloissa. Kati Peltolan ja Pirkko Melenderin ”Reilu verokirja” osoittaa kuinka EU:n normien mukaisen köyhyysrajan alittavistakin tuloista meillä kerätään tuloveroa. Yli miljoonan suomalaisen ei olisi pitänyt maksaa tuloveroa lainkaan vuoden 2006 tietojen perusteella. Kuitenkin he maksoivat keskimäärin 8,4 prosenttia eli noin 529 miljoonaa euroa. Suurituloisten eli yli 60 000 euroa vuodessa ansaitsevien veroprosentti oli keskimäärin 35 prosenttia, veropotti rahassa yli kymmenkertainen, siis 5 872 miljoonaan euroa.

Jos köyhyysrajan alapuolella olevien verot olisi siirretty suurituloisimman ryhmän maksettavaksi - siis noin 160 000 suomalaisen – heidän veroprosenttinsa olisi noussut noin 38 prosenttiin. Ei aivan mahdottoman epäoikeudenmukaista.

Kunnallisverotuksen tasaveroluonnetta lievittää vuoden alussa 2 200 euroon noussut perusvähennys pienimmissä tuloissa, mutta silti kuntavero on tasavero. Työntekijöitten ja työnantajien sosiaalivakuutusmaksut ovat pääsääntöisesti suhteellisesti samansuuruisia eri tulotasoilla. Kulutusta verotetaan samalla veroprosentilla. Osa meistä voi muuttaa työtulonsa tasaverotuksen piiriin pääomatuloina.

Mikäli meillä Suomessa olisi työmarkkinoiden muutoksen huomioiva perustoimeentuloturva vaikkapa negatiivisena tuloverona, meillä e ei jätettäisi ketään, saisimme sosiaalisesti ehyemmän yhteiskunnan ja kaiken lisäksi enemmän yhteistä hyvää, josta hyötyvät myös suurituloiset.

Negatiivinen tulovero takaa kaikille perusturvan. Kun toimeentulo kasvaa, maksamme veroja, kun se heikkenee, saamme sosiaalisia tulonsiirtoja perustulona. Negatiivisen tuloveron etuna on, että se vähentää köyhyyttä ja köyhiä ihmisiä pomputtavaa byrokratiaa. Se voimaannuttaa työntekijöitä, koska he voivat joustavasti parantaa työllisyystilannettaan pelkäämättä taloudellisia seurauksia. Työnantajille puolestaan koituu eduksi motivoituneen työvoiman saanti. Jotkut saattavat jopa valita vapaaehtoisesti pienillä tuloilla elämisen, joka puolestaan vähentää ympäristöä rasittavaa kulutusta. Pieni-tuloisten perheiden ostovoiman lisäyksestä koituu paikallista hyvää paikallisena kulutuksena. Se taas on kestävän kehityksen mukaista.

Hienoa on sekin, että negatiivinen tulovero vahvistaa demokratiaa kun ihmisten huoli jokapäiväisestä toimeentulosta tulee vähemmän tärkeäksi ja voi ajatella muutakin, vaikkapa kouluttautumista tai yhteiskunnallista vaikuttamista. Myös yhteiskunnallinen tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuvat käytännössä eikä vain juhlapuheissa.

Keskeinen vasta-argumentti negatiiviselle tuloverolle tai sen variaatiolle perustulolle on ollut se, että ihmiset heittäytyisivät yhteiskunnan eläteiksi ja että se on kallis. Mutta esimerkiksi toimeentulotukea todellisuudessa alikäytetään. Tukeen oikeutettuja olisi reilut kaksi kertaa enemmän kuin tuen piirissä tosiasiallisesti on.

Puhutaanpa rahasta myös toisen esimerkin kautta. Suomessa perusturvan nostaminen 120 eurolla – joka on vielä riittämätön perustoimeentuloturvan ja sen uudistamisen kannalta - maksaisi noin 300 miljoonaa euroa mutta siitäkin tulisi osa takaisin verotuloina, vähentyneenä asumistukena ja toimeentulotukimenoina.

Pohjoismainen malli, jossa on lisäksi ansiosidonnainen turva sairastumista, työttömyyttä ja eläkkeelle jäämistä varten yhdistettynä aktiiviseen työllisyys-, koulutus- ja terveyspolitiikkaan on ollut ja on edelleen tehokas tapa torjua köyhyyttä.

Mutta perusta – perustoimeentuloturva – on valettava uusiksi. Tämän vuoden veroratkaisujen hinta oli 1060 miljoonaa euroa. Sen voisi käyttää toisin. Tällä kertaa negatiivisesti, joka olisikin positiivista.

Veroja on kiristettävä tai valtion talouden pohja pettää. Kenen veroja nostetaan ja kuinka paljon ?

Studiossa mm veroprofessori Heikki Niskakangas.

Viikon kolumnisti Arja Alho.