Kuka on ehdokkaasi Helsingin Euroviisujen juontajaksi tai juontajapariksi? Ideoi ja perustele ideasi!
Toivon näkeväni Erkki Toivasen keväällä viisujuontajana.
Taattu luonnollinen esiintymisvarmuus, huippukielitaito, ei jää yllättävässä tilanteessa sanattomaksi, miellyttävä, asiallinen. Kuka voi panna paremmaksi?
http://www.youtube.com/watch?v=6X-KTQ4TXCU
Tämän nähtyäni totesin että olisi suuri kunnia jos Arja suostuisi juontamaan kilpailut. Huh!
Ja ota pojat mukaan.
Edellämainittu YouTuben video sekä hänen esiintymisensä Bettina S:ssä pari viikkoa sitten (vahvistus kielitaidosta) osoitti, että Arja on vahva juontajaehdokas.
Ehdottaisin vielä, että Arjan vierelle ei väkisin ympättäisi toista juontajaa. Hän täyttäisi lavan ja ruudun hyvin yksinkin. Kaksi juontajaa ei ole välttämättömyys, itse asiassa viisuhistoriassa on vähemmistönä kilpailut, joissa oli kaksi juontajaa.
Mikko
Ja toden totta! Kisajuontajana tulee olla meidän ikioma Arjamme ja ihan yksin koko komeudessaan. Hänessä on karismaa, jolla hallitaan suuria massoja. Arja on ammattilainen, joka tietää miten hihat kääritään ja tehdään työ mitä suurimmalla ammattitaidolla. Vaatimattomuutta arvostavat ovat tietenkin toista mieltä, mutta niillä ominaisuuksilla ei tässä kilpailussa pitkälle pötkitä. Senhän Loordikin todisti.
ASIAA! Aivan loistava loppuperustelu! Lordi rankaisi!
Ehdottaisin vielä, että Arjan vierelle ei väkisin ympättäisi toista juontajaa. Hän täyttäisi lavan ja ruudun hyvin yksinkin. Kaksi juontajaa ei ole välttämättömyys, itse asiassa viisuhistoriassa on vähemmistönä kilpailut, joissa oli kaksi juontajaa.
Sitä mieltä se Arjakin taitaa olla..
Diiva mikä diiva. Ihan kauheaa luettavaa mitä se tuolla jossain haastattelussa itsestään väitti.
´´Olen täysin sinivalkoinen niin SUOMALAINEN kuin olla ja voi.´´
´´Osaan puhua ´´miljoonaa´´ kieltä sekä olen kokenut ja karismaattinen´´
eieiei..
Pelkonen ja Paasonen kelpaavat minulle. Erityylisiä kuin monien muiden maiden "arvokkaamman" oloiset juontajat, mutta nuoria, innokkaita, humoristisia ja kelvollisia katsella. Tuskin sinne ketään parempiakaan yhtäkkiä löydetään. Olisi myös aika epäreilua vaihtaa juontajat nyt kun viisut saatiin Suomeen. Itse olen sitä paitsi pitänyt parin juonnoista. Pelkonen ja Paasonen ovat mielestäni parhaat viisujuontajat ikinä eivätkä vähiten joskus hieman levottomaksi menevien puheidensa vuoksi...
Pelkonen ja Paasonen. Ne on kuin tehty juontajiksi!
Nyt tuntuu että jotkut unohtavat, että se koppiselostuksen pesti pitää myös täyttää, niin kotikentällä kuin ollaankin!
Eipä mullakaan ole mitään Pelkosta Ja Paasosta vastaan. Saapi nährä kui käy!
Hei!
Viime keväänä se todistettiin, että P&P ovat meidän viisujuontajat. Paikan päällä Ateenassa mainioita ja edustavia! Muistatteko kun Jaana Haloo Ateena -ohjelmasarjan alussa huusi Suomi voittaa Euroviiiiisut! Äänessä oli sitä varmuutta ettei Kreikan taivaan alla voinut muuta tapahtuakaan.
Annetaan Jaanan ja Heikin hoitaa juonnot ja keskitytään tekemään mainiot, hyvähenkiset viisut ja otetaan pisteet kotiin. Mukaan kaikki oikeassa hengessä! Iloa maailmaan sävelin!
Ei Pelkosta ja Paasosta! Joku tyylikkäämpi pari.
Lorenz Backman ja Mikko Leppilampi
Jos poiketaan tavallisesta mies&nainen-juontajapari-kaavasta, koko hommaan tulisi ihan uudenlainen dynamiikka. Peliin voisi tulla rentoa kaveeraamista aiempien vuosien väkinäisen flirttailun sijaan. LB ja ML ovat molemmat hyvännäköisiä, karismaattisia ja esiintymistaitoisia kavereita, jotka varmasti selviäisivät lähetyksestä hienosti (olettaen, että kielitaito riittää), vaikka molempien aiemmat esiintymiset ovatkin olleet eri genressä kuin ESC. Vaikka Leppilampi onkin tunnetumpi näyttelijänä ja vähän laulajanakin, niin on kuulema tehnyt hyviä juontokeikkojakin, Brysseliä myöten.
Tässä olisi kyllä todellakin vareteenotettava vaihtoehto. Tehdään juontokin eritavalla, kuten euroviisuvoitto viime (tänä) vuonna.
Lore ois kyllä hyvä valinta. Mutta mitäs sanoisitte Ville Valosta viisuja juontamassa..? Ville on ihan pakko saada jossain tehtävämuodossa mukaan viisuihin. Suomen tunnetuin Rockpersoona maailmalla! VILLE! VILLE! VILLE!
-----------------
Kasabian:Clubfoot
Juontajat ovat tietenkin Pelkonen ja Paasonen. Ai miksikö?
No siksi, että he ovat:
- nuoria
- karismaattisia
- kauniita
- hauskoja
- rentoja
- osaavat OIKEASTI juontaa
- YLE näyttää luottavan heihin (kolmas kerta viisuissa)
- lehtien gallupeissa ylivoimaisia ykkösiä juontajiksi
- osaavat kieliä!!! Tarvittavia ovat englanti ja ranskan perusjutut (osaavat molemmat englantia ja Jaana taitaa puhua sujuvaa espanjaakin ja ranskaakin olen lukenut jostain heidän hieman hallitsevan)
- osittain heidän ansiostaan Lordi voitti!!!! -> nuoret katsoivat viisuja siksi että Pelkonen ja Paasonen olivat mukana ja nuoret äänestivät Lordia... Melkein puolet kevään Suomen finaalissa äänestäneistä äänesti Metsäketoa ja hänen äänestäjiään olivat varmasti vanhemmat ikäpolvet ja siirappikansa.
Jaanalla ja Heikillä on huumoria!
Pelkonen ja Paasonen ovat ehdottomasti parhaat ehdokkaat juontajiksi. Siipiveikon esittämät perustelut eivät juuri lisäilyjä kaipaa. YLE luottaa heihin, ja syystä, koska molemmat ovat erittäin sujuvia esiintyjiä.
Jos heidät todella valitaan, saa YLE epäilemättä taas niskaansa arvosteluryöpyn. Mutta jos ajatellaan millainen show Euroviisut ovat, ei kannata ottaa riskejä keltanokkajuontajien kanssa, vaan luottaa kokemukseen ja myös tunnettuuteen (Euroviisujen yhteydessä nämä kaksi ovat tainneet saada jo ainakin vähän näkyvyyttä kansainvälisestikin).
Maria Lund sopisi hyvin toiseksi juontajaksi. Hän on kielitaitoinen (taisi osata viittä tai kuutta kieltä) ja hänellä on kokemusta esiintymisestä. Juontajapariksi sopisi esimerkiksi Arto Nyberg. Nuoruutta ja kokemusta, molemmilla Euroviisuihin tarvittavaa huumorintajua. Olisi mielestäni tyylikäs juontajapari.
Arja Saijonmaa
Meillä tuskin on kokeneempaa ja varmempaa esiintyjää kuin Arja. Kaunis, taustalla omaa viisukokemusta, taitaa kielet ja ylpeä suomalaisuudestaan.
Kansainvälisiä ei ole taida olla ketään. MTV:lla olleet Maria Guzenina ja Axl Smith taitaisivat olla parhaimmat ehdokkaat.
Mielestäni Mikko Leppilampi (kauhee nimi tavata jopa suomalaisellekin, se täytyisi lyhentää ennen viisuja...)ja Maria Lund edustavat kansainvälisyyttä, ja kielitaitoisina hanskaisivat kyllä juonnot. MOlemmat ovat kaiken muun lisäksi kauniita katsella
Axl Smith on yksi mun mielestä vahva ehdokas (kokemusta, nuorta verta ja kansainvalisistä töistä varmasti jotain hylötyä). Nais ehdokkaana voisi pitää ehkä Minna Haapkylää.
Mutta ehdottomina kriteereinä pidän:
- Kielitaito (!!!!)(Ei mitään sönkötys ranskaa !!)
- kokemus
- tietty trendikkyys
- nuorekkuus
- karisma
pesti kuuluu ! Ilman heitä ei olisi kisoja edes voitettu viime vuonna
He ovat nuorekkaita, huumorintajuisia, trendikkäitä, karismaaattisia, edustavia ja pilke silmäkulmassa eli HUIPPU TYYPPEJÄ.
Olisiko oikeis luovuttaa pesti joillekin muille julkkiksille, jotka eivät eurooviisuista tiedä sitten yhtikäs mitään?
Jos tää ei toteudu, alan itkee.....
lordi voitti viisut, ja pelkonen tai paasonen ei liity siihen mitenkää.
HELSINKI 2007
Paasonen ja Pelkonen ei liittynyt siihen mitenkään että Lordi voitti!
Ehdotan raikasta ja pirteää Eva Kelaa Euroviisujen juontajaksi (Nelosen Äidit ja tyttäret -ohjelmasta) Hän on ihana, pirteä ja tyylikäs Paria hänelle en tähän hätään keksi?
Myös tuo mies-mies-juontajapari oli hauska idea, kaksi tyylikästä pukumiestä jotka heittävät hyvää läppää. Lore ja Mikko, miksei
Juontajien vaatetuksen ja tyylin saisi suunnitella joku nuori suomalainen huippusuunnittelija kuten Paola Suhonen. Että ei mitään tätimäisiä "glamour-iltapukuja" vaan suomalaisten nuorten huippusuunnittelijoiden (eli ei Jukka Rintalaa tmv. linnanjuhlatyyppejä) osaamista.
Mies-miespari, ei kiitos. Minä mieluimmin katsoisin nais-miesparia.
nais-miespari sen on oltava, ehdottomasti. Miksei miesjuontajaksi Mikko Leppilampea, häneltä löytyy karismaa ja tyyliä enemmän kuin Paasoselta.
Ja Leppilampihan on 2000-luvun Tauno Palo;)
Ja Paola Suhonen suunnittelemaan on myös loistava idea!
Ehdottomasti nais-mies pari, ei perinteestä sovi likaa poiketa.
HELSINKI 2007
Ei mies-naispari juontajatiiminä ole kovin vanha perinne. Johdonmukaisesti tätä ratkaisua on toteutettu vain tämän 2000-luvun ajan. Esimerkiksi 1999 Jerusalemissa oli kaksi naista ja yksi mies, joka yksinään hoiti pisteiden vastaanoton. Jos Euroviisuhistoriaa katsoo kokonaisuudessaan, lienee yksinäinen naisjuontaja yleisin versio? Tärkeintä kai on, että juonto toimii.
No mutta kaks juontajaa sinne tulee, se on ihan selvää. Se joku sillon sano jossaa että perinteestä ei poiketa liikaa, joten 2000 luvun perinne on mies-nainen pari, ei mikään muu. Piste.
HELSINKI 2007
Miksi ei laiteta yhtä karismaattista juontajaa (Arja) lavalle hoitamaan pääjuontoa?
Avustavia juontajia voi sitten olla kertomassa tunnelmia takahuoneesta ja kadulta ja tiesmistä muualta, mutta ei montaa sähläämään samalle lavalle yhtäaikaa. Aikaakin varmasti säästyy kun yksi henkiö sujvasti siirtyy asiasta toiseen ja pitää langat käsissä. Ateenasta muistuu mieleen kuinka Marian juoksu lavan ja "Green Room" välillä tuntui lähinnä koheltamiselta. Niillä greenroom-tunnelmien haastattelijoilla kannattaisi olla myös jonkilainen suunnitelma ennen kuin alkavat heittää kysymyksiään esiintyjille kuuntelematta mitä vastataaan.
Tämmöistä tällä kertaa
Arja olisi kyllä kieltämättä hyvä vaihtoehto... hänen parikseen voisi valita myös tv:stä tutun Axel Smithin.... jonka englanninkielen taito on mitä mainioin.
Viimeisimmät kommentit
1 päivä 21 tuntia sitten
41 viikkoa 1 päivä sitten
41 viikkoa 5 päivää sitten
42 viikkoa 17 tuntia sitten
42 viikkoa 1 päivä sitten
42 viikkoa 1 päivä sitten
43 viikkoa 1 päivä sitten
43 viikkoa 3 päivää sitten
43 viikkoa 3 päivää sitten
43 viikkoa 5 päivää sitten