Ensimmäisessä Kirppiksessä vieraana oli Kotikadusta tuttu näyttelijä Risto Autio. Ristolle erityisen tärkeä ja rakas esine on nahkasalkku, jonka hän on ostanut Khartumista Sudanista 80-luvulla.
Risto työskenteli tuolloin stuerttina ja mitä eksoottisempi oli määränpää, sitä mieluummin hän lähti matkaan. Khartumin matkallaan Risto oli päästä hengestään useamman kerran. - Salkkuun liittyy siis paitsi lämpimiä, myös selkäpiitä kylmääviä muistoja.
Kirppikselle Risto lahjoitti mustan paidan, omien sanojensa mukaan artistipaidan, joka oli ostos Tallinnasta. Risto osti sen laulukeikkaansa varten, mutta nähdessään tallinnanlaivalla tismalleen samanlaisen paidan useammankin soittajakollegan päällä, päätyi hän omalla keikallaan toiseen asuvalintaan.
Riston käyttämätön paita myytiin Kirppiksellä 17.12.2005 Ylen Hyvä -keräyksen hyväksi.