Säveltäjä ja kapellimestari Leif Segerstamin ura on huikea. Hän on säveltänyt 193 työtä ja häntä arvostetaan ympäri maailmaa. Hänen ansiolistansa on niin vaikuttava, että se saa pienen ihmisen hiljaiseksi. Vapaapulsatiivisen säveltämisen (sävellys, jota soittaessaan orkesteri ei tarvitse johtajaa, vaan se soittaa itse teosta jättäen myös vapaalle tulkinnalle tilaa) keksinyt maestro on lahjoillaan aiheuttanut ihastusta ja hämmennystä jo kauan.
Leifin monilahjakkuus eri instrumenttien parissa on huikeaa. Hän soitti pianoa kolmevuotiaana ja ensimmäiset sinfoniansa hän sävelsi viisivuotiaana. Näitä ensimmäisiä teoksiaan Leifillä on tallella sinikantisissa vihkoissa, jotka hänen äitinsä aikoinaan säästi. Nämä ensimmäiset sävellykset ovat Leifille arvokkaita ja rakkaita. Ne muistuttavat häntä siitä innostuksesta ja lapsenomaisesta uteliaisuudesta musiikkiin ja elämään, mikä hänessä jo lapsena paloi. Siitä kaikki lähti joskus liikkeelle ja se sama kipinä on vieläkin tallella. Näitä ensimmäisiä teoksiaan hän on esittänyt ainakin Vallilan kansakoulun juhlissa. Leifin vanhemmat olivat koulussa töissä, ja päivähoidon puuttuessa alle kouluikäinen Leif oli koululla mukana. Siellä hän sitten teki sävellyksiään mm. puhaltimille, joiden parista hänen soittamisensa aikoinaan alkoi. Näistä sävellyksistään Leif ei luovu.
Esine, josta Leif Segerstam luopui, on arvokas. Kyseessä on ruusupuusta tehty (sopranino) nokkahuilu, jonka Leif osti Zürichistä ollessaan Helsingin kaupunginorkesterin kanssa Sveitsissä kiertueella 60-luvulla. Samalla reissulla Leif osti useammankin huilun. Tämä kyseinen huilu oli kuitenkin yksi hänen suosikeistaan, koska se on pienikokoinen ja sitä oli helppo kuljettaa mukana povitaskussa. Leif on jammaillut tällä huilulla mm. jazzia. Hän on myös soittanut sillä ylimääräisen soolon kappaleessa ”Capricho” vuonna '68 Yliopiston juhlasalissa.
Nokkahuilu on alkuperäinen, vanha ja arvokas. Leif halusi kuitenkin luopua siitä, koska myynnin tuotto menee hyvään tarkoitukseen.