YLE
 
YLE A-Ö


Pinssiprinssi

Seppo Mäkinen Anjalankoskelta löysi sattumalta Moskovalaisen hotellin edustalta venäläisen rintamerkin.




Samin mosaiikkinen maailma

Mäntsälässä asuva Sami Hiltunen innostui mosaiikista Espanjan matkoillaan.




Hannun peltilelut 10.05.08

Hannu Pekkarinen on aina ollut kiinnostunut antiikista, esineistä, taiteista ja muotoilusta.




Maatuskojen maailmassa 03.05.08

Aili Aro sai jonkun maatuskan lahjaksi sieltä ja toisen tuolta kolmisenkymmentä vuotta sitten. Työmatkoiltaan Aili ryhtyi tuomaan bongaamiaan maatuskoja muistoina kotiin.




Pekan navetan aarteet 26.04.08

Humppilalainen maanviljelijä Pekka Leino on täyttänyt navettansa keräilemillään esineillä. Ajatus omasta pienestä museosta syntyi




Vesan museo 19.04.08

Nivalalainen Vesa Pirnes kompastui keräilyn ihmeelliseen maailmaan viitisentoista vuotta sitten.




Huhmareita hyllyllä 12.04.08

Marttaliiton varapuheenjohtaja Leena-Sisko Vanhatalo on täyttänyt hyllynsä eri puolilta maailmaa tulevilla huhmareilla.




Nukke-Ulla 05.04.08

Ulla Reunanen hurahti nukkeihin jo parisenkymmentä vuotta sitten.




Tinasotilaita hyllyllä 29.03.08

Yrjö Larmola on koonnut itselleen komean armeijan tinasotilaita. Suurin osa reilusta 2 000 sotilaasta on valettu leluiksi 1900-luvun alkupuolella.




Munakuppien maailmassa 15.03.08

Sipoolaisella Bror Olinilla on kuppia mistä valita, jos pääsiäisenä tarjoillaan keitettyjä munia.


Syndicate content