yle.fi


Antilooppi - henkilöt 2.versio

Antilooppi - henkilöt 2.versio

8. maaliskuuta 2010 Kommentit: 0

PÄÄHENKILÖ - EERO MUURI

EERO MUURI on sataman varastohallin esimies. Hän on eronnut viitisen vuotta sitten ja asuu nyt yksin rintamamiestaloa 50 – luvun lähiössä. Eero pelaa pitkävetoa ja totoa kaikilla liikenevillä rahoillaan ja niilläkin jotka eivät liikene. Eero tekee pitkää vuoroa, ja yrittää selvitä laskujen kanssa, mutta jotenkin palkkapäivänä rahat löytävät helposti tiensä muualle kuin laskuihin tai lainan lyhennyksiin.

Eero vastaa työssään purettavista konteista ja lastattavista rekoista. Työpaikan kautta kulkee kaikenlaista tavaraa elektroniikasta hajuvesiin. Työpaikallaan Eero on pidetty, mutta vailla oikeita ystäviä. Alaisilleen hän on pomo ja pomoille alainen. Eero hakee huomiota vinoilemalla Venäläisille, Saksalaisille ja Etelä-korealaisille asiakkaille ja rekkakuskeille. Eero osaa hyvin vähän englantia, siksi hän puhuu heille suomea ja haukkuu heitä samassa lauseessa kun kiittää. Hän saa työkavereiltaan naurut.

Eeron poika Rami on työtön ja käy aina välillä yksin tai kavereiden kanssa Eeron luona ryyppäämässä ja punkkaamassa. Eikä Eero tohdi tätä uloskaan heittää. Eerolta Rami on aina pyytämässä rahaa. Eero yrittää auttaa missä voi, mutta kun hänenkin rahansa häviävät muualle, ei sitä ole paljon jaettavaksi. Eero ja Rami päätyvät usein myös ryyppäämään yhdessä, ja monesti illat päättyvät tappeluun rahasta. Rami keksii että Eero voisi viedä tavaraa varastosta ja hän muuttaa sen rahaksi. Ja niin tapahtuu. Lopulta Eero huomaa toimittavansa tavaraa Ramille miltei kuukausittain. Aina siihen asti kunnes löytää salamatkustajia kontista.

Vuosittaisessa työterveystarkastuksessa Eeron verestä löytyy jotakin. Syöpäsoluja. Eero saa tietää taudistaan samana päivänä kun hän aikoi kertoa Um Tahasta ja Bokista pojalleen.

Ensin Eero piilottelee miestä ja poikaa itsekkäin motiivein; hän ei halua jäädä kiinni varastelustaan. Kun tieto taudista tulee, Eeron näkökulma muuttuu. Hän ei kerrokaan salamatkustajista pojalleen, vaikka aikoi tehdä niin. Eero päättääkin auttaa Umia ja Bokia jatkamaan matkaansa.  Eero tekee mitä osaa. Keittää heille makkarakeittoa ja järjestää alakertaan saunaosastolle nukkumapaikan. Hän ryhtyy järjestämään matkaa Englantiin, maahan johon Umin ja Bokin olisi pitänyt saapua. Samalla hän seuraa Bokin ja Um Tahan välistä suhdetta. Um Tahan pyyteettömyys poikaansa kohtaan tekee Eeroon vaikutuksen. Oliko hänellä ja Ramilla sellaista edes joskus? Kun Rami oli pieni, Eero muistaa paremmin kauheat krapulat ja pitkät työvuorot, kuin kävelemään oppimisen ja kouluun lähdön. Rami pelasi jääkiekkoakin, Eero ei vain muista nähneensä Ramin luistelevan. Eero haluaisi kokea jotain oikeaa vielä poikansa kanssa, ennen kuin tauti vie hänet. Auttaessaan Um Tahaa ja Bokia, hän tulee auttaneeksi itseään. Eero kasvaa kapeakatseisesta pikkurasistista täysin toisenlaiseksi, avara katseiseksi ihmiseksi, jonka paras ystävä on syntynyt Sudanin Darfurissa.

UM TAHA

Um Taha on 34 – vuotias Sudanilainen mies. Hän on roteva, vaikkakin pitkän pakomatkan uuvuttama. Huonosti jostain haalitut vaatteet hämäävät pitämään häntä vain pakolaisena. Um Taha kuului JEMiin, Sudanin hallitusta vastaan taistelevaan vastarintaliikkeeseen. Um Taha ei ole mikään pulmunen. Hän osaa koota ja purkaa useimmat itä-blokissa valmistetut aseet silmät sidottuna ja hän on tehnyt pahoja tekoja elämänsä varrella. Mutta jotain hyviäkin. Kuten poikansa Bokin.

Um on asunut koko elämänsä sodan runtelemassa maassa, pelon ja epätietoisuuden keskellä. Hänen ei ole turvallista asua enää kotiseudullaan. Vihollinen tappaisi hänet ja hänen perheensä silmää räpäyttämättä. Hän haluaa parempaa elämää pojalleen Bokille.

Um pitää poikansa lähellään koko ajan. Hän ei laske tätä silmistään hetkeksikään. Hän menee varuilleen heti jos kokee jonkun tulevan heitä kohti. He lähtevät Eeron matkaan kun eivät muutakaan voi. He ovat väsyneitä ja nälkäisiä. Um yrittää saada aluksi puhumalla selvyyden olinpaikastaan ja Eerosta, mutta tämä on haluton vastaamaan. Um ei tiedä Eeron olleen luvattomilla asioilla löytäessään heidät. Um on epäileväinen Eeroa kohtaan, mutta tämä on kuitenkin ainoa apu siinä vieraassa paikassa jonne he ovat joutuneet. Pikku hiljaa luottamus kasvaa, ja lopuksi kun he eroavat, Um voisi kutsua Eeroa ystäväkseen.

BOK

Bok (Afrikaanin kielellä antilooppi) on kuusivuotias afrikkalainen poika. Hän on nähnyt ja kokenut paljon sellaista joita hänen ikäisensä ei kuuluisi nähdä eikä kokea. Silti hän on iloinen ja tavallinen utelias poika, jota kiinnostaa erityisesti hänen löytämänsä lelut, jotka joskus kuuluivat Ramille. Bok oppii pikku hiljaa puhumaan suomen kielen sanoja; Moi. Omena. Takki. Hattu. Perkele. Juuri hän murtaa jään heidän ja Eeron välillä.

RAMI MUURI

Rami Muuri on 23-vuotias työtön hitsari. Hän vihaa maahanmuuttajia. Ihan ”normaaleista” syistä; tulevat tänne loisimaan verorahoilla ja käyttämään järjestelmää hyväksi.
Rami selvitti juuri ja juuri ammattikoulun. Töissäkin hän oli, mutta sai potkut, kun jätti liian usein ilmestymättä paikalle. Nyt hänelle maistuu alkoholi yhdessä kavereidensa kanssa. Rami luukuttaa Isänsä varastamia tavaroita. Se on helppo tapa ansaita vähän rahaa. Kunhan Eero vain toisi jotain myytävää.

Ramilla on porttikielto kaupungin vuokra-asuntoihin. Liian monta valitusta - liian monta häätöä. Nyt hän punkkaa missä voi. Yleensä Isänsä luona. Monesti he päätyvät riitelemään ja jopa tappelemaan. Rami ei suostu uskomaan ettei hänen isällään ole rahaa hänelle. Ja Eero alkaa olla jo haluton varastamaan hänelle tavaroita satamasta myytäväksi.

Ennen pitkää Ramille ja tämän kavereille selviää että kaksi pakolaista asuu hänen isänsä luona. Ja mikä vielä pahempaa, Eero asettuu heidän puolelleen. Ramin kaverit aikovat käyttää väkivaltaa heitä vastaan. Rami joutuu valitsemaan puolensa.
 

Antilooppi

Nyt kun kerrot enemmän Um Tahasta ja Bokista, on helppo nähdä heidät toimivaksi vastinpariksi Eerolle ja Ramille. Sudanilaisella isällä ja pojalla on lähtökohtaisesti suunnilleen kaikki mahdollinen elämässään eri tavalla rakentunutta: oma historia ja kokemukset, perusturvallisuus (tai tässä tapauksessa sen puute), arvot, tavat, kulttuuri, isä-poika –suhde.

Mutta huoli ja pelko eloonjäämisestä sekä aineellisesti että fyysisesti yhdistää heitä. Samoin huoli lapsesta, olipa se lapsi tai nuori aikuinen. Jälkimmäinen on itsestäänselvyys Um Tahalle, Eero sen sijaan alkaa kasvaa siihen, tai ehkä oikeammin sanottuna joutuu asian kohtaamaan olosuhteiden pakosta. Tämä tarjoaa hyvää dynamikkaa sekä henkilöiden välille että tarinan kuljetukselle.

Eeron sairaus voi tehdä tarinalle hyvää – tai sitten se saattaa pahimmillaan tuntua päälleliimatulta. Vaikutin tähän ratkaisuun varmaan viime palautteessani:
”Tekisi mieli kirjoittajana kysyä tältä toisia halventavalta lottoilijalta, mitä tapahtuisi, jos hän saisi kuulla kuolevansa lähiaikoina. Mitä hän ajattelisi, tuntisi, kaipaisi, katuisi, tahtoisi vielä ehtiä? Tätä kautta saattaa löytyä ydin eli jokin sellainen ominaisuus Eerossa, joka tekee hänestä jollakin tavalla erilaisen kuin tuhannet ja taas tuhannet muut suomalaiset pikkuvilpilliset rasistit.”

Jatkaakseni pohdintaa: voi olla, että juuri se kaikkein pelottavin eli syöpä ja tieto siitä kuin salama kirkkaalta taivaalta on toimiva ratkaisu. Vielä voi kuitenkin miettiä muitakin vaihtoehtoja. Entä jos Eerolla on ollut syöpä jo pidempään ja hän on salannut sen kaikilta, ehkä jopa salaa toivonut kuolemaa? Tai Ramin kaverit hakkaavat vahingossa väärän miehen eli Eeron? Tai tahallaan? Entä jos Eero joutuu tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan väkivallan uhan edessä joko Ramin tai Bokin?

Vaihtoehtoja riittää, olennaista on ydin, joku ominaisuus Eerossa joka yllättää, koskettaa, näyttää Eeron toisenlaisena kuin jutun alussa. Parhaimmillaan siinä voi jäädä katsojakin rysän päältä kiinni omine ennakkoluuloineen.
Henkilöluonnehdinnoista on jo luettavissa yhtä ja toista myös siitä, miten tarina etenee, hyvä niin.Tästä taitaa olla kehittymässä varsin ekonomisesti rakennettu juttu. Rajallinen määrä henkilöitä, vain neljä keskeistä, ja kerronnan sijoittuminen suurelta osin Eeron omakotitaloon luovat keskitetyn rakenteen.

Kuka tietää, ehkä myös hyvällä tavalla klaustrofobisen ilmapiirin. Ainakin Eeron ja Ramin lannistunut viha ja pahansuopuus vastassaan haavoittuva, todellinen soturi ja pikkupoika luovat oivallisen maaston tiheälle kerronnalle.

Leena Virtanen

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • Antilooppi

    Kimmo Yläkäs pitää kaikenkarvaisista elokuvista. Tällä hetkellä hän yrittää välttää kirjaimen B käyttöä koska jälkikasvu on katsonut parhaaksi irrottaa sen näppäimistöstä.

Pertti

Luovuus on taitoa näyttää kuvitelmat toiminnan kautta.