Anna Puu on julkaissut kolme albumia, joista ensimmäinen myi tuplaplatinaa. Puu palkittiin vuoden 2010 Emma-gaalassa vuoden naissolistina sekä vuoden tulokkaana. Viimeisimmällä levyllä tekstit ovat artistin itsensä käsialaa, mukana kirjoitustyössä on ollut myös toinen Kuperseikkailu artisti, nimittäin Samae Koskinen.
Vierailimme Outokummussa Anna Puun entisessä kesätyöpaikassa Mustolan päiväkodissa. Vaikka hän viihtyikin hyvin päiväkodissa, ei artistista silti tullut lastentarhanopettajaa. Niin kauan kuin Puu muistaa, hän on halunnut olla lapsenvahtina tai pitää vauvoja sylissä.
Anna Puu innostui 5-vuotiaan pojan tarinasta, jossa matkustetaan yhdessä isän kanssa "jokkis kilpailuihin" Ruotsiin. Artisti paljastaa, ettei edes aluksi tiennyt, mitä ihmettä se jokkis oikein on. Hän joutui tekemään selvitystä Jokamiehenluokasta ennen kuin kappale syntyi. Anna Puu kertoo, että tarttui aiheeseen, koska halusi välittää samaa tunnetta, kuin minkä kuuli pojan tarinassa: ei se voitto vaan se, että tehdään yhdessä. Laulun nimeksi tuli Romurallin Kingi.
Katso videolta, miten lapset musisoivat yhdessä Annan kanssa ja kenen ideasta laulu sai alkunsa.
Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa
Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen
Kuuntele laulu Kuperseikkailun superkeikka -konsertissa TV2:ssa 13.12. ja näe tarinat laulujen takana ohjelmassa 28.12.
Olipas loistavasti osannut kiteyttää lapsen ajatukset isästä, jokkiksesta ja yhdessä tekemisestä. Tätä kyllä meillä kuunnellaan.
Vaikka lajia tässä laulussa kutsutaankin romuralliksi, mitä se ei ole, on biisi hyvä!
aikka pieni video eli ei kaiki lapset oli videossa mustolan päiväkodistä. harmi kun meidän lapsi oli petenyt!!!
Maailman paras laulu, ainakin tämän äidin mielestä. Tulipa hyvä mieli, Anna oli osannut tiivistää lauluunsa homman ytimen. Kiitos Anna! Terveisin laulun ideanikkarin eli Veikon äiti. :)