Napa (4.11.)

Napa (4.11.)

30.10.2013

Retrolissun ysärit: Napa Teema 4.11.2013 klo 21.

Naparengas paukkuu pakkasella

1990-luvun Kuopiossa mentiin samalla tavalla napa paljaana kuin Brasilian bikinirannoilla. Pohjoiset leveysasteet eivät pidätelleet teinejä, jotka halusivat olla erilaisia. Olin oppinut palelemaan mustissa stretseissä ja tukka tupeerattuna niin, että pipo oli täysin mahdoton edes ajatuksena. Tämä tapahtui vuonna 1995. Opiskelin vuoden verran kansanopistolla Pohjois-Savon metsässä. Minut oli puoliksi pakotettu, puoliksi maaniteltu sinne, että tekisin jotain järkevää, etten vai viheltelisi ja kuuntelisi rokkia ystävieni kanssa, jotka olivat vielä lukiossa. Kansanopistot ovat noita sivistyslaitoksia, jossa saa hyvää ruokaa kolme kertaa päivässä, saa kehittää kuvia tuntikausia pimiössä ja välillä voi tehdä videopajalla leffoja.

Yhteiskunnan rahoilla samoihin paikkoihin laitetaan myös ne, jotka eivät millään osaa ulos peruskoulusta. Me 19-vuotiaat, jotka olimme päättäneet ryhtyä taiteilijoiksi ja toimittajiksi, ja jotka pidimme mykkäelokuvailtoja asuntolan keittiössä, emme juuri arvostaneet tuota räkivää, fritsuilla koristettua porukkaa, joka kamppaili yläasteen biologian kokeitten kanssa. Vavisuttava kulttuurien törmäys pohjoissuomalaisessa mittakaavassa.

Pari erittäin promiskyyriä mimmiä kuului noihin peruskoulun tuplaajiin. Ninnu ja Maija ja pari muuta. Niitä väsytti aina, vaatteet olivat revenneet juopporeissuilla ja vanhan meikin päälle laitettiin lisää. Niin muuten minäkin laitoin, mutta tämä tapahtui paljon myöhemmin, vuonna 1999 Roskildessa. Syynä oli tietysti, että rockfestareilla ei tullut kuin kylmää vettä suihkusta, kuuma vesi maksoi erikseen ja oli paljon siistimpää juoda sillä rahalla kookosdrinkkejä mutaan rakennetussa rantabaarissa keskellä tanskalaista peltoa.

Sitten iski lävistysbuumi ja se iski lujaa. Ninnukin hankki naparenkaan. Ninnu oli laiha kuin paju, kapea varsi taittui naparenkaan ylle, kun Ninnu kaivoi jotain painavasta alien-repustaan ja sytytti röökin. (Joo, tupakkalaki oli juuri astunut voimaan, eikä kukaan oikein valvonut ostiko tupakkaa 16-vuotiaana, kun kerran aina ennenkin oli saanut tehdä niin). Tuli talvi. Kuopion korkeudelle tulee kipakka pakkanen, paljon lunta, eikä talvi anna periksi kuin vasta joskus maaliskuun tienoilla. Ninnulla oli ongelma, kukaan ei nähnyt naparengasta talvivaatteitten alta. Miten olla cool 26 miinusasteessa?

Ninnu keksi oman lookin. Pörröisen tekoturkin alle pitkä villatakki, paksu kaulaliina kaulaan ja sitten Hello Boys- napapaita. Siis niin, että napa tuijotti jokaista vastaantulijaa. Paljas alavatsa ja lantiofarkut keinuivat teinivarressa.

1990-luvulla osa otti sitten kaikki vaatteet pois. Ei paleltanut.

Kun opintotuki tuli, meillä oli rahaa mennä uuteen ketjukahvilaan syömään uskomattoman värisiä donitseja (oikeasti, mitä niihin kuorrutuksiin käytettiin 1990-luvulla?) ja näin ikkunasta, kun Ninnu puski takki auki eteenpäin lumituiskussa. Kauempaakin näki, että navanseutu oli pahasti tulehtunut. Ninnu ei moikannut meitä. Pienen renkaan ympärillä oli alkanut muodostua sinipunainen alue, jonka reunoilla iho taas vaaleni suurin piirtein terveen väriseksi. Minullakin oli nenärengas, mutta hoidin sitä hysteerisesti kuin orkideaharrastaja kasvejaan. Tosin niistäminen oli kyllä vaikeaa, pakko myöntää näin jälkikäteen.

Lopulta joku opettaja pakotti Ninnun lääkäriin. Tuomio oli tyly: navassa oli sekä vakava tulehdus että useita paleltumia ja koru olisi poistettava heti. Siis miten kalliiksi voi halvalta näyttäminen tulla, sanoi jo Dolly Parton. Ninnun oli laitettava paita päälle. Mikä pettymys. Mutta koska luonnonkutsu on suurempi kuin yhdenkään asiantuntijan lausunto, oli Ninnu kohta taas takapenkillä riekkumassa uudessa naparenkaassaan. Ja sitten tulikin jo kevät.

 

Maria Seppälä
Kirjoittaja on Retrolissun ysärit -sarjan käsikirjoittaja

Matti "Parasta ennen" Airaksisen viikon videovalinta

Kommentit (1)

Naparenkaitten lisäksi oli jollain liimalla kiinnitettäviä napatimantteja. Ne olivat turvallinen vaihtoehto työpaikan rouville, joista kaksi kolmesta harrasti napatanssia 90-luvulla.

>Anonyymi La 2.11.2013, klo 15.51

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä